torstai 29. heinäkuuta 2010

Vähän sitä sun tätä

Vilin nirsoilulle tuli loppu, kun keksin kypsentää niitä saksanhirvenlihoja voissa paistinpannulla. Sekoitin sitten niitä ja poromixiä sekaisin. Vili söi kolmella aterialla kuppinsa putipuhtaaksi. Nälkä oli siis aikamoinen.
Sitten Vili viisaana tiibettiläisenä hoksasi, että toisinkin voisi tehdä. Nyt parina viime päivänä Vili syö sapuskaansa kauan ja hartaasti, valikoiden hyvin tarkkaan kaikki pienet hirvenlihapalat sieltä poromixin seasta. Kuppiin jää vain keko poromixiä...
Täytyy kai silputa ne hirvenpalat vieläkin pienemmäksi.

Olen alkanut uskoa jo vähitellen siihen, että Vilin oireilu ei enää nykyään johdu ruuasta. Vili on kyllä allerginen kalalle ja kananmunalle, mutta tuskin millekään muulle ruualle. Tai sitten kaikelle.
Kuten eläinlääkärikin sanoi, että on ihan turha kokeilla eri ruokia, syy on atopia. Jospa se on sitten niin. Atopiasta ei kai parane, joten lopun ikänsä joutuu syömään jotain kutinaa hillitsevää lääkettä.

Mitä olen siedätyshoidosta lukenut, niin yllätyksekseni koirat ovat joutuneet saamaan sitä hoitoa vuositolkulla, jopa koko elinikänsä. Silloinhan se on verrattavissa muuhun pysyvään lääkitykseen, ainoastaan antomuodossa on eroa. Aikaisemmin luulin, että se olisi vain sarja siedätyspistoksia ja sitten ne jätetään pois ja koira taas sietäisi niitä tiettyjä, aikaisemmin allergisoivia aineita. Jotenkin en usko siedätyshoidoista olevan mitään hyötyä Vilin tapauksessa.

Allergiatesteistä ihotestaus ei tule Vilille kysymykseenkään tuon kortisonin takia, mutta sitten ehkä veritesti.

'Veritestissä mitataan allergeenikohtaisesti seerumin IgE-vasta-aineiden määrää. Ihon kunnolle ei aseteta vaatimuksia, lääkkeiden käyttö ei vaikuta testitulokseen, eikä testi ole potilaalle immunologinen riski. Veritestillä voidaan selvittää myös ruoka-aineiden aiheuttamia IgE-vasteita sekä sellaisten ärsykkeiden reaktiota, joiden säilyvyys ihotestiliuoksissa on huono.'

Tuollaisen testin ehkä annan ottaa, täytyy perehtyä vielä vähän paremmin niihin, kuulemma niitä on erilaisia, hyviä ja vähemmän hyviä. Toisaalta kyllä vähän arvelluttavat nuo testit, jopa eläinlääkärimme mukaan niiden tulos on vähän kuin arpapeliä.

Tässä heinäkuun kortisonikalenteri:

Sininen merkki tarkoittaa ½ tablettia Prednison'ia eli 2,5 mg kortisonia. Koko kuukauden saldo siis 35 mg.
Toivoin sen olevan vähemmän, mutta ei se nyt vaan sujunut niin kuin luulin. Hyvä näinkin.

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Jaksamisen ongelma

Taas kerran olen pohtimassa tämän kaiken mielekkyyttä. Tuntuu olevan loputon suo, tämä Vilin allergisuus, tämä ei tunnu loppuvan ikinä. Toisinaan löydän jotain positiivista, saan kerättyä uskoa parempaan, toivonkipinä herää ja sitten taas mennään syöksyliitoa maankamaralle.
Koko ajatusmaailmani pyörii Vilin ympärillä. Jos ei tietoisesti, niin alitajuntaisesti. Onhan minulla toki muutakin elämää, edes vähän, mutta nuo harmaat aivosolut raksuttavat taukoamatta...

Yritin eilen pitkittää kortisonin antamista ja jo illalla Vili oli hyvin levoton, käpälänjyrsintää, rapsutusta, kuopimista, peittojen raapimista. Siis kortisonista ei varmaan päästä ikinä eroon.
Toisaalta mietin, että pitäisikö sittenkin uskaltaa kohdata totuus silmästä silmään ja jättää seurauksista välittämättä kortisoni pois.

Vili pärjää hyvin annoksella 2,5 mg Prednison'ia joka 3. päivä, eli kahdella välipäivällä. Miten oppisin hyväksymään sen, että Vili todennäköisesti tarvitsee kortisonia lopun ikänsä? Hyväksymään myös sen, että se toisaalta auttaa ja toisaalta vahingoittaa Viliä, että Vilin elinaika lyhenee ehkä muutamalla vuodella.

Vähitellen alan uskomaan eläinlääkäriämme. Hän oli sitä mieltä, että eliminaatiodieeteistä ei ole apua, että olisi enemmänkin kyseessä atopia, mitä se sitten tarkoittaakaan. Lisäksi kortisonia loppuikä.

Tekisi mieleni lopettaa tämä ruokarumba ja antaa Vilille vaihtelevaa, monipuolista ruokaa. Kala ja kananmuna ovat allergisoivia, niistä olen aivan varma, oireilu oli niin johdonmukaista ja ilmiselvää. Muista allergisoivista elintarvikkeista ei ole näyttöä eikä edes mitään epäilyksenalaista.

Yhteenvetoa:

* 08/2009 kala-allergia todettu
* 01/2010 muna-allergia todettu
* 03/2010 3. rokotuskerta
* 04/2010 alkaen kutinaa+kortisonia

Tiedän, että olo helpottaisi, jos osaisin hyväksyä Vilin tilanteen. Olen kuitenkin edelleenkin katkera siitä, että Vili on allergiakoira. En ole katkera kenellekään, vaan vain tälle tosiasialle. Tahtoisin voida muuttaa tilintaan toisenlaiseksi, mutta minun tahtoni ei riitä. On kuin takoisin jatkuvasti päätäni seinään enkä silti ota siitä opikseni.

Vili on ulkoisesti ihan terveen oloinen koira. Kukaan vastaantulija kadulla ei arvaisi Vilin olevan kroonisesti sairas. Vilin turkki on vielä kaunis ja kiiltävä, tosin se on ohentunut huomattavasti. Liekö hellekesästä johtuvaa vai kortisonista? Silmät hiukan vuotavat, mutta niinhän ne tekevät usein tällaisilla kurttukuonoisilla.

Vinkkinä pentujen kasvattajille ja uusille omistajille haluaisin sanoa jotain:
- antakaa jo vieroitettaville pennuille yksinkertaista ruokaa, josta tiedätte kaiken, mitä se sisältää
- antakaa pennulle uudessa kodissa myös yksinkertaista ruokaa, josta tiedätte kaiken, mitä se sisältää

Yksinkertainen ruoka ei tarkoita huonoa ruokaa, vaan päinvastoin, hyvistä, tarkoin valituista raaka-aineista valmistettua koiranruokaa.

Jos käy niin hullusti, että koira myöhemmin allergisoituu, niin eliminaatiodieetissä ei ole mitään mieltä, jos koira on jo saanut syödäkseen monenlaisia, tuntemattomia proteiineja.

Kuivamuonat sisältävät mm. monia eri lihalaatuja ja eri viljoja. Myös suosittu Yrjölän puuro sisältää hirssiä, tattaria, riisiä ja ohraa.
Pakaste- ja kylmähyllyruuissa ja tölkeissä ym. siis lähes kaikissa on käytetty useampaa kuin yhtä liha- ja viljalähdettä.

Jos koira on ehtinyt syömään edellä mainittuja ruokia ja saamaan jo ainakin kertaalleen lähes kaikkia proteiini- ja hiilihydraattilähteitä, seurauksena se, että sopivan eliminaatiodieetin löytyminen on lähes mahdotonta.

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Seurantaa

Vilin nirsoilu jatkuu edelleen. Piimän saanti kun päättyi, alkoi tuo nirsoilu. Joka päivä syö sentään yhden annoksen. Nukkuu paljon. Saattaa olla, että nämä helteet ovat syynä. Hiukan huolestuttaa silti.

Euforinen olotila on kyllä mukava, mutta eihän se voi kauan kestää. Olen yrittänyt olla näkemättä, että Vili hamuilee noita käpäliään. Äkkiä silmät kiinni tai katse toiseen suuntaan!
Olen ollut huomaavinani, että Vilin silmät vuotavat vähemmän kuin aikaisemmin. Jotain hyvää sentään...

Olen aivan yliherkkä jokaiselle Vilin eleelle, pienikin epäilyttävä liike tai ääni, ja olen jo haukkana katsomassa, mikä on tilanne. Tuossa pari iltaa sitten kun sade ropisi ikkunaan, niin minä olin jo kuulevinani Vilin nuolevan tassujaan. Voivoi.



Mietin, miten Vili pääsisi kortisonista eroon. Vaihtoehtoja ei ole paljon, yksi mahdollinen on se Atopica-lääke. Siitä olen kuullut paljon hyviä kokemuksia, hinta on korkea, mutta pienen koiran kohdalla se ei olisi ongelma.

Sitä mainostetaan kortisonia turvallisempana, sillä haittavaikutukset ovat melko harvinaisia, mutta kun luin sen pakkausselostetta, niin aika pelottavaa tekstiä sieltäkin löytyi.
- Koska siklosporiini vaikuttaa immuunijärjestelmään, sen käyttö saattaa johtaa kliinisesti havaittavien pahanlaatuisten kasvainten suurempaan esiintymiseen
- Sokeritautiin viittaavien oireiden ilmaantuessa hoidon vaikutusta verensokeriin tulee seurata.


Yksi mahdollisuus on, että lopetan kortisonin antamisen ja odotan, mitä tuleman pitää. Pahimmassa tapauksessa täytyisi aloittaa kortisoni uudestaan, siis sillä suuremmalla aloitusannoksella. Se taas aiheuttaa sen viikon pituisen pissarumban, ei kiva.

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Sekalaisia mietteitä

Vili paastoaa. Nyt on jo kolmas päivä, jolloin Vili syö vain juuri sen verran, että ei kuukahda. Jos inhimillistäisin Viliä, niin voisin sanoa, että Vili murjottaa, koska ei saa enää piimää eikä saanut eilen myöskään kahvikakkua. Murr.

Luin tänään itselleni uutta tietoa maidosta.
Sen mukaan lehmien rehujen sisältämät vieraat proteiinit siirtyvät lehmänmaitoon. Aivan kuten imettävän äidin syömän ruuan proteiinit kulkeutuvat äidinmaitoon ja voivat aiheuttaa vauvalle allergisen reaktion.

Minä en siis ymmärrä mitään lehmien rehuista paitsi että ne sisältävät usein hernettä ja rypsirouhetta. Sisältääkö rehu mahdollisesti myös esim. vehnää? Onko johtopäätös se, että herneelle/rypsille allerginen koira saa maitotuotteista näitä proteiineja itselleen? Kaikistako maitotuotteista, raejuustosta, piimästä, juustoista?

Jos lehmät nykyäänkin söisivät vain ruohoa laitumella, niin ei tarvitsisi tätäkään miettiä!

Vili on elänyt tähän astisen elämänsä meillä marsujen kanssa ja loogisesti myös heinän keskellä. Nyt on kulunut kuukausi marsujemme siirtymisestä autuammille porkkanamaille ja koti on siistiytynyt heinästä ja kutterinpurusta. Nyt tuli mieleeni, että tämä saattaisi vaikuttaa parantavasti Vilin atooppisiin vaivoihin. Aikaisemmin en ole ollenkaan ajatellut marsujen+heinien mahdollisesti lisäävän Vilin allergisia oireita, esim. silmien vuotamista. Nyt sitten peukut pystyyn!

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Toivon kipinöitä

Taas veljekset Toivo ja Onni nostavat päätään. Minulla on jotenkin hyvä tunne tällä hetkellä. Onnellinen olo. Tiedäntiedän, ei ole kulunut kuin pari päivää siitä, kun valittelin jaksamattomuutta ja toivottomuutta.

* Vili selvisi 10+ toisestakin lääkkeettömästä päivästä!
* Tassuja ei ole nuoltu eikä kaluttu ollenkaan!
* Rapsuttanutkaan ei ole!

Piimä laitettiin tauolle, siitä tuli piimäkakkua emännälle. Vili tuntuu kyllä kaipaavan sitä piimää, siitä oli tullut oikein herkkua hänelle. Poika käy katsomassa ruokapaikallaan ja siellä ei piimäkuppia näy, sitten hän katsoo anovasti minua...

Piimää Vili sai viimeiset kaksi kuukautta. Oliko se piimä syyllinen mahdollisiin mahakipuihin ja siitä johtuviin tassujen jyrsimisiin? Tuntuu, kuin se olisi liian helppo ratkaisu...

Vili ei ole mikään sinnikäs kerjäläinen. Vähän aikaa hän jaksaa odotella, saisiko jotain, heltyykö mamma. Jos ei, niin hän poistuu paikalta vähin elkein.
Kuitenkin on olemassa jotain, jonka takia Vili ponnekkkaasti pyrkii päämääräänsä. Vili rakastaa nimittäin kahvikakkua! Vili on saanut sitä aikoinaan, kun emme vielä olleet joutuneet tähän allergiarumbaan. Nyt pitkästä aikaa meillä on sitä tarjolla ja Viliressu niin tahtoisi myös kahvikakkua.
Yllätin Vilin itse teossa!



Heti toivon taas herätessä, herää myös pelko siitä, että heti sen perään tulee pettymys. Lekalla päähän! Olen nyt yrittänyt ajatella vain tätä hetkeä, nauttia tästä hyvästä tunteesta. Tulkoon sitten myöhemmin, mitä tuleman pitää. Yritän elää hetkessä.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Mietteitä barffauksesta ja vähän muustakin

En ole ääripäiden kannattaja missään asiassa. Fanaattisuus ei mielestäni ole hyvä asia, sillä se sulkee silmät kokonaisuudelta ja uudelta tiedolta.
Ruokinnassa kannatan luonnonmukaisuutta, mutta en siis ole minkään suunnan fanaattinen puolestapuhuja.

Koira on elänyt ihmisen seuralaisena aikojen alusta ja vaikka koira polveutuukin sudesta, niin susi se ei silti ole. Susi on villieläin, koira kotieläin. Vaikka kuinka geeniperimä on molemmilla sama/samankaltainen, niin kautta aikojen ovat susi ja koira viettäneet erilaista elämää.
Koira on sopeutunut ihmisen kaveriksi ja vaikka se on perimältään susi ja lihansyöjä, niin se ei mielestäni tarkoita sitä, että koiran pitäisi syödä kuin susi. Lihan osuus ruokinnassa on hyvä olla korkea, mutta en kannata lähes 100% lihasta koostuvaa ravintoa.

En tarkoita barffauksen olevan väärä tapa ruokkia koiraa, päinvastoin, minulla ei ole mitään sitä vastaan. En vaan pidä tarpeellisena ruokkia koiraa kuin sutta. Siihen suuntaan kyllä, mutta ei ihan.

Luonnonmukaisuudesta puheen ollen, kuivamuona on mahdollisimman kaukana siitä. Moni koira pärjää ”hyvin” läpi elämänsä pelkällä kuivamuonalla, mutta yhtä usea koira kärsii monenlaisista vaivoista joutuessaan nappulansyöjäksi. Itse voin kuvitella antavani omalle koiralleni nappuloita ns. nameiksi, kuten lapsille annetaan karamelleja.
Vähän ja harvoin.

Viljojen osuutta haluan pitää pienempänä kuin lihan, raakojen kasvisten runsasta antamista en jotenkin osaa pitää tarpeellisena tai edes hyvänä.

Nykyään monet koirat saavat todennäköisesti valtavan määrän aivan turhaa ruokaa, herkkutikkuja, puruluita, koiransuklaata jne. Aivan kuin lapsetkin, karkkeja mahan täydeltä. Vaatii jonkin verran totuttelemista, että ei osta eikä anna koiralle noita turhia herkkuja, onhan niin mukavaa helliä omaa lemmikkiä, joka anovin silmin kerjää. Hetken huvi ja jo kerjätään seuraavaa herkkutikkua…
Puruluita kohtaan tunnen antipatiaa. Kunnon iso raaka luu kaluttavaksi, jo ihan pikkupennuille, se on luonnonmukaista ja terveellistä, hyvää hampaille ja mainio ajankulu.

Jos oikein alkaa pohtimaan, mitä kaikkea moskaa monet nykykoirat syövät, niin ei kyllä ole ihme, että terveenkin koiran maha on sekaisin, närästää ja kutiaa. Varsinaiset sairaudet ovat tietenkin ihan eri asia.
Vilin allergiat pakottivat meidät jättämään kaikki frolicit & kumppanit kaupan hyllyyn. Nyt olen siitä todella iloinen. Vaikka Vili tervehtyisi, en ostaisi sellaisia hänelle enää enkä edes lahjaksi tuttavienkaan koirille.

Tästä tuli nyt aika sekava sepustus, jotenkin en saa asioita esille ihan niin kuin haluaisin

Piimää?

Nyt on syytettyjen penkillä piimä.

Vili saa päivittäin AB-piimää, tykkää siitä ihan valtavasti, jos saa sen eri astiasta. Vilillä on siis pieni kissankuppi, josta litkii sitä piimää 3-4 kertaa päivässä.
Nyt mieleeni on tullut, että voiko hapanmaitotuote juuri sen happamuuden takia aiheuttaa närästystä?
Monelle ihmiselle on piimä avuksi, jos närästää, mutta oma kokemukseni taas on päinvastainen. Joskus nuorempana olen yrittänyt laihtua juomalla piimää ja sain siitä kovaa vatsakipua.

Eilen illalla Vili oli levoton ja silmät olivat hiukkasen ahdistuneen näköiset, läähätti ja minä päättelin, että Vilillä voisi olla kipuja. Tuossa kun hän myöhemmin makasi lattialla ketarat taivasta kohden, niin kyllä Vilin suolistosta kuului sellainen mekkala, kuin ison talon viemäriputkistosta. Vilin maha kurisee muutenkin usein, mutta eilen se piti tosi mahtavaa meteliä.
Ehkä kaikkien koirien mahat kurisevat?

Jos Vilillä olisi vatsavaivoja, niin ehkä se aiheuttaa tassujen kaluamista? Toiveajattelua? Käpälien nuoleminen ja pureskelu on nimittäin lisääntynyt huolestuttavasti...

Vili sai närästystä niistä kuivatetuista kananpaloista, joita sai edellisen dieetin aikana namipalana muutaman päivässä. Se ilmeni oksenteluna. Lopetettiin niiden kanaherkkujen antaminen eikä sen koommin ole Vili oksentanut.

Pelonsekaisin tuntein yritän päästä kortisonin antamisessa kahteen välipäivään, tassujen jyrsimisestä huolimatta. Koko ajan tulee tarkkailtua koiraa ja sen mahdollista rapsuttelua. En ole eläissäni näin paljon pitänyt koiraani silmällä. Ihan työstä tämä käy. Kyllä elämä olisi ihanan huoletonta, jos Vili olisi terve koira.

Välillä, kuten juuri nyt, olen lopen kyllästynyt tähän Vilin erikoisdieettiin ja kortisoniin, tähän murehtimiseen, pettymiseen. Onneksi on ihmisiä, jotka kannustavat jatkamaan ja ovat henkisenä tukena.

Toisinaan mietin, miten Vilin asiat olisivat, jos hän olisi päätynyt jollekin toiselle koiranostajalle. Olisiko se ollut Vilille hyvä vai huono vaihtoehto?

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Keskiviikon kertomuksia

Siitä ison luun nielaisemisesta ei koitunut onneksi mitään ikäviä yllätyksiä. Kyllä koiran nielu on ihmeellinen, todellakin kaiken vetävä, en olisi ikinä uskonut sen edes mahtuvan Vilin kurkusta alas, vielä kun se pala oli jäinen ja kova. Mutta niinhän nuo sudet syövät, nielaisevat isoja paloja eivätkä suinkaan pureskele 33 kertaa, kuten ihmisille neuvotaan. Tuntui vaan ihan hirveän pelottavalta tuo pienen Vilin tapaus.

Huomenna Vili saa vauhtiraksun tuomana isoja luita kaluttavaksi, kyllä pojan sitten taas kelpaa!



Tänään napattiin Vili heti aamulenkin jälkeen kylpyyn. Reippaasti sujui kylpeminen ja vielä reippaammin sen jälkeinen ympäri huushollia juokseminen.
Nyt meillä on pussattavanpuhdas koirapoika.

Nyt on tätä porodieettiä syöty kaksi viikkoa. Vili kaluaa kaikkia neljää käpäläänsä, pitkästä aikaa. Toistaiseksi vielä kohtuuden rajoissa.
Tuntuu, että ei tästä mitään tule. Mieskin tuossa jo kyseli, milloin Vilille saa taas antaa kunnon ruokaa...

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Taas jatketaan harjoituksia

Vatsasekaisin-tilanteesta ollaan selvitty, kaikki sujuu taas normaalisti. Aluksi Vili sai pieniä ruoka-annoksia, joukossa Tehobaktia ja nyt tänään on syönyt jo ihan normaalisti.
Ihmeellistä, että vatsa meni sekaisin tuosta saksanhirviateriasta. Vili oli tottunut syömään sitä joka päivä, tosin pieniä määriä päivän mittaan, mutta kuitenkin. Tämä isohko annos oli sitten kuitenkin liikaa.

Vili pelästytti minut noin tunti sitten. Poika oli niin pitkästyneen näköinen, että päätin antaa hänelle yhden luun, pitkästä aikaa. Valikoima oli kehno, joten päädyin antamaan sellaisen rusto-nahka-mitälie-luun, suoraan pakkasesta. Hiukan ajankulua Vilille.
Vaan mitä tekikään Vili! Nielaisi sen jotakuinkin kokonaisena! Seurasin vierestä kauhuissani uskaltamatta puuttua siihen. Ajattelin, että sitten vasta sen nielaiseekin kokonaan, jos aion ottaa sen pois. Sinne se meni sangen vilkkaasti ja koira on edelleen hengissä ja hyvinvoipa. Toivottavasti se sulaa siellä vatsassa aiheuttamatta mitään ongelmia.

Mitä tähän poroiluun tulee, niin jotenkin minussa on herännyt epäilys, että ei tästä mitään tule. Epäusko nostattaa taas päätään. Vilin etutassut ovat hiukan punertavia nilkan tienoilta, anturavälit ovat ok. Silmät vuotaa. Vasen korva töhnää, oikea on lähes ok. Rapsuttelee silloin tällöin, kortisonista huolimatta.

Olen mielessäni päätellyt, että villinä elävät eläimet, kuten porot ja hirvet, olisivat laadullisesti niitä kaikkein parhaita lihantuottajia. Niitä ei ole kukaan lääkitsemässsä eikä antamassa keinotekoisia tehoruokintarehuja ahtaassa navetassa. Ne saavat liikuntaa tahtomansa mukaan, syövät lajilleen tyypillistä ravintoa ja viettävät luonnonmukaista elämää, kunnes kuolevat.

Kotieläinten kohtelu massatuotannossa on epäeettistä, tehotuotantoa, tehoravittua ja niiden kasvuun ja "terveyteen" vaikutetaan myös eläinlääkinnällisin keinoin. Olisihan se kauheaa kyseiselle lihantuottajalle, jos koko elukkamäärä kuolisi johonkin tarttuvaan tautiin, joten oletan niitä eläimiä lääkittävän myös ennaltaehkäisevästi.

Jokuhan sanoi, että lihassa ei voi olla mitään jäämiä lääkkeistä, mutta mihin ne lihakseen annetut lääkeaineet sitten häviävät teurastuksen yhteydessä? Sen tiedän, että sairauteen kuolleen eläimen lihaa ei myydä ihmisravinnoksi, mutta eläinten rehuksi kai sentään?

Olen kaupungin kasvatti, joten ei minulla ole mitään omakohtaista tietämystä eläinten pidosta, kunhan oletan asioita.

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Vatsa sekaisin



Tältä näyttää aito poromix-ateria! Tätä kuvaa vääristää kylläkin auringonpaiste. Poromix on puuromaista, aivan erilaista kuin se eilinen pötkö.



Mitä lie ollutkaan se raikkaalle tuoksuva eilinen? Se valitettavasti päätyi jätteisiin, ei ole ketään tässä lähellä, joka olisi sen voinut syödä. Harmi.

No, tarina jatkuu. Vili sai sitten korvikkeeksi eilen illalla pienen määrän raakaa saksanhirveä. Vili kun ei ole metsämiehen koira, niin seuraus oli ripuli. Vilin koko tähänastisen elämän (1v 7kk) ihka ensimmäinen löysä vatsa!
Aamulla klo 6 lähdettiin suoraan sängystä kovalla vauhdilla ulos. Ihanaa oli kyllä istuskella penkillä vasta heräävän kaupungin kesäaamussa. Puolelta päivin sama hoppu. Viisaana tiibettiläisenä Vili hoksasi myöhemmin hakeutua kylpyhuoneeseen, kun hätä vielä kerran yllätti.
Tänään on siis paastopäivä. Toivottavasti pahin on nyt ohi. Kotona on Tehobaktia, sitä lisään ruokaan muutamana päivänä, jotta suolisto rauhoittuu.

torstai 15. heinäkuuta 2010

Voi harmi, jos...


Antaessani Vilille tänään ruokaa, siis sitä poromixiä, heräsi epäilys, että jos se ei olekaan sitä. Niiden pakastepötköjen päällä ei lue mitään, joten on luotettava myyjään, että on antanut oikeita tuotteita.
Näin eliminaatiodieetissä se on kyllä kamalan kurjaa, jos Vili nyt saa jotain muuta kuin mitä pitäisi.
Tämä pötkö näyttää vähän tummemmalta tai oikeastaan jotenkin eriväriseltä kuin muut poromixit, kuva tosin valehtelee johtuen salamavalosta. Toisaalta ne voivat olla eri valmistuserästä ja siksi erisävyisiä. Jotenkin se koostumuskin vaikutti erilaiselta. Minulla ei ole kokenutta silmää erottamaan nyt, mitä se on, oikeaa vai väärää.



Aikani tuumailin ja sitten päätin heittää tämän todella herkullisen näköisen annoksen pois. Poromix ei kyllä ole noin herkullisen tuoksuista eikä näköistä, jatkossa täytyy ottaa valokuva siitäkin.
Vili sai nyt sitten tyytyä pelkkään saksanhirveen, kunnes toivottavasti aito poromix-pötkö sulaa jääkaapissa sopivaksi.

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Hellettä


+ 31°

Niin on helteiset oltavat, ettei oikein jaksa keskittyä kirjoittamaan, saati ajattelemaan, mitä kirjoittaa. Vili makaa myös kuin raato, mitä vähän pissalla käy ulkona.

En voi sanoa, että Vili tykkää tästä poro-hirvidieetistä, on tullut vaikutelma, että "jotain muuta, kiitos". Valitettavasti keittiömme tarjoiluun ei nyt juuri kuulu mitään muuta, joten jossain vaiheessa Vili on mieluummin nuollut kuppinsa putipuhtaaksi kuin tuupertunut nälkiintyneenä. Jotain vaihtelua pitäisi kyllä Vilin ruokavalioon keksiä...

Kortisonin antamisessa oli nyt ensi kertaa taas 2 päivän tauko. Toivottavasti en ole liian hätäinen ja liian optimistinen tällä kertaa. Jospa tapahtuisi ihme, ja Vilin kutinat häipyisivät bittiavaruuteen kuten toisinaan viestit ja sähköpostit.

Sitä ihmettä odotellessa...

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Rakkaudesta

Huomasin edellisten päivien teemoina olleen usko ja toivo, joten mikäs tähän paremmin jatkoksi sopii kuin rakkaus.

Mistä kumpuaa pienen lapsen rakkaus koiriin, vaikka perheessä ei sellaista ole eikä lapsi ole joutunut koirien kanssa tekemisiin? Synnynnäinen veto koiriin, haluaa koiran, tahtoo sellaisen, on ihan pakko saada oma koira!

Onko eläinrakkaus eräs lahjakkuuden muoto? Niinkuin joku on synnynnäisesti musikaalinen tai taitava piirtämään?

Kaikilla ihmisillä on syntymälahjana "talentteja", lahjakkuuksia, kutsumuksia. Lasken niihin kuuluvaksi kaiken, mikä on ihmiselle mieluisaa, mitä hän osaa ja haluaa palavasti. Opettaja, joka rakastaa työtään, on kutsumusammatissa, hänellä on talentti, lahja opettaa ja nauttia siitä.

Rakkaus koiriin, eikö sekin ole eräänlainen talentti, lahja, kutsumus?

Sain ensimmäisen koirani ollessani 9 vuotias. Kyllä sitä oli ruinattukin monta vuotta. Kohtelin koiraani jotenkin vaistonvaraisesti hyvin, eihän kukaan neuvonut eikä käskenyt, koira oli pitkälti minun vastuullani. En sallinut muiden lasten taluttaa sitä, jos huomasin heidän nykivän koiraani aiheetta, sellainen tapa tuntui olevan lähes kaikilla lapsilla siihen aikaan. Koirat olivat monelle kaupunkilaislapselle outoja eläimiä. Koirallani oli jopa valjaat, edistyksellistä, eikö totta!

Se Musti oli ensimmäinen koirani ja ehkä Vili viimeinen.



Vili on ensimmäinen tiibetinspanieli elämässäni, en ollut tuntenut ainuttakaan sen rotuista entuudestaan. Pohjalla oli kiinnostukseni Tiibettiin ja nyt minulla on pikku tiibettiläinen kotonani.
Vili on myös ensimmäinen allerginen koirani.

Vili oli aika yllätyksellinen koirakumppani minulle, joka olin tottunut enemmänkin paimenkoiriin. Vilillä ei ole tippaakaan miellyttämisen halua, se ei koe olevansa yhtä omistajansa kanssa kuten paimenkoirat. Viliä ei voi houkutella millään, Vili tulee ja tekee, jos itse haluaa.

Meni useampi kuukausi ennenkuin löysimme yhteisen sävelen. Luulin tietäväni kaiken koirista, mutta Vili opetti minulle muuta. Pakko on ollut oppia hyväksymään Vilin loputon itsenäisyys ja hänen ylhäinen, ylpeä luonteensa. Mikä onni, että Vili on pieni koira! Jos Vili olisi iso 30 kiloinen ja päättäisi jäädä nurmikolle makaamaan tai pahemmassa tapauksessa keskelle katua, niin keinot olisivat vähissä.

Onneksi Vili kaikessa jääräpäisyydessään on älykäs koira. Hän oppii helposti, jos haluaa. Johdonmukaisuudella saavutetaan Vilin suhteen se paras mahdollinen tulos. Kehuminen on myös hyvin palkitsevaa, vaikka se ei tunnu Viliä hetkauttavan mitenkään, Vilihän ei sitä näytä, mutta kyllä kehu kelpaa. Ylpeä kun on.

Rakas Vili-kulta.

torstai 8. heinäkuuta 2010

Toivon varassa

Vili ei ole järin innostunut tuosta poroilusta, syö kuitenkin, kun muutakaan ei ole. Saattaa olla myös, että helteet rajoittavat ruokahalua.
Noista jäisistä saksanhirvipalasista tykkää sen sijaan kovastikin. Käytän niitä nameina, korvaamaan juuston, jota annoin aikaisemmin. Niitä on jäisenä helppo pienentää ihan sormin tai veitsellä.
Porokäristyspaketin sisältö sen sijaan on niin ohueksi leikattua poronlihaa, että se sulaessaan on pelkkää muussia. Sitä ei voi siis palasina antaa, korkeintaa sitä voi sekoittaa muuhun ruokaan tai sitten kypsentää. Tuskin ostan sitä enää jatkossa, oli aika kallistakin.

Sitä emmentalia tekee niin mieleni antaa Vilille, mutta yritän toistaiseksi malttaa mieltäni. Se mustaleimaemmental oli meidän kahden yhteinen herkku, tuohon saksanhirvellä herkutteluun en oikein halua osallistua...
Voi niitä ihania hetkiä Vilin kanssa, kun istuimme yhdessä sohvalla ja söimme juustoa! Nyt minun täytyy syödä sitä salassa, kylpyhuoneessa tai silloin kun Vili on lenkillä.

Nyt oli eilen jo yksi kortisoniton päivä. Toivon, että suht'nopeasti päästään taas siihen kahteen välipäivään. Sittenpähän nähdään, onko vielä aihetta toivoon!

Oikaisen aikaisemmin kirjoittamaani nettitietoa eläinlääkärien koulutuksesta: nykyään on kuulemma jo pakollisena eläinlääketieteen opinnoissa kliinisen ravitsemustieteen kurssi. Ihan hyvä niin, että edes perusasiat on pakko oppia, oma kiinnostus sitten ohjaa oppimaan enemmän. Allergiat on niin suuri haaste eläinlääketieteelle, että on syytäkin lisätä sen opettamista. Pahaa pelkään, että menee vielä vähintään pari ihmispolvea, ennen kuin ihan oikeasti halutaan osata hoitaa eläinten allergioita.

PS. Huomaan, että teksteissäni on sanajärjestys aina jotenkin päin prinkkalaa. Ei olisi kai koskaan pitänyt opiskella muita kieliä sotkemaan omaa äidinkieltä. Ei uskoisi, mutta olen ollut oikeinkin hyvä lempiaineessani äidinkielessä kouluaikoinani!

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Taas uskotaan huomiseen

Nyt on pakastimen sisältö saneerattu, vanhat pakasteet löysivät uutta käyttöä onneksi, että ei tarvinnut roskiin heittää.

Vilin lokero on nyt täytetty uusilla ruuilla. Sieltä löytyy:
- MurrenMurkinan Poro-Mix, 500g / 3,15e
- poron luita
- Polarica-riistakäristys, 240g / 2,77e
- Lapinliha Oy:n Saksanhirvikäristysliha, 750g / 6,69e

Lisäksi Vili saa AB-piimää, en tiedä, onko sen syömisessä/juomisessa mitään järkeä. Vili kuitenkin tykkää siitä.

Poron lisäksi oli saatava jotain muutakin, pelkän poropötkön varassa ei kauan voi olla, alkaa Vilille muuten tulemaan korvistakin ulos. Jotain herkkupalaa piti saada ja niinpä ostin ihan ihmisille tarkoitettuja riistapakasteita. Varsinkin tuo saksanhirviliha tuntuu mukavalta makupalalta otettavaksi suoraan pakkasesta. Noissa ihmisten riistalihoissa on hiukan suolaa, 0,3%, ei liene haitaksi.

Nuo kaikki edellä mainitut lihalajit ovat Vilille uutta ruokaa, toivon ainakin niin. Monissa koiranruuissa on niin sekaisin kaikenlaisia lihoja, että kyllä Vili on voinut jotain noista tietämättäni jo saadakin.

Jos tästä ruokaremontista ei seuraa mitään positiivista (ja niinhän eläinlääkäri ennusti), niin sitten luovutan. Ainakin nyt tuntuu siltä. Syököön koira sitten kortisonia hamaan kuolemaansa asti.

Mietin tässä vielä, mitä vielä voisin lisäksi hankkia Vilille ruokavalion täytteeksi...

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Uusi suunta

Masennuksen alhosta kohti uusia ulottuvuuksia!
Pohdintojeni tuloksena päätin heittää kanat nurkkiin ja tehdä Vilistä porokoiran. Kanadieetti ei ole tuottanut toivottua tulosta, ikävä kyllä. Kana olisi ollut niin helppo ruoka, mutta kun ei niin ei.

Yritetään nyt porolla. Se eläimenä ei ole osana tehotuotantoa, vaan ymmärtääkseni vaeltaa vapaana ja villinä, kunnes poroisäntä päättää päättää sen elinpäivät. Toivottavasti saatavuusongelmia ei tule.

'Poron liha, poron luut, poron maksa,
tattari, jäävuorisalaatti, lehtisalaatti, kurkku, pellavasiemenöljy.
Tuote sopii yleensä eliminaatiodiettiin ja allergisille koirille.
'

Pitäisikö ehkä sittenkin uskoa eläinlääkäriä 'turhaa touhua'?
Luin juuri netistä, että eläinlääkärien koulutuksessa on kurssi ruuasta ja ravinnosta vapaaehtoinen. Siis jos se ei eläinlääkäriksi valmistuvaa kiinnosta, niin ei tarvitse sitä tietoa päähänsä päntätä. Sellainen eläinlääkäri kai sitten neuvoo asiakkaitaan kuivamuonateollisuuden edustajien jakaman tiedon perusteella...

Mitä Viliin tulee, niin kortisoninpuolikas per päivä, taas kerran. Olin turhan optimistinen vähentäessäni lääkettä.
Jatkossa yritän hillitä optimismiani ja ruveta pessimistiksi. Hehheh.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Tässä sitä taas ollaan

Yön aikana Vili oli nakertanut vasemman tassunsa rikki ja oli aamulla kovasti rapsutteleva. Kirputti myös ahkerasti ja kiihkeästi kylkiään.

Mikä tässä nyt enää muu auttoi, kuin kortisoninpuolikas suuhun ja rauha maahan. Yksi välipäivä vain. Todennäköisesti joudun taas kerran jatkamaan tiheämmällä annostuksella, kunnes toivon mukaan päästään taas niihin kahteen välipäivään.

Mieleeni muistui taas ne eläinlääkärin lausumat sanat, että ei mikään ruokavalio tule tuomaan pelastusta, ihan turhaa touhua. Tarkoittaako se sitä, että Vili tulee ylireagoimaan kaikkeen ruokaan, vaikka joku voisi aluksi ollakin sopivan tuntuista?
Onhan Vili kanaakin joskus voinut syödä ilman oireita. Samoin kalaa ja kananmunaa. Sitten eräänä päivänä ne kuitenkin aiheuttivat rankat kutinat.

Käykö Vilille kaiken kanssa näin? Sitäkö se eläinlääkäri tarkoitti?
Onko Vilin immuunisysteemipakki pysyvästi niin sekaisin, että se ei tule hyväksymään mitään ulkopuolisia proteiineja?

Perusluottamukseni eläinlääkäreihin on hiukan huono näissä allergia-asioissa. Luulen, että allergia ja yliherkkyydet ovat eläinlääkäreille se suurin ja vaikein haaste. Ovathan ne ihmislääketieteessäkin vielä vaikeasti hoidettavia, usein ei syytä löydetä ollenkaan ja päädytään hoitamaan ainoastaan oiretta.
Tämän suuren haasteen ohella se on oiva rahastuskeino, suuri tulonlähde eläinlääkäriasemille, kuten myös koiranruokateollisuudelle.

Jos Vili joutuu syömään lopun ikänsä kortisonia, niin tarkoittaako se sitä, että se vapauttaa Vilin syömään mitä vaan? Ei kai?
Ns. maamerkkinä olen pitänyt Vilin korvien puhtoisuutta, toisin sanoen, likaisuutta. Jos ne pysyvät siisteinä, voi koko koirakin hyvin. Jos eivät, niin jokin on edelleen pielessä.
Pohdin myös sitä, että jos Vili siirtyisi totaaliseen barffaukseen, niin voisiko siinä tapuksessa syödä kaikkia lihalaatuja sen kummemmin niitä etukäteen testaamatta?

Tekisi mieleni heittää kaikki dieetit, lääkkeet ja rajoitukset hornantuuttiin! On niin ikävä normaalia koiranelämää. Hauskoja asioita ilman murheen häivää.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Takapakkia

Ilmeisesti ne kolme välipäivää ovat olleet liikaa. Vili saa kortisonia nyt kai sitten liian vähän. Poika on rapsutellut itseään oikein urakalla, lenkilläkin piti välillä istahtaa rapsuttamaan. Tassut ovat myös saaneet käsittelyä.

- Mitä nyt pitäisi tehdä?
- Antaa heti huomenna aamulla kortisonia?
- Riskeerata huominen päivä ja tarkkailla?
- Tuleeko takapakkia liikaa?

Kanaa on syöty, ei se taida tuoda apua Vilin tilanteeseen. Pitäisi keksiä jotain muuta.
Olisipa joku, joka neuvoisi. Ns. neuvonantajanikin on lomalla.

Pitäisikö luovuttaa ja antaa suosiolla Vilille loppuelämä sitä kortisonia joka 3. päivä? Sillä annoksella pärjäsi hyvin. Voisi syödäkin ihan mitä tahtoo...

Voi itku.