maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuosi vaihtuu

Säilyttäköön uusi vuosi
sen mitä rakastat.
Tuokoon tullessaan
mitä kaipaat.
Vieköön mennessään
mitä taakkana kannat.





Uudenvuoden taikoja
Tulevaisuuden ennustaminen

Tarvitaan 12 kahvikuppia ja yhtä monta pientä esinettä, jotka mahtuvat kuppien alle. Kullekin esineelle määritellään ensin mitä ne tarkoittavat. Toki voit valita muitakin esineitä, tässä vain muutama esimerkki. Lapset yleensä pitävät tästä ”leikistä”.
Avain – onnellisuutta
Delfiini – muuntumista tai muuttumista, muutosta elämään
Hopea - huolta
Kolikko - rahaa
Leipäpala – ruokaa tai elämää
Musta lanka – kuolemaa tai surua
Nuppineula - sairautta
Puunpala - ihmettä
Simpukka – hedelmällisyyttä, lisää lapsia
Sormus – puoliso tai uskollisuutta
Suola-astia – sitova lupaus
Sydän – rakkautta
Teepussi – rauhaa ja harmoniaa
Timantti tai jalokivi – terveyttä
Nämä tai muut valitsemasi esineet piilotetaan kahvikuppien alle ja niiden paikat sekoitettaan. Kukin osallistuja valitsee vuorollaan yhden kupin ja katsoo mitä sen alta löytyi. Sen jälkeen kupit sekoitetaan jälleen ja seuraava valitsee omansa. Tulevana vuonna tapahtuisi sitten jotain sellaista mitä kupin alta löytyi. lähde


perjantai 28. joulukuuta 2012

Jylinä ja jyske

 kello käy...

Niinpä, jylinää ja jyskettä. Tänään on ensimmäinen päivä, jolloin sai luvallisesti ostaa uudenvuoden räjähteitä. Siis vain ostaa. Ihan samat lait ovat täällä kuin Suomessakin, mutta kuka niitä kykenee näin suuressa kaupungissa valvomaan? Säännöistä huolimatta paukkuu aika ajoin kuin olisi sotatila. Mitään raketteja ei ole taivaalla näkynyt, vain noita paukkupommeja. Jo heti jouluaaton jälkeen paukkuivat ensimmäiset paukut, mistä lie ne saaneetkaan. Tätä jatkuu sitten varmaan koko loppuvuoden ja alun uuttakin, mutta eiköhän viimeisetkin paukut ole keskiviikkoon mennessä saatu kulutettua.
Meillä kotona vallitsee vilinä ja vilske, kun Vili häipyy toiseen huoneeseen turvaan, kun paukkupommi räjähtää. Sen sijaan lenkkeillessä kävelee tomerasti eteenpäin eikä pyri kääntymään kotia kohti, vaikka paukku yllättää. Tästä on herännyt harras toive, että Vili tottuisi vähitellen noihin paukauksiin, kun niitä nyt joutuu pakostakin päivätolkulla kuulemaan. Onkohan se edes mahdollista siedättäytyä pamahduksiin? Toivottavasti on!

Vilin gastriitti-mikälie on hieman parempi nyt. Aivan entisellään Vili ei vielä ole. Osan päivästä on apaattinen, häntä roikkuu alhaalla eikä oikein innostu mistään. Syö kohtalaisesti, ei oksentele, ei rapsuta, vatsa toimii ok. Viime yönä piipahti sängyssä noin klo 5, jolloin annoin heti jääkaapista perunasurvospallukan. Vili jatkoi uniaan?, ei ainakaan enää ilmestynyt näköpiiriin, johonkin puoli seitsemään saakka. Toivottavasti tämä tilanne menee pian ohi, mieluiten heti. 




Niin, ja sitten on taas tämä aika vuodesta, jolloin tulee tarve uusiutua jollain tavalla. Taas tekee mieli vaihtaa blogin olemusta. Se on aina hankala ja monimutkainen prosessi, ainakin minulle. Ehkä joku osaa  tehdä sen helpollakin, mutta minä teen sen aina kaiketi vaikeimman kautta. Ainakin tuntuu siltä. Mieleeni on tullut myös se vaihtoehto, että aloitan uuden blogin eli osion numero kaksi ja vanhan tietenkin säästän.
Uudistautumiseen kuuluu se, että kokeeksi laitoin blogiini Live Traffic Feed - kävijäseurannan. Oikeastaan halusin kokeilla sitä, osaanko laittaa sen, vaikka koko ohjeistus on englanninkielinen, ja sitähän minä en ymmärrä kuin ihan hiukan. Luulen, että osa lukijoista/kävijöistä ei tykkää tuollaisesta seurannasta ja siksi laitoin sen ihan blogini loppuun. Haluaisin kuulla siitä mielipiteitä, varsinkin jos siitä ei tykätä. Minua itseäni ei tuollaiset ole koskaan häirinneet, jos olen jollain sivulla sellaisen nähnyt. Päinvastoin, minusta oli ihan kivaa huomata itseni siinä listassa. Eikä siinä mitään nimiä ja osoitteita mainita. Luulen, että kukin voi estää itsensä ilmestymästä listalle, mutta en ole varma. Toisaalta onhan joka blogissa automaattisesti tilastot blogin kirjoittajan luettavaksi ja joillakin on jopa Google Analytics-seuranta asennettuna.


keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Tapanina



Ei sitä kukka äkkiä äkkääkää, et toi kukkiva pelarkuuni meiä rapus kukkiiki keskel talvee, 
tarttee tarkka kattoo, et äkkää ton lumisen piha.

Oli ihan pakko taas laittaa vähän kotiseudun (Turun) murretta tähän, eikö olekin kauniin kuuloista?
Jaa, että mitäkö tämä oli suomeksi?
Ei sitä kukaan äkkiä älyäkään, että tuo kukkiva pelargonia meidän rappukäytävässä kukkiikin keskellä talvea, täytyy tarkkaan katsoa, että huomaa tuon lumisen pihan.

*******

Vilin gastriitti muistutti taas olemassaolostaan. Kolme yötä valvottiin ~ klo 4 lähtien ja jouluyö sitten ihan kokonaan, illasta aamuun. Vili-ressu vaelsi koko yön paikasta toiseen, pyrki sänkyyn, pyrki pois ja taas sama kuvio toistui. Syötin perunasurvospalleroita muutaman, mutta ei tuntunut auttavan. Aamun valjetessa aloin miettimään, mitä tehdä. Kuinka sitä onkaan aina vaan niin avuton, vaikka tätä samaa on koettu jo niin monta kertaa?
Kotona oli Somac/Pantoprazol 20 mg happosalpaajia, mutta en löytänyt netistä tietoa siitä, saako niitä antaa koiralle ja mikä olisi annostus. Toisaalta en ollut innokas antamaankaan happosalpaajia, muistissa liiankin hyvin se  reilu vuosi sitten, jolloin happolääke sai Vilin voimaan ihan valtavan huonosti. Loppujen lopuksi päädyin antamaan Vilille perunasurvospalleroita, joiden sekaan laitoin Heilerdeä, sellaisen palleron lykkäsin Vilin suuhun koko päivän tunnin-kahden välein. Seuraus oli se toivottu ja odotettu: Vili nukkui koko seuraavan yön! Söi ruokansakin eikä edes oksentanut. Jatkan vielä tänään palleroitten antamista silloin tällöin päivän mittaan.
Ja mikäkö todennäköisesti aiheutti Vilille taas tätä gastriittioireilua? Vastaus löytyy peilistä, siis meidän peilistä... Taas kerran on poikettu hyvässä uskossa kaidalta tieltä. Eikö me ikinä opita?


Hyvää tapaninpäivää!



sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulurauhaa





Jouluillan hämärässä
kynttilä on syttymässä
Lämmin liekki toivottaa
Joulunaikaa rauhaisaa.




Joulurauhan julistus

Huomenna, jos Jumala suo,
on meidän Herramme ja Vapahtajamme 
armorikas syntymäjuhla;

ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha 
kehoittamalla kaikkia tätä juhlaa 
asiaankuuluvalla hartaudella viettämään sekä 
muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään,

sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja 
joulujuhlaa jollakin laittomalla taikka 
sopimattomalla käytöksellä häiritsee, on 
raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää 
siihen rangaistukseen, jonka laki ja asetukset 
kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta 
erikseen säätävät.

Lopuksi toivotetaan kaupungin kaikille 
asukkaille riemullista joulujuhlaa.



 Vili palvelijoineen toivottaa kaikille rauhallista joulua!


keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Joulupukki



* Nykyisen suomalaisen jouluperinteen mukaan Joulupukki asuu Joulumuorin, tonttujen ja porojen kera Korvatunturilla, Suomen Lapissa. Joulutontut auttavat Pukkia tekemään lahjat Joulupukin pajassa Korvatunturilla ja tarkkailemaan, ketkä lapsista ovat olleet kilttejä. Suomessa Pukki tulee taloon jouluaattoiltana ja juttelee asukkaiden kanssa. Joulupukki sanoo yleensä tullessaan "Onkos täällä kilttejä lapsia?".
Nykyisen jouluperinteen mukaan joulupukilla on joulutonttuja apureinaan. Joulupukki on isovatsainen, isokokoinen naurava mies, jolla on valkoinen parta, "kuuraparta". Hän on erittäin vanha, iältään jopa satoja vuosia. Joskus hän saattaa olla raihnainen ja käyttää puista kävelykeppiä. Silti hän jaksaa nauraa ja jakaa lahjoja lapsille. Lahjoja varten pukilla on usein juuttisäkki.
Joulupukki asuu tonttuineen Korvatunturilla ja käyttää kulkuvälineenään porovaljakon vetämää rekeä. Joulupukki on ns. myyttinen hahmo. Suomalainen joulupukki kulkee reellä maan pintaa pitkin toisin kuin yhdysvaltalainen joulupukki, jonka pororeki osaa lentää. Suomessa joulupukki ei tule sisään savupiipusta vaan ovesta. Suomalainen joulupukki ei ole henkiolento eikä näkymätön vaan verta ja lihaa, ihmishahmo. Joulupukki on osa joulumytologiaa.
Monien perheiden perinteeseen kuuluu, että lapset kirjoittavat Joulupukille kirjeitä. Lapsilla on tapana kirjoittaa lista toivomistaan lahjoista. Joulupukki, joka tuo lahjat, on tyypillisesti tuttu mieshenkilö, jota lasten ei kuitenkaan ole tarkoitus tunnistaa. Yhä enemmän myös käytetään maksullista joulupukkia. Lapsille joulupukki tuottaa jännitystä erityisesti lahjojen odotuksen vuoksi. Joulupukki onkin suuressa suosiossa lasten keskuudessa. Joulupukki

* Der Joulupukki ist der Weihnachtsmann in Finnland. Der Name, der übersetzt “Weihnachtsbock” bedeutet, stammt von der Tradition des Julbockes ab. Der Julbock ist ein Ziegenbock aus Stroh, der in früheren Jahrhunderten im Mittelpunkt vieler heidnischer Weihnachtsbräuche stand und noch heute als beliebter Weihnachtsschmuck dient.
Laut der finnischen Weihnachtsmann-Legende wohnt Joulupukki auf dem Berg Korvatunturi in Nordfinnland und hat sogar eine Frau namens Joulumuori. Er bringt seine Gaben wie Santa Claus mit dem Rentierschlitten, kommt dann aber nicht wie sein US-Kollege durch den Kamin, sondern durch die Haustür. Allerdings ist er nicht so gut zu Fuß und benutzt beim Laufen einen Gehstock. Weichnachtsmann


lauantai 15. joulukuuta 2012

Joulua odotellessa



Joulu tulla jolkottelee...jo kolmas adventti. Joulustressiä ei ole ollenkaan, joululauluja olen kuullut vain teeveen joulunalusohjelmista, olo on iisi kuin aamupakkanen. Joulutunnelma saapuu vasta aattona. Viime vuosina se on vihdoinkin onnistunut, että en enää ajaudu joulustressiin. Luulenpa, että yksi syy ihmisten joulumaniaan on Suomessa se, että kaikissa liikkeissä soitetaan tauotta joulumusiikkia. Se on vietävän stressaavaa kuunnella jatkuvasti tunnelmatiloja synnyttävää musiikkia.
Vaikka sitä musiikkia ei kuuntele aktiivisesti, niin aivot rekisteröivät sen kuitenkin ja koko alitajunta on pullollaan joulumusaa. Eihän se voi olla vaikuttamatta ihmisen psyykeen. Täällä en ole käynyt muualla kuin tuossa läheisessä ostoskeskuksessa sekä muissa lähiliikkeissä, niissä onneksi ei pauha mikään musiikki. Oman talon porraskäytävässä tervehtää lumiukko ja löytyy sieltä joulukuusikin. Kotona ikkunalla on kynttelikkö ja lipaston päällä valaistu seimi. Ja itsellä rauhallinen mieli. Wau.


missä se joulupukki viipyy...

Vili, tuo ahkera ostoskeskuksenkävijä, tapasi muutama päivä sitten siellä joulupukin, joka tuli Viliä silittämään. Vili oli kovin mielissään ja hinkkasi itseään joulupukin lahjasäkkiin. Harmi, ettei ollut kamera mukana. Nyt seuraavalla reissulla odoteltiin ihan turhaan sitä pukkia, ei näkynyt, ei kuulunut.


Kotikadulla

Säätila täällä on vaihtelevaista, epävakaata. Vili on reipas kävelijä, toisin kuin Suomessa. Täällä poika marssii pitkällä askeleella kuin konsanaan preussilainen sotilas, loputtoman pitkiä matkoja sangen määrätietoisesti. Ei haihuile suuntaan eikä toiseen, vaan eteenpäin mars.
Merkillistä tuo käyttäytymisen ero Suomeen verrattuna. Mietin, että johtuuko se ehkä siitä, että tänne Vili on tullut aikuisena koirana ja sinne Suomen kotiin saapuessaan oli pikkupentu? Suomessa vallitsivat jo pentuudesta alkunsa saaneet tottumukset ja täällä on ottanut alusta alkaen aikuisen koiran eleet? Maisemanvaihto voi olla näinkin onnistunut koiran kannalta. Toiset koirat me kierretään edelleenkin kaukaa ja hyvä niin.

Eläinsuojeluyhdistyksen henkilökuntaa

Hampurin eläinsuojeluyhdistyksen eläinhoitola toimii täysin eri mittakaavassa kuin esim. Turun vastaava. Sehän on selviö, asukasluvut ovat sen verran erikokoisia, Yhdistys on muutenkin erittäin aktiivinen kaikinpuolin.
Eläinhoitolassa on eläinten luovutus tauolla 21.12. lähtien joulunpyhien yli, jotta ihmiset eivät hankkisi sieltä kenellekään eläimiä joululahjaksi. Sen sijaan sieltä on saatavana lahjakortteja, jotka oikeuttavat joulunpyhien jälkeen hankkimaan mieleisensä eläimen, jos sellaisen todellakin haluaa. 

Tässä tuplavideo syyskuisesta koiratapahtumasta sekä lokakuisesta avoimien ovien päivästä. 
Ehkä joskus pääsen itsekin vierailemaan siellä.





Mitä olen täällä koiria kadulla tavannut ja niiden omistajien kanssa muutaman sanan vaihtanut, niin hyvin monet koirat ovat peräisin löytökoirahoitoloista, täältä, muualta Saksasta ja moni Espanjasta, Romaniasta jne. Trendi. Täkäläinen hoitola, siis tämä paikallinen eläinsuojeluyhdistys tarjoaa nyt talvikuukausina asunnottomien, kadulla elävien ihmisten koirille ilmaisen yösijan. Näillä ihmisillähän on mahdollisuus itse yöpyä kodittomien yömajoissa, mutta useimpiin niistä ei saa viedä koiria. Aamulla klo 9 jälkeen he voivat sitten taas noutaa oman koiransa "koirien yömajasta". Molemmilla takanaan lämpöinen yö.


Tämä jouluinen talorivistö löytyy myös porraskäytävästä


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Montlai

Montlai on aitoa turkulaista kieltä, muut suomalaiset kai sanoisivat, että murretta... Montlai eli monenlaista, eks tiärä, ku on monelaist, ku pitäis tehrä tai sannoo. Mut eiks vaa kuulostakki hianolt, iha kui olis jottai ranskankiältä?

Teen tällaisen pikkupostauksen, uhkaava  frozen shoulder on ilmoitellut  olemassaolostaan taas kerran. Podin sellaista jo yli 20 vuotta sitten, paraneminen kesti pienen iäisyyden eli ensimmäiset puoli vuotta olivat kipuilua ja liikerajoitteita, sitten alkoi vähitellen parantua. Nyt onnekseni tiedän, mikä on kysymyksessä ja osaan heti ottaa oikeat hoitotoimenpiteet käyttöön. Netin käyttö tai oikeastaan hiiri aiheuttaa lisää kipua ihan olkapäähän asti, joten nettiä olen käyttänyt vain hyvin vähän viime päivinä.

janottaa...

 Vili on innostunut juomaan janoonsa vettä parvekkeelta, toisin sanoen, syömään lunta oikein urakalla. Yhden kerran annoimme Vilin viihtyä lumensyönnin parissa niin kauan kuin halusi. Seurauksena oli muutaman minuutin kuluttua alkanut kova vapina. Vili tärisi koko kropallaan eikä meinannut loppua tulla. Pelästyimme kovasti, sellaista ei ollut vielä koskaan aiemmin tapahtunut, että Vili tärisee. Meillä oli vieraita juuri silloin ja joku sanoi, että Vilille tuli varmaan vilu parvekkeella. Vilille vilu? Ei todellakaan, Vili viihtyy vaikka kuinka kovassa pakkasessa, vilua Vili ei tunnekaan. No, muutamien minuuttien päästä vapina loppui ja Vili oli taas oma itsensä. Päättelimme, että runsas kylmän lumen syönti aiheutti Vilille jonkinmoisia vatsakramppeja. Nyt Vili pyrkii jatkuvasti pääsyä parvekkeelle, jos siellä on lunta, mutta annamme pojan "ruokailla" siellä vain hetkisen ja sitten heti sisälle taas.




Vilille tilattiin vitamiineja, CANIPUR - vitaNatur ja CANIPUR - mineral, molemmat jauheen muodossa, toinen sisältää mineraaleja ja toinen vitamiineja, ajattelin antaa niitä vuoroviikoin. Purnukat sisältävät 500g ja maksoivat noin 15 euroa kumpikin. Uskon niiden olevan ihan laadukkaita. Jos jotakuta kiinnostaa, niin valmistajan sivut eli nuo linkit voi muuttaa yhdellä klikkauksella myös englanninkielelle.
Täällä on mukavaa, kun kaikki paketit tuodaan kotiovelle asti, edellyttää tietenkin sitä, että joku on kotosalla vastaanottamassa.

Varoitus!



Tällainen onnettomuus tapahtui täällä (oikeastaan Stuttgartissa) viikko sitten. Emäntä joutui avuttomana seuraamaan, kuinka hänen pieni terrierinsä raahautui kuoliaaksi jäätyään suljetun oven taakse. Tällaista voi tapahtua myös hississä, jos koira jää hihnansa kanssa oven eri puolelle.

*******

Lopuksi ajattelemista antava roolileikki. Ollako mieluummin koira vaiko ihminen?

https://www.facebook.com/WagtheDogGC


Ei tähän nyt kovin montlai tullutkaan, mutta olkoon...


keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivä vuonna 2012

Lapsenlapseni tekemä lippu

Suomi, rakas isänmaa, täyttää tänä vuonna 95 vuotta. Vanhus, mutta itsenäisenä valtiona nuori.
Silloin kun Suomi täytti 50 vuotta, olin kutsuvieraana Suomen kaupallisessa edustustossa Saksan Stuttgartissa. Sinne kutsuttiin kaikki seudun suomalaiset. Olimme mieheni kanssa ne kaikkein nuorimmat kutsutut, melkein lapsia vielä, siellä hienosti pukeutuneiden "vanhojen" ihmisten joukossa. Ajatella, itsekin olen jo vaikka kuinka vanha, kun olen ehtinyt tuonkin juhlahetken kokea! 
Suomen ja Saksan välit olivat katkenneet sodan jälkeen, joten suurlähetystön korvasi silloin puolin ja toisin tuo kaupallinen edustusto. Vasta vuonna 1973 sopu syntyi ja suurlähetystöt avasivat  taas ovensa.
Omaa isämaallisuuttani on kasvattanut monet muissa maissa viettämäni vuodet. Jos en koskaan olisi muualla asunut, pitäisin ehkä Suomen itsenäisyyttä itsestäänselvyytenä. Toisaalta tiedän vanhempieni menettäneen sodassa kotiseutunsa ja kotinsa Venäjälle. Se on muokannut vahvasti ajatusmaailmani. 


Vapautemme hinta

Lapsuudenkodissani oli valtavan paksu, painava ja iso kirja nimeltä Vapautemme hinta, sivujakin oli yli 700. Se oli kannesta kanteen täynnä sodassa vuosina 1939-1940 henkensä menettäneiden sankarivainajien kuvia ja henkilötietoja. 
Lapsena selasin sitä kirjaa suurella hartaudella, aina uudestaan ja uudestaan, varsinkin ilmapommituksissa surmansa saaneiden lasten kuvat ja samojen perheiden kaatuneet sotilasveljekset saivat osakseen runsaasti myötätuntoani. Pyrin eläytymään kuvien esittämien henkilöiden kohtaloon ja surin heitä kovasti.


Finlandia-hymni
Finlandia on Jean Sibeliuksen vuosina 1899 ja 1900 orkesterille säveltämä sävelruno. Se oli alun perin Historiallisia kuvia -nimisen orkesterisarjan viimeinen osa ja nimeltään Suomi Herää.
Finlandia on kansainvälisestikin hyvin tunnettu ja kuuluu sinfonioiden ja viulukonserton ohella Sibeliuksen tunnetuimpiin teoksiin. Loppupuolella sävelrunoa kuullaan niin sanottu Finlandia-hymni, jonka Sibelius sovitti myöhemmin erilliseksi teokseksi kuorolle. Laulettuna esitettävän kappaleen nykyään käytössä olevat sanat kirjoitti V. A. Koskenniemi yli neljäkymmentä vuotta alkuperäisen teoksen säveltämisen jälkeen.



Tiesitkö, että (Wikipedian kertoman mukaan)
* Finlandia-hymni valittiin afrikkalaisen Biafran valtion kansallislauluksi. Biafra kuitenkin menetti itsenäisyytensä jo vuonna 1970 ja liitettiin Nigeriaan. 
* Melodiaan on kirjoitettu myös uusia sanoja ja sitä käytetään virsien Be Still, My Soul ja This Is My Song sävelenä. Kapellimestari Leopold Stokowski tiettävästi ehdotti melodiaa koko maailman kansallislauluksi.
* Kansallisen symboliarvonsa vuoksi Finlandia-hymnia ehdotetaan aika ajoin myös Suomen kansallislauluksi Maamme-laulun tilalle.
* Rock-tyyppisen instrumentaaliversion on levyttänyt Anssi Tikanmäki orkestereineen. Kappale tehtiin elokuvaan Arvottomat.
* "Sitä ei ole tarkoitettu laulettavaksi. Sehän on tehty orkesteria varten. Mutta jos maailma tahtoo laulaa, niin ei sille mitään mahda." sanoi säveltäjä Jean Sibelius.




Hyvää Itsenäisyyspäivää!

"Schönen Unabhängigkeitstag", rufen die Finnen am 6. Dezember. Während überall auf der Welt der Nikolaus kommt, feiern die Finnen lieber ihre seit 1917 bestehende Unabhängigkeit.



tiistai 27. marraskuuta 2012

Vili viettää syntymäpäivää




♥ Vili täyttää tänään 4 vuotta ♥


"Onko tämä teidän koiranne?"
"Ei, minä olen hänen ihmisensä."

(Voitto Viro: Toni, veljeni (1980) - kertomus koiran ja ihmisen ystävyydestä)

Nuo kaksi lausetta sisältävät ns. pähkinänkuoressa Vilin ja minun välisen suhteen laadun kokonaisuudessaan. Juuri noin, eikä toisin päin.










Vilin lahjapaketti oli jätkämäisesti yksinkertainen ruskea paperipussi, sisältä löytynyt tiikeri ei saanut mitään ihmeempää ihastusta aikaiseksi, Vili piti sitä kai vain pussintäytteenä, iloisempi asia oli pussista löytynyt suupala.


sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Viikonvierähtäviä

Otsikko on tällä kertaa varsin merkillinen. En edes tiedä, mitä se voisi tarkoittaa, se vaan pulpahti jostain alitajunnasta. Sen verran se on kivalta kuulostava, että annan olla. Ihmetelkää rauhassa.




Tämä koirapoika Vili voi tätänykyä ihan hyvin (kop kop, toivottavasti ei tule takapakkia, kuten aina, kun kehuu). Miten se vanhakansa sanoikaan, kell onni on, se onnen kätkeköön. Pitäisi vissiin kuunnella vanhaakansaa... Nappulat ja kaupan purutikut on poistettu totaalisesti ruokalistalta, ei enää edes herkkuina ja hyvin pyyhkii. Ruokahalu hyvä.

Kurjan kurja juttu on sen sijaan se, että Viliä ei uskalla enää ollenkaan laskea haistelemaan muita koiria. Aikaisemmin (Suomessa) Vili oli hyvin sopuisa kaikkia koiria kohtaan. Nyt Vili käy kimppuun heti, kun on puremaetäisyydellä. Muutama itseään pienempikokoinen kastraattiuros on saanut Vilin suosion, mutta muita näykkäisee heti kuonoon. Ei edes haistele ja ota selvää, millainen koira on kyseessä. Itsensä kokoisista nartuista on myös tykännyt. Eikä edes välttele koirien kohtaamista, vaan hakeutuu mielellään lähikontaktiin ja sitten kuonoon kiinni! Haistaako koirat jo kaukaa, onko kyseessä uros, narttu tai kastraatti? Tämä aggressiivinen käytös on alkanut täällä uudessa omassa kodissa, väliaikaisessa majoituksessa ollessamme se kohdistui ainoastaan siihen yhteen koiraan, jonka kanssa tuli tappelu. Nyt on kaikki urokset maalitauluina. Onneksi täällä ei ole niin paljon koiria kuin siellä majapaikan seudulla.


Taasko minusta puhutaan pahaa? Minäkö muka Kulmakunnan Kauhistus?

Olen pohtinut tuota käyttäytymisen muutosta. Onko syynä se, että Vili koki todellisen seksuaalisen heräämisensä juuri täällä, heti saapumisemme jälkeen, siellä majapaikassa? Siellä oli sen Vilin kaverikoiran "ystävätär" juuri juoksussa ja se haju kulkeutui ilmeisesti sen pystykorvan mukana Vilin nenään. Sellaista nylkytystä Vili ei ollut ikinä aikaisemmin pitänyt! Muutenkin Vili heräsi miehuuteensa vasta vuosi sitten, mutta se oli lievää esipuberteettia kai, nyt oli tosi kysymyksessä. Kylmään suihkuunkin Vili joutui pari kertaa, kun liikkumiskyky hävisi, tietystä syystä... Toiko tuo jakso urosmaisuuden nyt pinnalle?

Asiasta kolmanteen...

Vilin sohvanvaltaus ei rajoitukaan enää siihen yhteen nurkkaan, vaan Vili makoilee missä sattuu. On kokeillut nyt koko sohvan läpi ja hyväksi havainnut. Usein istuu meidän kanssamme töllöttämässä teeveetä ja ilman muuta on joka päivä mukana päiväkahvilla.
Oma soffa on edelleenkin kuitenkin se mieluisin paikka. Aikaisemmin Vilillä oli kaunis talonpoikaispeili soffansa yläpuolella, nyt sen sijaan parvekkeenoven ikkuna. Taso siis säilyy, eikö tuo näköalaikkuna nyt sentään ole ainakin 3*** tähteä? Näköalasta voidaan kyllä olla montaa mieltä...


Oma peti, kullan kallis.

Eipä tässä muuta, kylmä vuodenaika on tullut sinne ja tänne. Ikkunoista ja ovista vetää, siihen tuo lievitystä tämä komea mäykky, Mr. Vedon Estäjä.


Vedonestäjä.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Marraskuuko jo?

Jos olisin kirjoitellut tätä edellispäivänä, olisin vain hehkuttanut, kuinka kiva viikko meillä on ollut. Vili on harvoin ollut niin reipas, iloinen ja leikkisä, kuin menneellä viikolla. Ruoka on maistunut hyvin ja yöt nukkunut eli auvoista koiranelämää.
Mutta kun en kirjoittanut mitään edellispäivänä, oli siihen syynsä. Sinä päivänä Vili valvotti meitä aamuyöstä alkaen, oli levoton, ruoka ei maistunut. Ulkoili silti lenkkinsä reippaanlaisesti. Ajattelin, että taasko mennään alamäkeen? Iloisuus oli kokonaan poissa niin Vililtä kuin minultakin. Tunsin, kuinka mielialani laski nollalukemille, ei huvittanut kirjoittaa riviäkään.
Vili oli koko päivän hyvin levoton, kulki perässä, vaihtoi paikkaa, nousi aina vähän väliä makuulta istumaan, ruokakaan ei oikein maistunut, söi kylläkin jonkin verran. Ja minä en tiennyt, mikä Viliä vaivaa. Alkoi taas se ainainen arvaaminen.

Närästys? Sen puolesta puhui istumaan nouseminen, huulten lipominen ja huono ruokahalu. Ei kuitenkaan oksennellut, kuten yleensä närästysvaivoissa. Ruoka on koko viikon ollut ns. ohjekirjanmukaista eli ei mitään kiellettyjä hedelmiä. Vaihteluksi on saanut keitettyä kanaa lisänä aikaisempaan lihavalikoimaan.
Kipu? Sen puolesta puhui levottomuus, mutta ei mikään muu. Liikkui ihan normaalisti ja hyppi sohvalle, sänkyyn ja niistä lattioille.
Molemmat korvat olivat yllätyksekseni töhnäiset, vaikka ovat jo kauan olleet putipuhtaat. Merkillistä.

Oletettuun närästykseen annoin Vilille ensin perunaa, se on yleensä auttanut. Kun mitään ei tapahtunut, annoin uudestaan perunaa, jossa oli joukossa happoa vähentävää, ns. vihreää savea. Iltaan mennessä ei tapahtunut muuta kuin että Vili oli edelleenkin levoton ja minä neuvoton. Tuleva yö pelotti, Vilin kivuliaisuus on kauheaa kestää ja valvottu yö on pitkä, ahdistava ja masentava. Nukkumaan mentäessä annoin Vilille kokeeksi kipulääkkeen, Rimadyl 10 mg, Vili jäi heti rauhassa petilleen. Niin nopeasti ei mikään lääke auta, joten jännitti yön sujuvuus.
Kuinka ollakaan, Vili nukkui yönsä hyvin ja rauhallisesti, oli aamulla taas oma itsensä, enkä taaskaan tiedä, mikä Viliä vaivasi. Se siitä. Toivottavasti ei tule jatkoa tälle tarinaosuudelle.

*******

“Minä tulen milloin minulle sopii.
Ehkä en tule ollenkaan,
ehkä menen aivan toiselle suunnalle.”

-Nuuskamuikkunen-


Nuo Nuuskamuikkusen sanat sopivat täydellisesti Viliin, juuri tuollainen se on. 
Lyhyt ja ytimekäs luonnekuva Vilistä.


Vili on kotiutunut aivan loistavasti tänne. Meillä on sellainen olo, että se on enemmän kotonaan nyt kuin koskaan missään. Voiko se olla edes mahdollista? Joka tapauksessa meillä ei nyt ole niin hirveän lämmintä kuin oli Suomen kodissa, jossa aurinko porotti lämpimään vuodenaikaan ihan liikaa. Vilille on kehittynyt uusia tapojakin, tyyliin maassa maan tavalla. Esim. Vili ei enää mene ollenkaan kaapin alle makaamaan, vaikka se ihan sama kaappi täälläkin seisoo. Aikaisemmin Vili ei viihtynyt sohvalla kuin käväisemässä, nyt nukkuu usein siinä ja poikkeaa sinne monta kertaa päivässä, sohvalta Vili on valinnut oman paikkansakin jo. Viisaasti valitsikin, siihen puoliskoon olisimme mekin hänet tuupattu.

*******

Itse jouduin myös hakemaan apua lääkäriltä. Noin viisi vrk podin sellaista yllättävää, entuudestaan outoa vaivaa kuin patti kielen alla. Liekö ollut ajos, tukos, näppylä vai mikä, mutta päivä päivältä se tuli kipeämmäksi eikä osoittanut aikeitakaan paranemisesta. Loppujen lopuksi se säteili kipua korvaan, otsaan, nieluun, syöminen oli yhtä tuskaa eikä nukkumisestakaan tullut mitään. Netti tarjosi kauhukuvia kasvaimista ja muusta kauheasta ja niinpä menin täkäläiselle lääkäriasemalle.

Kohdalleni sattui ikänsä puolesta kokenut lääkäri, joka heti sanoi, että ei tuo ole vaarallista, joku stressireaktio todennäköisesti. Niitähän minulla on riittänytkin täällä, se kämmenihottuma kesti 11 päivää ja sen jälkeen on ollut muuta samankaltaista. Tohtorisetä kirjoitti sitten reseptiä ja sanoi sanan kamomilla, mielessäni ajattelin, että ei kai hän vaan määrää kamomillateetä, siitä kun en tykkää ollenkaan. Odotin saavani antibioottireseptin.
Ei, ei määrännyt teenjuontia eikä antibioottia, sen sijaan Kamillosan kamomillatiivistettä, jolla penslataan sitä "kasvainta" useasti päivän mittaan. Olin suoraan sanoen hieman epäileväinen sen suhteen, ajattelin, mitä lie huuhaata. Mieli muuttui tuota pikaa, sillä jo illalla hävisivät kivut ja yön sain nukuttua ja seuraavana päivänä olin kuin uusi ihminen. Olin aivan euforinen, niin hyvä olo oli monen päivän kitutuksen jälkeen. Paraneminen tapahtui huimaa vauhtia ja minä ihastuin tuohon kamomillauutteeseen totaalisesti, ajattelin käyttää sitä Vilin hoitoonkin, jos joskus on tarve. Se on hyvin monikäyttöistä, haavanhoitoon, ruuansulatusvaivoihin, höyryhengitykseen ja vaikka mihin. Käyttörajoituksena on allergisuus mykerökukkaisiin kasveihin. Lääkettä saa apteekista ja pieni 30 ml puteli maksoi noin 4 euroa. Sitä käytetään aina laimennettuna.


sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Vaikeampi viikko

Viime viikko oli Vilille vaikea. Kuten aikaisemmin jo kirjoitinkin, Vili alkoi kovasti raapimaan ja että se oli muka vähenemään päin. Siinä olin kuitenkin väärässä, sillä Vilin kutina vaan lisääntyi ja Vili alkoi näykkimään kylkiään/lanteitaan, pyrki lähelle selkärankaa kirputtamaan hampaillaan. Muistan tuollaisen käyttäytymisen menneisyydestä. Nytkään en tiennyt, oliko se kutinaa vai kipua. Eläinlääkäri kerran sanoi, että se olisi kutinaa, mutta netti kertoo sen mahdollisesti olevan myös kipua.

Yksi yö valvottiin levottoman Vilin kanssa ja aamuyöllä maanantaina ja sitten vielä keskiviikkona Vili sai 2,5 mg kortisonia, se auttoi oitis kutinaan. Kyllä se on "taivaan lahja" tuo kortisoni, kaikesta huolimatta! Aloin pohtimaan myös mahdollisen kivun mahdollisuutta Vilin selän takia ja varsinkin, kun on täällä hyppinyt aika varomattomasti sohvilta ja sängyiltä alas lattialle käyttämättä jakkaraa.
Siispä annoin Vilille keskiviikkona ja torstaina aamuin illoin 10 mg Rimadyl-kipulääkettä. Perjantaina annoin vielä yhden satsin Rimadyliä, mutta Vili oksensi sen heti pois. Sen jälkeen Vili ei ole lääkkeitä saanut eikä ole itseään kirputtanut kuin ihan hiukan vain, melkein ei ollenkaan. On ihan iloinen koira, mutta ruokahalu hävisi tällä viikolla minimiin. Selvästi on nälkäisen oloinen, mutta ei syö kuin henkensä pitimiksi. Liekö närästys nostanut päätään taas näiden lääkkeiden ansiosta?

Yhteenvetona eli lyhyesti sanottuna. En tiedä, oliko kyseessä enemmän kutina, närästys vai kipu, kun tuo koirapentele ei kerro! Nyt on pahin peikko toivottavasti taas taltutettu. Sen verran päätettiin, että niitä purutikkuja ja kuivanappuloita ei anneta enää ollenkaan. Makupaloiksi ja palkkioiksi Vili saa taas lihanpaloja tms. luontaista. Koskahan me isäntäväki opitaan? Me sorrumme aina uudestaan kokeilemaan mitä milloinkin, vaikka oikeastaan tiedämme, ettei siitä koskaan mitään hyvää seuraa.
Taas kerran terveellinen muistutus niiltä ajoilta, jolloin Vili sai säännöllisesti kortisonia eikä kutina tuntunut millään vähenevän. Toivon hartaasti, että ne ajat eivät ikinä palaa, oli se vaan niin kauheaa aikaa.

Me olemme ottaneet nyt sen tavan, että kierrämme kaukaa kaikki isot koirat. Vilille ne aiheuttavat nykyään vain stressiä eikä sellaisestä hyödy kukaan. Kun iso koira tulee vastaan, vaihdamme suuntaa tai kadun puolta emmekä altista Viliä enää ollenkaan niille kohtaamisille. Monta ns. taistelukoiraa on nähty ja muutamia laitapuolenkulkijoita useamman ison koiran kera. Millähän he rahoittavat koiranpitonsa? Vakuutuksen ja ruokinnan, koiraveron... Vai ovatko ne ns. pimeitä/laittomia koiria?
Täälläkin puistossa juoksenteli hihnapakosta huolimatta isoja hurttia vapaina, joten me kävelimme vain reunapolkuja pitkin. Onneksi on iso puisto, pääsee välttelemään ei-toivotut kohtaamiset ja kaikilla on oma rauha ja niillä isoilla koirillakin hauskaa päästä juoksemaan oikein vauhdilla.


keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kirjoittamisesta



Lahjavinkki itselle tai toiselle!
Hauska kirja aikuiseen makuun, erityisesti koiraihmiselle sopiva.
Suosittelen lämpimästi.

Saatavana mm.


Tuostapa innostuin itse pohtimaan kirjoittamisen halusta ja taidosta. Joillakin ihmisillä pysyy kynä kädessä ja ajatus lentää, toiset taas tykkäävät kirjoittamisesta, vaikka ajatus ei lentäisikään. Kulkevatko kirjoittaminen ja lukeminen yhdessä, vai voiko tykätä vain jommasta kummasta? Blogien kirjoittajat ovat varmaan enemmän näitä kynä kädessä-syntyneitä tai sitten itseään mielellään julkituovia ihmisiä. Ehkä meissä bloggaajissa on vähän molempia?
Olen aina ihaillut kirjailijoita, jotka kykenevät tuottamaan mielenkiintoisia kirjoja joko pelkän oman mielikuvituksensa tuotoksena tai perehtymällä aiheeseen, esim. historialliseen tapahtumaan niin perinpohjaisesti, että siitä syntyy kirja.

Itse olen kai kynä kädessä ja kirja kainalossa syntynyt. En siltikään minään kirjallisena lahjakkuutena, vaan yksinkertaisesti tykkään kirjoista ja kirjoittamisesta. Lapsena suunnittelin alkavani kirjailijaksi, kunhan kasvan. Äitini oli ammatiltaan kirjaltaja ja se merkitsi minulle samaa kuin kirjailija. Halusin myös olla jonain päivänä niin arvostetussa ammatissa kuin äitinikin. Vuosien varrella minulle kyllä selvisi, ettei kirjaltaja välttämättä ole kirjailija, vietinhän lapsuuteni vapaa-ajat suureksi osaksi äitini työpaikalla piirrellen ja askarrellen.

ei ole minun käsialaani, vaikka kaunista onkin...

Koulussa olin alusta alkaen "luokan paras" aineenkirjoittaja ja käsialani oli kiitettävää tasoa. Silloin kouluissa vielä opetettiin oppiainetta nimeltä Kaunokirjoitus ja siitä sai todistukseenkin numeron. Vielä aikuisenakin käsialaani kehuttiin, itse en pitänyt sitä mitenkään erityisenä ominaisuutena, mutta usein sain kuulla "kirjoita sinä, kun osaat niin kauniisti".
No, se oli sitä aikaa, kun vielä kirjoitettiin paljoin käsin. Nykyään naputellaan tekstiviestejä tai käytetään tietokonetta.

Sairastuin 13 vuotiaana vakavasti ja sen jälkeen putosivat ainekirjoitusnumeroni 1-2 numerolla... Kirjoittaminen ei ollutkaan enää niin helppoa ja varsinainen romahdus tapahtui alettuani oppimaan vierasta kieltä. Minulta menee nykyisinkin sanajärjestykset sekaisin ja jätän sanoja välistä pois. Toisinaan viitsin oikoa niitä jälkikäteen, usein annan olla.
Lapsena kirjoittelin kaikenlaista, runoja ja juttuja omasta elämästäni. Lähetin niitä Turun Sanomien Lasten Nurkkaan ja lastenlehteen nimeltä Nasta. Lähes aina juttuni julkaistiin. Jo lapsuudesta asti minulla on ollut sama kirjekaverikin ja on yhä vieläkin, kirjoitellaan toisillemme varmasti elämämme loppuun asti. Milloinkaan en ole ollut hyvä kirjoittamaan mielikuvitusjuttuja, vaan aina mieluiten tositarinoita. Kirjallisesti hoidan myös mielelläni kaikki mahdoliset asiat, jopa tapahtuneet konfliktit, ihmissuhdeongelmat yms. Puhuminen ja puhelimeen tarttuminen on aina ollut vastenmielistä.

Aikuisiällä olen kirjoitellut koiralehtiin koirajuttuja ja jyrsijälehtiin taas hamsteritarinoita omista eläimistäni. Sitten tuli tämä blogi. Kirjablogiakin pidän yhä, joskin lukeminen on ollut viime aikoina harmillisen vähäistä.




Yhtä rakasta kuin kirjoittaminen, on lukeminen. Minulla oli onni omistaa jo lapsena paljon kirjoja, siihen aikaan se ei ollut mikään itsestäänselvyys ja lisäksi kirjastokin oli lähellä. Sanomalehteä luin jo 6 vuotiaana ja sen sarjakuvien avulla olen oppinut lukemaankin. Mieluiten luen tositarinoita, elämänkertoja ja ihan arkisia asioita. Olen oivaltanut, että ihan jokaisen ihmisen elämä on ainutlaatuisen merkittävä, ihan jokaisesta ihmisestä voisi kirjoittaa mielenkiintoisen ja koskettavan kirjan. Sellaista ei tule usein ollenkaan ajatelleeksi, luullaan, että pitää olla vaikutusvaltainen merkkihenkilö, ennen kuin elämänkerrasta tulee kiintoisa. Väärä luulo.
Olen lukenut paljon ihmiskohtaloista, eri maissa, sodan aikaan, keskitysleireillä, vaikeissa perheolosuhteissa, sairauden kourissa, tehtaantyöläisen tai prinsessan elämästä jne. ja kuunnellut kadunmiehen ajatuksia. Niissä kaikissa on elämänmakua, ehkä paljon enemmän kuin jonkun valtiomiehen muistelmissa.


Kengänpuhdistaja-Mäykky

*******

Suojatiet

Tässä taas yksi surullinen esimerkki autoilijoiden suhtautumisesta suojateihin!

"Pieni perhoskoira jäi torstaina auton alle Joensuun keskustassa.
Koira ja sen omistaja olivat ylittämässä Kalevankatua suojatietä pitkin, kun Koskikatua ajanut auto ajoi koiran yli. Se kuoli törmäyksessä heti. Koira oli kulkenut talutushihnassa muutaman askeleen edellä taluttajaansa."

torstai 18. lokakuuta 2012

Germany-spesiaali Nr.1

En ole ihan kuin Liisa Ihmemaassa, mutta erinäisiä huomioita tulee tehtyä. Käväisi mielessäni sekin, että minkälainen kulttuurisokki on tulla tänne tai yhtä hyvin Suomeen jostain täysin erilaisesta maasta, osaamatta kieltä, ehkä lukutaidottomana?
Juuri maahanmuuttajista/pakolaisista osa on näitä ihmisiä, jotka todellakin ovat liisoja ihmemaassa. Muistan, että joskus 1980- luvulla vielä ja sitä aikaisemmin, itäblogin maista saapuville ihmisille Suomi marketteineen oli jotain aivan tavatonta. Itselläni menee pää pyörälle, kun prisma laittaa tavarat uuteen järjestykseen, olen aivan sekaisin. Täällä on sama juttu, oudot marketit, outoja tuotteita, järjestyksestä ei ole tajua, mistä mitäkin löytää. Täkäläisessä Lidlissä ihmettelin mm. sitä, että margariinit, myös Becel, oli ihan tavallisessa hyllyssä eikä kylmähyllyssä, kuten Suomessa. Voi ja voimariinit löytyivät kyllä sieltä, mistä pitikin eli kylmästä. Mutta nuo margariinit?
Joissakin marketeissa kysyi kassaneiti, haluanko kuitin. Kuulemma kysyvät tätä siksi, että jos joku ei kuittia halua, niin sitä ei printata ja niin säästyy paperia.

Ovet
Huoneistojen ulko-ovet avautuvat sisäänpäin eikä porraskäytävän suuntaan, kuten Suomessa on totuttu. Varsinaista syytä en tiedä, netistä löytyy monia oletuksia ja kysellessäni täkäläisiltä, samoin. Yksi syy olisi kuulemma, että ovea ei voi ulkopuolelta nostaa jengoilta, kun saranat ovat sisäpuolella. Suomen ovista olen kuullut sen version, että kukaan ei voi tulla rynnäköllä sisään ja asukas itse pääsee nopeammin pakenemaan asunnostaan, jos tarvis. Joku järkisyy on varmaan olemassa kumpaankin ovenavautumisversioon?




Kuivauskaapit
Lähes tuntematon asia täällä. Muistelen vuosia sitten ihmetelleeni sitä, että Saksassa tiskataan astiat astianpesuainevedessä (tietenkin), mutta ei huuhdella, vaan laitetaan sellaisenaan valumaan tiskipöydälle ja kuivataan pyyhkeellä. Nykyistä käytäntöä en tiedä ja onhan valtaosalla perheitä astianpesukoneet, joten moista ei tarvitsekaan pohtia.



Suojatiet
Tämä on ihana asia! Olen itse suorittanut aikoinani ajokortin Saksassa ja silloin jo opin sen, että jos jalankulkija on edes hiukan sen näköinen, että haluaisi ehkä mahdollisesti ylittää kadun suojatien kohdalla, niin autoilijan tulee pysähtyä. Voi, kuinka vaikeaa se oli minulle! En millään osannut tulkita jalankukijan mahdollisia kadunylityssuunnitelmia, vaan minun mielestäni jalankulkijan tuli seistä kadun reunalla jo toinen jalka ajotiellä.
Täällä saa jalankulkija todellakin ylittää kadun suojatietä pitkin aina aivan rauhassa, autoilijat pysähtyvät takuuvarmasti ja se on mielestäni aivan ihana ja turvallinen asia. Kotosuomessa tilanne on toisin: jalankulkijat odottavat suojatien reunassa, jotta arvon autoilijat ajavat ohi ja sitten vilkuillen vasemmalle ja varmuuden vuoksi oikeallekin, jalankulkija juoksee mahdollisimman äkkiä kadun toiselle puolelle, ettei vaan ole häiriöksi autoilijoille ja että selviää hengissä. Näin ainakin Turussa on aina ollut ja viimeaikoina onkin lehdissä ollut uutisia suojatiellä tapahtuneista onnettomuuksista, joten kai koko Suomessa on sama tapa.




Saksalainen siesta
Vaikka ei etelässä ollakaan, niin saksalaiset viettävät siestaa iltapäivisin. Meillä se tarkoittaa, että klo 13.00 - 15.00 välisenä aikana eletään rauhallisesti eikä metelöidä ollenkaan. Pikkupaikkakunnilla saattavat kaupat olla silloin suljettuina, täällä Hampurissa eivät, vaan ovat auki ihan normaalisti. Tuo siesta-aika on kuitenkin lakisääteinen, se on talojen järjestyssäännöissä mainittu. Silloin ei saa tehdä mitään häiritsevää ääntä tuottavaa touhua, ei porata, ei laittaa pesukonetta pyörimään, lapset eivät saa mekastaa eikä leikkiä puistoissa tai pelata jalkapalloa ulkona, ei saa soittaa instrumentteja, ei leikata ruohoa jne.
Lakisääteisiä rajoituksia on enemmänkin, sunnuntaina ja juhlapyhinä ei pidetä soveliaana muuttaa (asia pitäisi sopia kaikkien eli koko talon sekä tulevien että nykyisten naapurien kanssa!) eikä saa yli 7,5 tonnin autoa ajaa. Siis rekkoja ei näy viikonlopulla autobaanoilla, paitsi erityisluvalla ajavat, kuten joku kaukaa tuleva pakasteauto tai eläviä eläimiä kuljettava.
En ole kovin hyvin näihin rajoituksiin perehtynyt, paitsi tuohon järjestyssääntöpykälään. Sekin on tuntunut vaikealta sisäistää.




Sentit
Kukkaro on pullollaan senttejä. Valitettavasti ei siksi, että setelirahaa olisi lompakko monen sentin paksuisena  pullollaan, vaan siksi, että pikkusenttejä, joita Suomessa ei käytetä, saa täällä joka maksutilanteessa rahasta takaisin. Harmittavaista pikkuroinaa kukkarossa.
Kuulemma Saksa suunnittelee luopuvansa noista pikkusenteistä ja toimivan niin kuin Suomessa ja Hollannissa jo on tapana eli pyöristää hintoja alas tai ylös.




Mikrosiru
Tämä tapaus oli harmillinen. Vilillä on eläinlääkäriasemalta saatu/ostettu EU-lemmikkipassi ja siinä kaikki olennaiset tiedot Vilistä, mm. rokotukset ja mikrosirun numero. Nyt tehdessäni Vilistä ilmoitusta Hampurin koirarekisteriin, niin mikrosirun numeroa ei hyväksytty. Ja minä ihmeissäni. Onneksi en ollut pelkän passin varassa henkilökohtaisesti ilmoitusta tekemässä, vaan tein sitä netin kautta. Ensin otin selvää, mikä on vikana ja siinä oli netistä suuri apu. Sitten etsin käsiini Vilin rekisteripaperit ja eläinlääkärilaput. Niissä numero oli oikein, joten pieneläinhoitaja tms. oli kirjoittanut numeron väärin, jättänyt yhden numeron välistä pois. Onneksi oli tarvittavia dokumentteja käden ulottuvilla, muuten olisi asian selvittäminen ollutkin hankalaa ja minä olisin ollut ihan oikeasti erittäin kiukkuinen tuollaiselle huolimattomuudelle näinkin tärkeässä asiakirjassa.




Postilaatikko
Lopuksi kiva asia. Viime viikolla etsimme täältä postilaatikkoa. Ei löytynyt mistään. Kyselimme muutamilta ihmisiltä eivätkä hekään tienneet. Sitten netistä googlettamaan. Lähimmät postilaatikot löytyivät todella etäältä meidän kodistamme, mutta ei muu auttanut, kuin lähteä etsikkomatkalle.
Ja nyt se kiva: muutama päivä edellisen tapahtuman jälkeen ilmestyi postilaitoksen auto tuohon talomme eteen ja arvatkaa mitä! Ne laittoivat postilaatikon tuohon melkein meidän ikkunamme alle. Lukivat ilmeisesti meidän ajatuksemme ja toteuttivat sen samantien. Hyvä!


perjantai 12. lokakuuta 2012

Uusia ympyröitä

No niin. Muutosta ollaan joten kuten selvitty.
Koville otti kyllä. Oma kunto oli puolinainen, flunssanpoikasta lykkäsi, onneksi ei ihan taudiksi asti sentään. Muuttopäivän sää oli sateisin sitten miesmuistiin, lisäksi yksi jos toinenkin asia tökki eli muutto kesti arvioidut tuntimäärät tuplana.
Rankkaa oli siis fyysisesti kuten myös henkisesti. Jatkuva pohtiminen, mistä mikin tavara löytyy, on kyllä sitä vihonviimeistä huvia. Eilen oli ensimmäinen päivä sitten muuttopäivän, jolloin pärjättiin ilman särkylääkettä. Kas, kun vanha ei jaksa, kuten nuori. Vaikka kyllä nuoretkin valittavat muuttojansa, mutta tokenevat kai paljon nopeammin rasituksista kuin tämä kypsempi? ikäpolvi.

Pihalla
Uusi asuntomme on tarkalleen samankokoinen kuin entinenkin. Talo on 3-kerroksinen tässä meidän kohdallamme ja mukavasti on silti hissillä varustettu. Me asumme keskimmäisessä kerroksessa. Katu on vilkasliikenteinen, aivan kuten oli entisessäkin kodissamme. Vastapäätä taloamme on juuri valmistunut vanhusten hoivakoti. Näin hoitoalan ex-ammattilaisena se tuntuu jotenkin kivalta. Hassua, että se tuntuu kivalta....

Joka puolelta löytyy mukavia ulkoilureittejä Vilille ja isoja puistojakin on kuulemma lähistöllä. Koiria emme ole paljonkaan tavanneet, toista se oli väliaikaisessa majapaikassamme, jossa näki koiria ihan joka puolella ja vieläpä niitä vapaana kulkevia, joita opimme pelkäämään sen yhden ikävän hyökkäystapauksen takia. Täällä ei koiria saa kuljettaa hihnatta kuin tietyillä nimetyillä koirien ulkoilualueilla, Hundewiesen, joita on yli 100 kpl Hampurin kaupungissa. Ne eivät kuulemma ole aidattuja kuten Suomessa on tapana, vaan suuria, erityyppisiä puisto- tai luontoalueita. Osa puistoista on sallittu kaikille koirille (paitsi ns. vaarallisiksi luokitelluille), osa taas ainoastaan erityisen "koiranomistajan kurssin" suorittaneiden ihmisten koirille.

Vili on kotiutunut tänne hyvin, onhan tuttuja tuoksuja ja tuttuja tavaroita. Hiukan on oksennellut, vaikka olemme olleet tarkkoja ruuan suhteen. Olisikohan stressistä kyse? Vilin ruokavalio on ollut tähän asti täällä aika yksipuolinen, ihan peruselintarvikekaupasta on ostettu lihaa ja sitten lisukkeena perunaa. Kunhan nyt asetumme aloillemme, tutkiskelen, mistä saisi koiralle sopivaa monipuolisempaa muonaa. Joissakin kaupoissa olen nähnyt ankansydämiä ja siankurkkuja pakastettuina. Muistaako joku vielä sitä aikaa, kun Suomessa sai joka marketista kylmäaltaasta siankurkkuja koirille? Nykyään niitä ei kyllä löydy mistään, taitavat mennä teurastamolta suoraan rehutehtaille.

Uudella kotikadulla
*******

“Päämäärää kohti kulkiessaan ihminen joutuu usein muuttamaan suuntaa.” –Paolo Coelho


keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Muuttopuuhia




Vili oli onnenpekka, kun sai kakkulaatikon roippeet nuoltavaksi. Eihän siinä juuri mitään ollut, paitsi kakun tuoksu, mutta vartin verran poika ahkerasti nuoli paperia. Pienestä se ilo irtoaa.


Tässä on tämä houkutin eli leipomo. 
Sillä on aivan erityinen vetovoima, ovikin on itsestäänaukeava, kuinkas muuten.



Löytyipä täältä vihdoin ja viimein melkein kuin oma penkki.Tähän asti olemme nähneet ainoastaan sellaisia ritiläpenkkejä, joista sadevesi valuu mukavasti pois, mutta koirantassuille ne eivät ole ihanteellisia, joten penkkeilyt ovat jääneet. Nyt satuimme polulle, jossa oli tämä aito vanhanaikainen puupenkki, melkein kuin entisessä elämässä...

*******

Me jatkamme muuttoa, joka alkoi jo kotosuomessa elokuun lopulla. Jatko-osa johtaa meidät omaan kotiimme täällä. Meistä tulee suurkaupungin asukkaita, vaikka kaikkein mieluisinta olisi ollut päästä asettumaan suurkaupungin liepeille, esikaupunki- tms. alueelle. Vaan aina ei ihan niin käy, kuin unelmoi, vaan on valittava olemassa olevista vaihtoehdoista se kulloinkin paras vaihtoehto. Hiukan kompromisseja joutuu aina tekemään, ihan pelkkiä rusinoita ei voi pullasta poimia.


© Tobias Stamm, manderby.com

Vilistä tulee nyt virallisesti Willi. Täkäläiset lausuisivat nimen Vili Fili, ei sekään hassummalta kuulosta omissa korvissani, mutta ehkä se saksalaisittain ei olisikaan kiva nimi, kukapa tietää? Alunperin Vili on saanut nimensä isännän isoisän mukaan ja hän oli Willi, joten käytetään nyt sitten sitä nimeä. Minulle ja tässä blogissa Vili on edelleenkin Vili ja Vilinä pysyy.
Käytännössä tuolla nimiasialla ei ole mitään merkitystä, mutta Vili joutuu täällä kirjoihin ja kansiin, hänelle on otettu pakollinen vahinkovastuuvakuutus (45e /vuosi) ja hänet ilmoitetaan Hampurin koirarekisteriin (maksaa 28e) ja verovirastoon (90e /vuosi) ja lisäksi Vili on kirjallisesti anottu ja hyväksytty (2 sivua tekstiä!) asukkaaksi uuteen kotiimme. Kaikkiin noihin edellämainittuihin piti laittaa myös koiran kutsumanimi, joten merkkasimme "Willi".

Muutosta johtuen saattaa käydä niin, että joudun pitämään postaustaukoa, kunnes saamme internetyhteyden. Jos hyvä tuuri käy, niin saamme sen nopsaan, huonolla tuurilla se voi kestää vaikka kuukauden.


torstai 27. syyskuuta 2012

Jutunpätkiä

* Ihan ensimmäiseksi synninpäästö noutajille: Vilin kimppuun käynyt koira ei ollutkaan noutaja, vaan sekarotuiselta vaikuttava ajokoira. Pyydän anteeksi, että "haukuin" väärää rotua.
Näin mokoman koiran nyt omin silmin ja kylläpä se rähisi jo kaukaa Vilille, onneksi oli hihnan päässä. Vili vastasi samalla mitalla eli rähinöimällä Vili harmillisesti itse provosoi noita isoja koiria.
Mies joutui tästä noutaja-maininnasta tilille, oli kuulemma sanonut, että noutajan kokoinen koira ja minun korvissani se kuulosti noutajan rotuiselta eli sillai pääsi käymään.

* Koirista puheenollen, näimme täällä urospuolisen Parson-koirakaksikon, joka oli lenkillä emäntänsä kanssa sellaisella kahden koiran talutushihnakytköksellä kuin Myrsky & Tuiskukin. Ne kaksi kävelivät kauniisti samaan suuntaan sulassa sovussa ja oikeaoppisesti, syykin selvisi, toinen oli 7 vuotias ja toinen täyttänyt elokuussa 16 vuotta! On ollut aikaa harjoitella.
Tuo 16-kesäinen oli terhakka kuin pieni pentu ja sellaiselta se näyttikin. Kuulemma kuulo on kadonnut, mutta muuten ei mitään sairauksia. Ajatella, että joku saa pitää lemmikkinsä noinkin kauan ja fyysisesti ihan terveenä.

* Sitten kuulin sellaista, että tämän esikaupungin eläkkeellä olevat pikkukoirienomistajat tapaavat toisiaan aamuisin klo 9 eräällä turvallisella kentällä, jossa voivat antaa koiriensa telmiä vapaina ilman pelkoa auton alle joutumisesta. Kuulostaa kivalta, eikö?




* Niin, ja olen kyllä täysin sortunut täkäläisen leipomon pauloihin. Ohi en onnistu kävelemään, jos on rahaa taskussa. Liikehuonekin on niin kutsuva, valoisa ja jotenkin keltaisen sävyinen, kuin täynnä auringonpaistetta, sinne on aivan pakko poiketa.
Olen tehnyt havainnon, että kaikki pullat täällä ovat hirveän isoja, periaatteessa kyllä, veitsi on keksitty eli niistä voisi nauttia kahteen pekkaankin. Kuinkas se tuleekin aina mieleeni vasta sitten, kun olen ehtinyt syödä koko pullan yhdellä kertaa...
Lisäksi kaikki leivonnaiset ovat hirveän tahmeita, sokeriglasuuria on jokaisen päällä eli niistä ei selviä puhtain sormin. Muistelen, että Tanskassa oli samankaltaisia leivonnaisia, liekö Pohjois-Saksan maantieteellinen läheisyys Tanskaan vaikuttavan asiaan? Talotkin ovat täällä paljolti saman näköisiä kuin Tanskassa.


Vili se tässä piilottelee, vain häntä näkyy ovenraosta. On syytäkin piileksiä. Vili nimittäin aloitti viikko sitten oksentelemisen, monta kertaa päivässä, ruokakaan ei enää oikein maistunut. Ihme ja kumma, kutinaa ei tullut ollenkaan, pelkästään tuo vatsan ärsyyntyminen, liekö ollut närästystä vaiko vain pahoinvointia. Onneksi ei tullut myöskään yövalvomisia. Olimme aika ymmällä.
Sitten selvisi, että leikkiessään sen kaverikoiran kanssa, Vilillä on ollut tapana tyhjentää, mikäli mahdollista, sen Arnie-koiran nappularuokakuppi. Sitä emme olleet koskaan näkemässä, kun Vili juoksenteli heidän pihallaan ja luikahti sisällekin ja me seistiin aina vain siinä pihan reunalla. Ihmettelin sitä, että Vili joi siellä pihalla olevan vesiastian aina tyhjäksi. Syy tuli ilmi, kun Arnien omistaja aivan ohimennen mainitsi, että Vili on ihan villinä nappuloihin. Heille on nyttemmin kerrottu, että Vili ei saa syödä nappuloita ja nyt sitten pitävät huolen, että Vili ei enää pääse niihin käsiksi.

Vili on ollut tehostetulla perunakuurilla ja nyt on asiat taas mallillaan. En kyllä kaipaa aikoja entisiä Vilin kohdalla enää koskaan takaisin. Oli se vaan niin kauheaa aikaa. Yövalvomisia ja neuvottomuutta ja kärsivä koira, olen kyllä ihan valtavan kiitollinen tästä nykyisestä olotilasta.
Peppuun tulee kurkattua useamman kerran päivässä, ettei vaan anaalipaise pääse yllättämään, se on tosi salakavala ja ikävä ylläri, joten painelen koko peppuosuutta ympäriinsä, ettei vaan ole jossain paiseenalku kasvamassa. Tähän asti on kaikki ollut hyvin.

* Talonäkymiä lisää. Paljon on pientaloja, 1-4 perheen asuttavia, mutta muutamia kerrostalojakin.
Tässä esimerkkejä:





Suurin osa taloista on hyvin kauniita, mutta joukkoon mahtuu ihmeellisiäkin värivalintoja. Myös kummalliselta näyttää iso omakotitalo ja pienen pieni tontti. Alimmassa kuvassa on molemmat ihmetyksen aiheet.
Lähistöllä on uudisrakennusalue, siihen on rakennettu pientaloja joitakin vuosia sitten. Kaikki talot ovat erilaisia, mutta kauniita ja yhteensopivia, tontit näyttävät kyllä melko pieniltä, mutta ei sentään niin pikkuruisilta, kuin juuri nuo alimman kuvan esimerkit. Minusta näyttää vähemmän kauniilta asuinalue, jonka talot ovat kaikki saman mallisia, sellainen muistuttaa mielestäni kasarmialuetta tai kolhoosia... huono vertaus

Tahtoo mukaan!