Sivut

torstai 6. toukokuuta 2010

Pohdintaa I

Olin hyvin hyvin yllättynyt, kun koirani reagoi yliherkkyydellä "jollekin". Se oli aivan uusi asia minulle. Tiedonhaku oli työlästä, luin varmaan tuhansia tekstejä allergioista. Löytyi paljon ristiriitaista tietoa ja niistä oli vaikea muodostaa omaa käsitystä, kun mitään luotettavaa tietoa ei ollut.

Eläinlääkärille en halunnut mennä, ennen kuin on aivan pakko. Eläinlääkäri olisi hoitanut vain oiretta eikä hänellä olisi ollut resursseja syyn selvittämiseen. Laboratoriokokeet tiettävästi ovat epävarmat, tulokset ovat ihan arpapeliä. En halunnut mitään hatusta vedettäviä laboratoriovastauksia, en antibioottikuuria enkä kortisonia.

Olisin toivonut vastauksia kasvattajalta. Vili on reagoinut jo ihan vierotusikäisenä allergisesti jollekin ja olisin ollut halukas tietämään mille. Olisin halunnut tietää, mitä ruokaa Vili on silloin saanut. Jouduin siis pähkäilemään itsekseni, mitä se olisi voinut olla. Mitä pikkupentu saa ruuaksi? Jotain kuivamuonaa? Todennäköisesti.

En tiedä vieläkään, onko Vili kuivamuonalle eli varastopunkeille allerginen. Todennäköisemmin kuivamuonassa oleva joku aine allergisoi, kala, lisäaineet ehkä. Tiedä häntä. Kuivamuonasta lukemani tieto kauhistutti kyllä, pääruuaksi en sitä Vilille edes havittele, mutta herkkupalana silloin tällöin sitä olisi helppo antaa pari nappulaa.

Nykyiset aikuiset koiranomistajat ovat varmaan usein siinä käsityksessä, että koiran kuuluu syödä vain kuivamuonaa. Luja usko siihen, että se on parasta mahdollista koiralle. Tottakai niitä mainostetaan "kaikki, mitä koirasi tarvitsee". Bisnestähän se on. Suuri bisnes onkin.

Nyt kun olen tuoteselostuksia lukenut oikein suurennuslasin kanssa, niin kyllä sieltä ihmeellisiä asioita löytyy... Mainosten mukaan kaikki muka niin terveellistä ja hyvää.

Allergisia koiria on nykyään todella paljon. Kauppoihin on ilmestynyt ruokia allergisille koirille, sellaisia ei aikaisemmin ollut. Eläinlääkäriasemilta ostetaan valtavia määriä erikoisruokia. Joskus eläinklinikalla odotushuoneessa on tullut seurattua, kuinka ovi kävi yhtenään ja ihmiset hakivat eläinten ruokia. Minä uskon, että koirien allergioiden syynä on teollinen ruoka. Vain ja ainoastaan.

Sitäkin ihmettelen, että eräät allergisen koiran omistavat ihmiset vaihtavat kuivamuonaa toiseksi yhtenään eikä heille tule mieleenkään, että koiraa voisi ruokkia tavallisellakin ruualla. Koiraparat oireilevat jatkuvalla syötöllä ja taas omistaja hakee uuden säkin "kokeiltavaksi".

Ei kommentteja: