lauantai 31. joulukuuta 2011

Hyvää uutta vuotta!


Uure vuore ohjei:
Ot käpy pois kenkäst.
Kaar vesi pois saappaast.
Nost ämpär silmiltäs.
Jua kuppis tyhjäks.
Ol ilone, ol valone, ol pulune.
Älä lait kät sirkkeli.
Älä purot kirvest kintuil.
Älä unohr kotti avaimi.
Älä karot annetui syrämei.

-Heli Laaksonen (Lounais-Suomen/Laitilan murteella)

torstai 29. joulukuuta 2011

Katse taaksepäin!


Vuosi 2011 lähenee loppuaan, on aika katsahtaa taakseen, ennen kuin astutaan uuteen vuoteen 2012. Haastattelenpa tässä itseäni.

 No, minkälainen on kulunut vuosi ollut?
- En voi valittaa. Kulunut vuosi on ollut kaikenkaikkiaan hyvä vuosi, tähänastisista vuosista Vilin kanssa se kaikkein paras. Toki on ollut nousua ja laskua, ahdistavia aikoja ja toisaalta myös niitä pilviä hipovia tunnetiloja. Ihan laidasta laitaan.

Voitko mainita vuoden kohokohdat?
- Absoluuttinen kohokohta oli Vilin pääseminen eroon kortisonilääkityksestä Olin yrittänyt sitä jo kaksi kertaa aikaisemmin onnistumatta ja kuten sananparressakin sanotaan: kolmas kerta toden sanoo. Tuo kortisoni oli kuin kahle jalassani, sen antaminen ja riippuvuus siitä oli jokapäiväinen vastenmielisyys.
- Toiseksi kohokohdaksi voisin mainita Vilin allergiatestien tuloksen. Sen myötä huoleni kotipölyistä sai jäädä enkä enää stressaa, jos en imuroi  tai tuuleta "tarpeeksi usein". Mukavaa oli myös saada tietää, että varastopunkit ja siitepöly eivät ole uhkana.
- Kolmas kohokohta oli, kun aloitin kokeilemaan allergisiksi oletettuja ruoka-aineita Vilille. Vilihän on voinut syödä lähes mitä tahansa ilman, että kutinat vaivaavat! Vilin ruokavalio on monipuolistunut ja se helpottaa taas puolestaan minua.
- Neljäs mainitsemisen arvoinen asia on Vilin mahtavan hyvä vointi siitä lähtien, kun Vili alkoi saamaan kipulääkitystä. Olemme eläneet Vilin kanssa kuherruskuukauteen verrattavissa  tunnelmissa. Pojalle on ruoka maistunut, samoin leikki, yöt on nukkunut niin hyvin kuin pentuaikoina viimeksi. Vilin parasta aikaa ikinä.

Entä mitä ikävää on jäänyt mieleen?
- Koko vuoden kurjin ajanjakso oli nyt syksyllä Vilin oireillessa "närästyksellä", josta en tiedä vieläkään, mitä se oikeasti olikaan. Monen viikon yöt olivat rikkonaisia, joitakin valvottiin kokonaan, molempien voimat alkoivat olla vähissä ja lisäksi suuri murhe: mikä Vilillä on?
- Ikäviä olivat myös sattuneet pienemmät takapakit. Oma syöksykierre maanmatoseksi tuskailemaan taas kerran, eikö tästä kaikesta pääse ikinä eroon? Murhetta aiheuttivat myös anaalirauhasen tulehdus ja selkäkivun löytyminen.
- Surullista on ollut pienen blogikaverikoiran traaginen menehtyminen. Kuinka onkaan mahdollista kiintyä pieneen blogikoiraan, jota ei koskaan ole tavannut oikeasti?

Mitä tämä kulunut vuosi on sinulle opettanut?
-  Olen oppinut sen, että kaikki on mahdollista. Ihan kaikki. On mahdollista, että allerginen koira voi syödä melkein mitä vaan, että jatkuvat kutinat häipyvät kuin tuhka tuuleen, että loppuiän lääkkeeksi mainitusta kortisonistakin voi päästä eroon, että omaa koiraa katsoessani sydän pakahtuu rakkaudesta eikä murheesta ja säälistä. Ihmeitten aika ei ole ohi.
- Olen oppinut tykkäämään kortisonista. Nyt kun olemme saaneet tarpeeksi etäisyyttä toisiimme, siis kortisoni ja minä, tulemme paremmin toimeen toistemme kanssa kuin ikinä aikaisemmin. Aikaisemmin kortisoni oli isäntä ja me Vilin kanssa orjia, nyt on osat toisin päin ja arvostan sitä suuresti. Yllättävän kutinakohtauksen saa hallintaan yhdellä ainoalla pienellä kortisoninpuolikkaalla!
- Olen oppinut myös sen, että aina huonojen jaksojen jälkeen tulee paremmat ajat. Mikään ei jatku ikuisesti samanlaisena. Tulee päivä, jolloin pilvet väistyvät ja risukasaankin paistaa päivä. Valitettavasti tämä toimii myös toisin päin. Aurinkoisten päivien jälkeen saattaa tulla pilvipäiviä...
- Olen oppinut arvostamaan blogikavereitani entistäkin enemmän. Vertaistuki on niin suuri apu, silloin kun maailma on musta. Yhdessä iloitseminenkin on huippujuttu!

Millä mietteillä astut uuteen vuoteen?
-  Hyvillä mielin uuteen vuoteen. Katse eteenpäin, mars!

perjantai 23. joulukuuta 2011

Rauhallista joulua!




Jouluevankeljumi Turu murttel

1.  Sihe aikka kävi simmottiski, et keisari Aukustus käski panna koko valtakunnas toime verotukse. 
2.  See oli ensmäinen kerta ja tapahtus siilon ku Quirinius oli seeffinä Syyrias. 
3.  Kaik meniväkki sit panema nimeäs verolistoihi, jokaine oman kaupunkisses.
4.  Nii Joosef lähti kans Kalileast, Nasaretin kaupunkist ja meni verottamisen tähre Juureasse, Daavirin kaupunkki, Peetlehemisse, ku hän kerra kuulus Daaviri sukku. 
5.  Hän lähti sinne yhres kihlatu morssiammes Marian kans ja see orotti. 
6.  Ku hee olivas siäl, tuli Marial aika täytte ja hän synnytti poja, esikoises. 
7.  Hän kapaloitti lapse ja tälläs sen seime, ku kortteris ei ollu heil tila.
8.  Siäl oli paimeni vahtimas yäl laumatas. 
9.  Yhtäkki heijä eressäs seisos Herra enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröitti heijät. Hee rupes pelkkämä, 
10.  mut enkeli sanos heil: "Älkkä pojap peljäkkä! Mää ilmotan teil ilose uutise, tosi suure ilon koko kansal.
11.  Tänäpän teil o Daavirin kaupunkis syntyny Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. 
12.  Tämmöne on teil merkki: tee löyrätte lapse, ketä makka kapaloissas seimes."
13.  Ja siin samas oli enkeli ympäril suur taivalline sotajoukko, ku ylisti Jumala ja sanos:
14.  "Jumalan on kunnia korkeuksis, maan pääl rauha ihmisil, ketä hän rakasta".
15.  Ku enkelit oli menny takasin taivasse, paimenet sanosiva toisilles: "Nyt Peetlehemisse! Siäl mee nährä, mitä on tapahtunu, minkä Herra meil ilmotti".
16.  Hee lähtiväk kiiruste ja löysivä Maria, Joosefi ja lapse, ketä makas seimes. 
17.  Ku hee sen näkivä, hee kertosiva, mitä heil oli lapsest sanottu. 
18.  Kaik kun kuuliva paimenitte sanat, olivak ku puul päähä lyätyi.
19.  Mut Maria pani syrämesses piilo ihan kaik, mitä oli tapahtunu ja tuteras sitä. 
20.  Paimenet menivät takasi ja kiittivä ja ylistivä Jumala siit, mitä olivak kuullu ja nähny. Kaik oli juur niin ko heil oli sanottu.

Evankeliumi Luukkaan mukaan 2: 1-20
käännös Harri Raitis 

Joulumuistoja


Näin pari päivää ennen joulua tulvahtavat vanhat joulumuistotkin mieleen. Sitä on ehtinyt viettää joulua jos toisenkin kerran ja kovinkin erilaisissa olosuhteissa.

Lapsuuden joulut olivat elämäni kohokohtia. Olin aivan vauhko aina jouluaaton koittaessa. Odotin iltaa ja joulupukkia niin hartaasti, että sain kuumeenkin nousemaan pelkästä jännityksestä. Muistan elävästi vieläkin hehkuvat poskeni ja kuumeen aiheuttaman epätodellisen ylivilkkauden olotilan. Vanhin veljistäni ei osallistunut koskaan aattoillan viettoon, muistan kuinka hänen lahjansa aina laitettiin sivuun avaamattomina. Minulle kerrottiin, että hän on teatterissa, hän kun teki niitä hommia silloin nuorena. Tosiasiassa hän tienasi taskurahaa joulupukin apulaistonttuna muissa lapsiperheissä.

Eräänä jouluaattona, lienen ollut noin 5-6 vuotias, paras ystäväni Marja, joka asui pari kerrosta alempana,  tuli meille soittamaan ovikelloa, että ”joulupukki kävi jo” ja esitteli uutta nukkeaan ja muita lahjojaan. Meillä pukki ei vielä ollut käynyt, koska hänet oli tilattu vasta myöhemmin illalla tulevaksi. Jouduin aivan paniikkiin, koska ajattelin, että se joulupukki käy kaikkien samassa rapussa asuvien luona järjestyksessä ja nyt pukki oli unohtanut meidät ja jatkanut matkaa. Olin aivan hysteerinen ja huusin, kuumekin nousi. Silloin ei auttanut muu kuin että isäni lähti kadulle katselemaan, jos näkyisi jossain ohikulkevia joulupukkeja. Sellaisen hän sitten pyysikin tulemaan meille ja jakamaan lahjat. Sinä jouluna isäpappani joutui maksamaan kaksi pukkia, myös sen meille tilatun, tietenkin.



Uskoin joulupukkiin todella kauan ja syvästi. Kirjoitin kirjeitä aina jouluna pukille ja vein täkäläisen joulukadun eli Yliopistonkadun varrella olevaan Korvatunturin postilaatikkoon. En osannut edes vielä oikeasti kirjoittaa, sivukaupalla väsäsin leikkikirjoitusta paperille ja äitini lupasi, että kyllä joulupukki osaa lukea kaiken. Lastentarhassa opin hollanninkielisiä lauluja ja niitä sitten esitin joulupukille. (Enpä vaan enää osaa niitä vieraskielisiä lauluja...)

Olin 8 vuotias, kun olin kävelyllä isäni kanssa. Hän tapasi kadulla tutun miehen ja jäi keskustelemaan. Minä pidin isääni kädestä kiinni ja seisoin siinä vierellä. Silmieni korkeudella olivat sen tuttavamiehen kädet ja aikani kuluksi tutkiskelin niitä katseellani. Ja minkä havainnon teinkään! Joulupukin kädet! Heti kun pääsimme jatkamaan matkaa, sanoin isälleni, että "tuolla sedällä oli meidän joulupukin kädet". Niinpä vanhempani päättivät kertoa minulle, että joulupukki on aikuisten keksintöä ja se setä todellakin oli meidän joulupukkimme.
Olin todella pettynyt. En siksi, että joulupukkia ei oikeasti olekaan, vaan että minulle on valehdeltu, että vanhempani ovat huijanneet minua. Perusluottamus vanhempiini särkyi silloin, otin tämän "luottamusrikkomuksen" tosi raskaasti. Taisi olla ensimmäinen kerta siihen astisessa elämässäni, että minulle valehdeltiin. 

Vieläkin minulla on epämiellyttävä tunne, jos näen jossain joulupukin, en halua mennä lähellekään. Omille lapsilleni en halunnut valehdella ja kerroin heille, että se on sellainen aikuisten keksimä leikki, että mukamas on joulupukki olemassa. Meille ei lapsia varten tilattu koskaan joulupukkia, koska en halunnut sellaista kotiini. Meille "joulupukki" jätti lahjat aina sillä aikaa kuusen alle, kun lapset olivat aattona koiran kanssa lenkillä. He purnasivat tästä joulupukkiasiasta, sanoivat, että minä narraan tai olen ainakin väärässä, sillä muut lapset olivat kertoneet, että joulupukki on oikeasti olemassa ja hän asustelee Korvatunturilla. He tiedustelivat asiaa myös kavereittensa vanhemmilta ja hekin sanoivat joulupukin olevan totta. Eli ei ollut hyvä tämäkään tapa suhtautua joulupukkimyyttiin!


torstai 22. joulukuuta 2011

Vilin sapuskajuttuja

Vili on nyt näillä näkymillä voinut syödä mitä tahansa koiranruokaa. Siis ei tietenkään mitään ihmisten ruokia, kuten leikkeleitä, nakkeja, vaan koiran tuoreruokia. Nyt on mennyt nautaa, possua, kananmunia, kanaa, broileria, kalaa, eikä mitään kutinoita.
Nyt kokeilen uudestaan NEU:n peruspakastepötköä, siinä ei tuoteselosteen mukaan ole mitään epäilyttävää sisältöä (sianliha, naudan maha, elimiä (kurkun lukko, kieltä, maksaa, munuaista) kananmuna, riisi, ohra, porkkana, herne, nokkonen, valkosipuli, AB piimä) ja sen maistuvuus on huippuluokkaa. Viimeksi kun syötin sitä Vilille, niin Vili sai allergisen hepulin. Muistiinpanoni ovat siltä päivältä sen verran sekavia, että kai olen antanut NEU:ta sekä sitä lintuNEU:ta, molempia. Nyt annan siis sitä perusNEU:ta ainoastaan. Jännityksellä odotan reaktiota. Toivon, että ei tule mitään ja odotan turhaan. Tuo NEU olisi niin kätevä lisä Vilin ruokavalioon, että toivon sen sopivan.


Pitäkää peukkuja!
Seuraavaksi kokeilen sitten sen lintuNEU:n, jos tämä ei aiheuta mitään ongelmia.



Jatkan edelleenkin pohdiskeluani Vilin sairaskertomuksesta. En tajua edelleenkään sitä, että Vili nyt sietääkin kaikenmoista ruokaa. Mieleni tekee taas ottaa esille rokotukset. Valitettavasti se on aihe, joka saa ihmiset aggressivoitumaan ja hyökkäämään. Oletetaan, että Vilin emä on jo ollut huonossa kunnossa, olihan se kennel hyvin kyseenalainen. Vili tietenkin on ollut huono-osainen pentu, vaikka ei se pikkupennulla mitenkään päälle päin näkynyt. Noin 2 kk ikäisenä Vili on saanut kasvattajansa hankkiman Ivomec-matolääkityksen, joka tunnetusti on aika raju lääke. Sitten 3 kk ikäisenä on aloitettu normaalit rokotukset. Toinen rokotuskerta oli huhtikuussa ja kutinat alkoivat elokuussa. Sitä jatkuikin sitten kaksi vuotta.
Yksi mahdollisuus on, että Vilin immuunisysteemi ei ole tätä kaikkea kestänyt, vaan alkanut reagoimaan poikkeavalla tavalla. Nyt on viimeisestä rokotuksesta kulunut 1½ vuotta ja Vilin yleiskuntoa on paranneltu koko ajan mahdollisimman terveellä ravinnolla ja vitamiinein ja vältetty kaikkea teollista ja pitkälle käsiteltyä ruokaa, sekä annettu yrttejä, joiden tarkoitus on ollut poistaa myrkky- ja kuona-aineita elimistöstä.
Voisin olettaa, että Vilin kroppa on nyt vahva ja terve ja immuunisysteemi vapaa kaikesta kuonasta. Kuulostaa oikein hyvältä, eikös vain?

*******

Jatko-osa 23.12.

No niin. Aamulla varhain alkoi se Vilin kutinahepuli. Sinkoili päättömästi paikasta toiseen, pudisteli välillä itseään kuin märkä koira ja taas lensi kuin ammus pitkin huushollia välittämättä siitä, minne hyppää ja loukkaako itseään. Ihmepilleri suuhun eli 2,5 mg kortisonia ja sitten pitelin Viliä hellässä holding-otteessa silitellen päälakea ja hieroen korvalehtiä ne 45 minuuttia, kunnes lääkkeen rauhoittava vaikutus oli riittävä. Vapaaksi päästyään Vili meni oitis pehkuihinsa jatkamaan uniaan.
Tämä NEU ei sitten jostain syystä sovi Vilille lainkaan. Mikä noista raaka-aineista voi olla se sopimaton? Vili ehti saada ainoastaan kolme annosta NEU:ta ja nyt se sitten on loppu, meillä ei tarjoilla enää NEU-pötköjä. Harmi! Merkillistä on myös sen aiheuttama allerginen? hepuli, sisäinen kutina, kihelmöinti, kenties? Tuon tyyppisestä oireilusta en ole aikaisemmin kuullutkaan, vaikka on tullut nettiä selailtua enemmän kuin tarpeeksi.

NEUfrau Oy:n tuotteet

NEU koiran täysravinto, pakaste, säilyvyys –18C 9kk
Ainekset:
sianliha, naudan maha, elimiä (kurkun lukko, kieltä, maksaa, munuaista) kananmuna, riisi, ohra, porkkana, herne, nokkonen, valkosipuli, AB piimä
Analyysi:
kuiva-aine 30,9%, josta valkuainen 33.1%, rasva 14,6%, kuidut 2,5%, hehkutusjäännös 3,0%, 
Kalsium(Ca):Fosfori(P) 1,6:1,0 
HeviNEU (rasvaprosentti suurempi kuin NEUssa) 
Ainekset: kuten NEU
Analyysi:
kuiva-aine 34,2%, josta valkuainen 22,9%, rasva 30,4%, kuidut 1,4%, hehkutusjäännös 3,1% 
(KTTK 25.11., 29.11., 30.11.2005)
PentuNEU 
Ainekset:
sianliha, naudan maha, sian ja naudan elimiä (kieltä, sydäntä, maksaa, munuaista) kananmuna, silakka, riisi, ohra, porkkana, herne, nokkonen, valkosipuli, hedelmä, AB-piimä
Analyysi:
kuiva-aine 32,4%, josta valkuainen 32,1%, rasva 24,7%, kuidut 5,9%, hehkutusjäännös 3,4%, Ca:P 1.4:1,0
Vogel (lintuNEU) 
Ainekset:
kanan lihamassa, broilerin maksa, sydän, kivipiira, kananmuna, riisi, porkkana, herne, nokkonen, valkosipuli, omena/luumu 
Analyysi:
kuiva-aine 32,7%, josta valkuainen 24,4%, rasva 26,9%, kuidut 1,4%, hehkutusjäännös 2,3% 
KevytNEU
rasvaprosentti pienempi kuin NEUssa 
PensionNEU "ei niin nuorille leijonille"
pentuNEUn pohjalta kehitetty vanhojen koirien muona, jonka inkivääri- ja paprikalisä parantavat nivelvaivoista kärsivän koiran elämän laatua 
TattariNEU
tattaripohjainen NEU, ei ohraa 
ALT
barfNEU jossa lihat raakana 
NEUP
perunapohjainen NEU ilman nautaa, kananmunaa ja ohraa 
NEUPO
NEUP ilman porkkana/herne 
VOGEL
lintuNEU jossa liha/elimet ovat kanaa, ei ohraa 
VOGELperuna
perunapohjainen lintuNEU, jossa liha/elimet ovat kanaa 
RIISIKANA JA RIISILOHI
lihan osuus 30% 
BALANCE
peruna+lohi, valkosipuli, Progut, sokerijuurikaskuitu, inkivääri, paprika, pellava, kumina, nokkonen, piimä 
AK peruna+kana, valkosipuli, Progut 
(kanaa väh. 65%)
AP peruna+possu, valkosipuli, Progut 
(possua väh. 65%)
AM peruna+naudan maha, valkosipuli, Progut 
(mahaa väh. 65%)
Kennel Reikon - NEUfrau Oy

lauantai 17. joulukuuta 2011

Joulu tulla jolkuttelee...

Vili jouluna 2010

Niinpä, enää vain viikko jouluun. Mustalta näyttää, mutta jouluhan se silti on, oli sitten lunta tai ei. Kunhan ei sataisi.


Meillä on useampi viikko touhuttu tietokoneongelmien kanssa, ne ovat näitä itseä suurempia asioita, ei meinaa ymmärrys pysyä mukana. Nyt pitäisi taas kaiken toimia, osan sain itse tehtyä, osan teki vävy. Kyllä nyky-yhteiskunta on (liian) riippuvainen sähköstä ja internetistä, kaiketi julistettaisiin hätätila koko maahan tai maailmaan, jos jompikumpi lakkaisi toimimasta.


Vilin elopaino on noussut hurjasti. Ihan käsissä tuntuu raskaalta. Vakiopaino oli 8,2 kg, sitten syksyllä laihtumisen seurauksena painoi 7,6 kg ja nyt 8,6 kg. Paksu poika, ei kuitenkaan liian paksu. Vili syö nykyään maltillisemmin, joten eiköhän paino pysy nyt tuossa.

Edelleenkin jaksan ihmetellä sitä, että aikaisemmin kaksi vuotta Vili kutisi ja kutisi, lääkityksestä huolimatta. Syntipukiksi asetin milloin minkin ruoka-aineen, jota sattui pahimpien kutinoitten aikana syömään. Ja nyt ei tunnu mikään aiheuttavan mitään oiretta. Nytkin Vili on popsinut kaksi possunkieltä ja pari possunluuta (niistä Vili tykkää kovin), eikä ole tapahtunut ingenting kutinarintamalla. Kanaa menee muodossa jos toisessakin. Perunaakin sietää yllättävän hyvin. En ymmärrä. Ei ollut eläinlääkärilläkään vastausta antaa.
Mieleen tulee sekin harvinainen mahdollisuus, että itse kortisoni olisi aiheuttanut tai ainakin lisännyt kutinaa. Pakkausselosteessa mainitaan mm. " Älä käytä Prednisonia, jos olet allerginen (yliherkkä) prednisonille tai Prednisonin jollekin muulle aineelle sekä Harvinaiset haittavaikutukset (harvemmalla kuin yhdellä 1 000:sta): allergiset reaktiot "

Ja missä on närästys? Ei, en todellakaan kaipaa sitä, mutta silti ihmettelen. Vilin kipulääkekuuri on raskas vatsalle, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole mitään merkkejä ollut närästyksestä.




tiistai 13. joulukuuta 2011

Pikku-uutisia Vililästä


Vili sai toisenkin uuden talutushihnan. Tällä on pituutta peräti max. 3 metriä, se on hyvin kevyt, vain 90 grammaa. Se onkin tarkoitettu pienille koirille ja Vilin kokoiselle se on juuri sopiva. Tilasin sen eBay:stä, hintaa tuli postikuluineen 11,90e ja perille saapui viikossa. Tämä uusin hihna on nyt nimetty kesähihnaksi, sillä siinä ei ole heijastimia, toisin kuin se HurttaPro-talutin (paino 220 grammaa!), jonka Vili sai muutama viikko sitten. Eli nyt on sitten kesä- ja talvitalutin erikseen. Ollaan me hienoja, eikö ollakin!
eBay
pfote-und-huf

*******

tyhjä mikä tyhjä

Luulenpa Vilin nyt saavuttaneen taas normaalipainonsa. Ruokahalu on edelleenkin hyvä, mutta hiukan tasaantunut syöppövaiheesta, harvemmin pyytelee lisää sapuskaa. Silakasta Vili ei tykkää, lohi maistuu, mutta ei niinkään seiti. Eli ihan selkeästi gourmetkoira. Kalkkuna ei, kana ja broileri kyllä.
Aikaisemmin pidin perunaa aika peikkona tassujen nuolemisen takia, nyt ei sellaista ole ilmennyt lainkaan, vaikka syö perunaa aika paljon. On se vaan niin merkillistä. Kaikki, minkä olen aikaisemmin tulkinnut kutinoita aiheuttavaksi, on nyt osoittautunut vaarattomaksi. Siis ihan päälaellaan kaikki teoriat! Vili voi tällä hetkellä taas loistavan hyvin (älä kehu älä kehu...).

Rimadyl-kipulääkereseptin sain kotiin. Lääkärin kanssa oli puhetta, että kirjoittaa niitä tavallisia tabletteja eikä makupurutabletteja sen sianmaksajauheen takia. Reseptissä ei ollut mainintaa purutabletista, mutta apteekista sain silti sellaisia. Huomasin vasta kotona. Antoikohan apteekki väärin vai oliko resepti puutteellinen, ainakin apteekissa olisivat voineet kysyä, jos sillä reseptillä oli mahdollisuus saada molempia tabletteja, niinkuin luulen asian olleen. Tosin ei mitään hätää, koska Vilillä ei näytä olevan mitään oireilua tähänkään mennessä.
Siksi ostinkin kaupasta possunkieliä yhden paketin, ajattelin keittää Vilille sellaisen kokeeksi. Aikaisemmat koirani söivät aina silloin tällöin kieliä, jospa Vilillekin kelpaisi ja sopisi.

 Uusi Kamu-lehti on ilmestynyt.

*******

♥♥♥  R.I.P Mini  ♥♥♥


maanantai 12. joulukuuta 2011

Oon tosi kiva blogikamu!

Myrskyn pihapiiri

Tällaisen löysin tiibettiläisen? mäyräkoiran Myrskyn blogista ja heti nappasin itselleni! Myrsky on vielä melkein lapsenkengissä oleva piiitkä ja vähäkarvainen koiruus. Kun tarkemmin ajattelen, niin ei se taidakaan olla tiibettiläinen, noin lyhyellä turkilla paleltuisi kuoliaaksi siellä minun kotikulmillani.
Me ollaan kuitenkin tosi kivoja blogikamuja Myrskyn kanssa. Viime aikoina Myrsky onkin käynyt useasti riehumassa täällä meillä päin, se on vähän vallaton vielä, kun on niin nuorikin. Myrskyn äippä ei varmaan tiedä, missä kaikkialla se nakkipoika luuhaa...

Tällaisia kysymyksiä se Myrsky esitti:

1. Mitä toivot Joulupukilta?
- mikä Joulupukki? En ole ikinä nähnytkään... Minä en huoli mitään vierailta, minulle on sanottu, että ei saa ottaa mitään, voisi olla vaikka myrkkyä!

2. Paljonko painat? Tämä on hyvä tietää näin ennen joulua…
- toivon saaneeni painoni taas ennalleen eli luulen painavani taas 8,2 kg ja olen lisäksi aika pitkä, vaikken luultavasti olekaan mäyräkoira...

3. Mukavin lelusi?


-  lapsuudenkodistani sain mukaani lelun, joka on edelleenkin se kaikista rakkain
- se on ollut pesukoneessakin ainakin jo 20 kertaa ja se on vieläkin ihan ehjä
- sitä on helppo heittää ja se lentää kauas





4. Paras herkkusi?
- olen haistanut sellaista olevan, jota ihmiset sanovat nakiksi. Se voisi olla herkullista, ainakin siitä päätellen, että ihmiset eivät raaski antaa minulle edes maistiaisiksi sellaista nakkia. Olen kuullut muitten koirien syövän myös nappuloita. Se kuulostaa oudolta, syödä nyt nappuloita. Hissin nappuloita? Ne olisivat varmaan myös oikein maittavia.

Jouluisin terveisin
Vili - se pitkä tiibettiläinen

lauantai 10. joulukuuta 2011

Nostalgiaa: Hiussuka

Hiussuka

Muistan lapsuudestani tällaisen vempeleen. Hiussuka löytyi siihen aikaan joka kodin saunasta tai kylpyhuoneesta ammeen reunalta. Olin jo unohtanut kokonaan sellaisen olemassaolon, kunnes näin Vapaa Valinnassa moisen tervehdyksen lapsuudestani. Nostalgia nosti päätään ja pakkohan se oli ostaa, hintakaan ei ollut paha, 0,70e ja lisäksi kotimainen tuote. Valmistaja Punkki-Tuote Oy (tuo punkki-sana ei tässä yhteydessä tarkoita punkkeja, vaan on firman perustajan sukunimi).
Enkä olisi voinut paremmin senttejäni sijoittaa kuin tähän ostokseen! Koekäytin sen hiustenpesussa, mikä sen tarkoituskin on ja kyllä oli ihanaa. Shampoota hiuksiin ja suka käteen ja sitten päänahkaa hieromaan. En kyllä muistanut, että se näin mukava pesukaveri on. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

perjantai 9. joulukuuta 2011

Tilannetietoja


Arvoisa Herra Koira on kyllästynyt keittiössä luuhaamiseen ja on palannut normaliuteen eli makoilee siellä sun täällä, mutta kuitenkin ns.ihmistenilmoilla. Tulipa tuota keittiörotan elämää vietettyäkin jo parisen viikkoa. Merkillinen koira,
Eläinlääkärin kanssa tuli keskusteltua ja sovittiin, että kipulääkekuuria jatketaan vielä kolme viikkoa samalla annoksella aamuin illoin. Vilin vointi on hyvä, kutitukset ja rapsuilut ym. ei-toivotut asiat ovat kaikki kuin poispuhallettuja. Olen oikein tyytyväinen, että sitä hepulointia ja sinkoilua ei ole enää esiintynyt. Selvittiin vain muutamalla kortisonitabletilla, kun pelkäsin jo pitkää kuuria. Ruoka maistuu eriomaisesti, hiukan lienee lihonutkin ja ottanut painonmenetyksen takaisin.
Koskaan ei kylläkään pitäisi kehua, koska se yleensä kostautuu. Kell' onni on, se onnen kätkeköön vai miten se meni.

torstai 8. joulukuuta 2011

Koiran rukous

Koskettava runo koiranelämästä.

Koiran rukous

Herra,
minä valvon!
Jos minua ei olisi,
kuka vartioisi heidän taloaan?
Kuka paimentaisi heidän lampaitaan?
Kuka olisi heille uskollinen?
Ei ole muita kuin sinä ja minä
joka ymmärtää
mitä on uskollisuus.
He sanovat minulle: hyvä koira! kunnon koira!
Sanoja...
Otan vastaan heidän hyväilynsä
ja ne vanhat luut, joita he minulle heittävät,
ja näytän tyytyväiseltä.
He uskovat todella tekevänsä minulle hyvää!
Otan vastaan myös potkut
kun on niiden vuoro.
Ei sillä ole väliä.
Minä, minä valvon ja vartioin!
Herra,
älä salli minun kuolla
ennen kuin kaikki vaara
on väistynyt heidän tieltään!

Tapahtukoon niin!
- Carmen Bernos de Gasztold, kirjasta Ääniä Nooan arkista


maanantai 5. joulukuuta 2011

Hyvää itsenäisyyspäivää!




*************

Itsenäisyyspäivän muistoja vuodelta 1998


Joka vuosi tänä päivänä muistuu mieleeni, että samainen päivä vuonna 1998 olisi voinut olla elämäni viimeinen itsenäisyyspäivä. Nyt on niin paljon aikaa kulunut tapahtuneesta, että sitä on jo helppo muistella.
Lähdin autolla koirieni kanssa sovitulle koirayhdistyksen metsälenkille Lemlahden kartanon maille ja ajoimme letkassa kaikki osallistujat. Sää oli vaikea, tuiskua ja tuulta. Eräässä kaarteessa menetin autoni hallinnan ja lensin tieltä suoraan merelle päin. Aika, jonka autoni oli ilmassa, tuntui pitkältä, vaikka kysymyksessä olivat vain pari sekuntia. Sen ilmalennon aikana ehdin nähdä tarkkaan vastarannalla olevan maalaistalon ja ehdin ajatella, että tämä on menoa nyt. Pisteenä iin päälle vielä pelkoni merta ja vettä kohtaan, joka puolestaan juontaa lapsuuden kokemuksista.
Kuin ihmeen kautta osasin kääntää rattia vasemmalle juuri oikealla hetkellä pyörien koskettaessa maata ja auto kaartui kaislikkoon. Rantaa sen paremmin tuntematta, en tiennyt, olinko rannalla vai vedesssä, kestääkö jää, vai vajoanko autoineen päivineen, uskallanko astua ulos... Vaihtoehdot olivat vähissä ja niin kömmin koirineni jäälle tai ehkä se oli jo rantaa, koska se kesti ja pääsimme takaisin tielle. Kaikki kolme olimme säilyneet rytäkästä ehjinä. Muutamat perässä ajaneet autot pysähtyivät, tie oli kapea eikä tilaa ollut monelle. Joku soitti hinausauton paikalle, joka tulikin hyvin nopeasti, koska tiesi auton olevan vajoamisvaarassa. Sitä ennen ehti paikalle vastarannan maanviljelijä traktoreineen, mutta tilanne oli liian vaikea hänelle. Ainuttakaan auttajaa en ymmärtänyt kiittää, sen verran lienen ollut shokissa.
Autolle ei käynyt kuinkaan. Heti kun selvisin takaisin kotiin, lähdin ajelemaan, vaikka sää oli tullut vieläkin kurjemmaksi. Ajattelin, että jos nyt en lähde heti ajamaan ja nollaamaan tilannetta, niin en uskalla ehkä ikinä enää ajaa autoa.
Autoni syöksyi tieltä kahden puun välistä ja toisella puolen tietä oli kallio. Se oli yksi useista uusista syntymäpäivistäni.
sama paikka

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Rakas Riesani ♥

Me ollaan Vilin kanssa nyt pohjamudissa, verrattuna siihen, kuinka vähäisiä, jopa olemattomia Vilin kutinat ovat viime aikoina olleet. Ollaan pudottu sudenkuoppaan ja syvälle. Syy epäselvä. Sekin on merkillistä, että tähän tilanteeseen kuuluu Vilin oireilussa tuo pakkosyöksyminen ohjuksen tavoin paikasta toiseen eikä niinkään raapiminen eikä ollenkaan tassujen kaluaminen. Korvatkin ovat ihan siistit. Itse tulkitsen sen sisäiseksi kutinaksi, kihelmöinniksi, jota ei voi muuta kuin yrittää paeta.
Luojan kiitos, ihan sananmukaisesti, kortisoni auttaa Viliä. On se vaan taivaan lahja tuo toisaalta kirottu kortisoni. Noudatan kortisonin suhteen nyt sen erään eläinlääkärin neuvoa "anna vain tarvittaessa, älä päivittäin tai minkään kaavan mukaan". Niin tulee annettua pienin mahdollinen määrä lääkettä ja on helpompi seurata, missä mennään.

Nyt kun olen saanut kiehnata siellä sudenkuopan pohjamudissa itsesäälissä sitä, että Vilin emäntänä en ole osannut varoa tätäkään tilannetta, vaan olen saattanut koiraparkani tahtomattani, ehkä tyhmyyttäni, taas kerran kärsimään, niin voin taas ruveta vähitellen ryhdistäytymään.
Minä en kestä sitä lainkaan, että joku minulle läheinen, oli se sitten eläin tai ihminen, kärsii. Menen tietynlaiseen paniikkiin ja toimintatasoni laskee niin, ettei meinaa järki juosta. Hädin tuskin osaan käyttää kännykkää sellaisessa tilanteessa. Omassa ammatissani taas olen aina osannut toimia vastaavissa tilanteissa selkeästi ja rivakasti, mutta sitten kun tulevat tunteet peliin, niin hommasta ei meinaa tulla mitään.


Vilistä, tuosta rakkaasta riesastani, on tullut kyökkikoira. Majailee nykyään keittiössä suurimman osan ajasta, joko nurkassa omalla matollaan lämpöpatterin vieressä tai sitten makaa letkeästi selällään ihan keskellä lattiaa. Usein makaa myös tyhjän ruokakuppinsa vieressä. Liittykö tämä mieltymys keittiöön Vilin kasvaneesta ruokahalusta? Vili syö nimittäin kuin hevonen. Peräti neljä kertaa päivässä ja aika runsaita annoksia. Perunaakin saa keittää hänelle kuin isolle miehelle. Se on Vilin herkkua, syö usein pelkän kokonaisen perunan. Riisistä Vili ei tykkää ollenkaan, vaikka kuinka olisi lihan kanssa keitetty. Erottelee jokaisen riisinjyvän ruuastaan ja sylkee niitä pitkin keittiön lattiaa... Luulisi Kiinan rajoilta Tiibetistä tulevan koiran ymmärtävän riisin päälle jotain, mutta ei.

Olen miettinyt sitäkin, että onko se minulta ollenkaan viisasta kirjoittaa tänne Vilin jokainen kutina ja pillerin antaminen. Onko se turhaa vääntää rautalangasta nippelitietoa, kuka siitä on kiinnostunut, saiko Vili kortisonia tai kipulääkkeen silloinjasilloin ja annostuksella sejase? Hyödyttääkö se ketään, että olen Vilin suhteen kuin avoin kirja? Pitäisikö olla ylimalkaisempi ja sivuuttaa nuo seikat sivulauseella? Kirjoitella hauskempia juttuja?
En ole nimittäin törmännyt moneenkaan blogiin (onnekseni sentään muutamaan), jossa olisi jotain tarkkaa selontekoa asioista, vaikka kyseessä on sairasteleva koira. Korkeintaan mainitaan, että kutiaa tai tulipa käytyä eläinlääkärillä.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Vilin kutinahepuli

Palasin Vilin kipulääkityksessä annosteluun aamuin illoin. Nyt ei ole oksennellut ja hyppää taas sänkyynkin kuten aina, jakkaran kautta. Kokeilen vähentämistä uudestaan joskus myöhemmin.
Eilinen päivä yllätti ikävästi. Vähäisessä viisaudessani päätin ostaa Vilille NEU:n Vogelia kokeeksi. Se sisältää "liha/elimet kanaa, kananmuna, riisi, ohra, porkkana, herne, nokkonen, valkosipuli, AB piimä", maistuvuus huippuluokkaa. Annoin sitä joka aterialla sekoitettuna entiseen ruokaan noin puoliksi.
Seuraavana päivänä Vili sai hepulin. Samankaltaisen kuin tammikuussa 2010, mutta ei ihan niin pahan. Hämmästynyt ilme kasvoillaan sinkoili ja ravasi ympäri huushollia. Välillä pysähtyi rapsuttamaan. Peittojen alle raapimaan ja taas sieltä kuin ohjus jonnekin pois. Näin jo sieluni silmissä sen vimevuotisen kauhuskenaarion ja ahdistus iski. Puristi kuin pihdeissä enkä osaa sitä muilla sanoin kuvata, kuin sisäisesti nujertava ote.
Eläinlääkärin neuvon mukaisesti  "älkää antako kutinan saada ylivaltaa, nujertakaa se heti antamalla kyytabletti, sillä raapiminen lisää kutinaa" annoin heti yhden Ampikyy-tabletin eli hydrokortisonia. Nytkin kun tätä kirjoitan, nousee ahdistus...
Vilin ruokahalu on pysynyt hyvänä. Nukkui koko yön ja koko aamupäivän tänään. Ihmeellisesti on nukkunut kuin kissa keittön lämpöpatterin vieressä koko ajan. Nukkuu siellä joskus kyllä muutenkin, mutta ei koko yötä ja päivää sentään. Saa nähdä, alkaako hepuliruljanssi uudestaan, kun lääkkeen vaikutus lakkaa.

Oletan, että syyllinen tähän hepulointiin saattaa olla tuo uusi pakasteruoka. Toisaalta sen ei pitäisi sisältää mitään, mille Vili reagoisi. Kanaa on voinut syödä, ihmeellistä kyllä, ihan ilman mitään oireilua.
Aina enemmän ja enemmän olen siitä vakuuttunut, että meidän Vili on aikapommi, mitä tuohon terveyteen tulee. Jatkuvasti jotain uutta ja outoa, jonain päivänä räjähtää sitten ihan oikeasti ja lopullisesti...

Vili sai uuden ruskean taluttimen. Muuten hyvä, mutta yllättävän painava lukko.

Hurtta Pro 200/250cm *8mm.
Pyöreät harjoitustaluttimet sopivat sekä treenitaluttimiksi että päivittäiseen ulkoiluun. Ne ovat pehmeitä ja mukavantuntuisia, mutta erittäin kestäviä. Taluttimet voidaan säätää useaan eri mittaan käyttötarkoituksesta riippuen. Saatavana kahta eri paksuutta ja pituutta.Tehokkaat 3M-heijastimet lisäävät turvallisuutta pimeinä vuodenaikoina.