tiistai 31. tammikuuta 2012

Loma ohi - arki alkaa

Lomaltapaluun tunnelmat jatkuvat edelleenkin. Tulee muisteltua niitä kahdeksaa päivää siellä jylhässä metsässä. Vili oli niin onnellinen siellä, että oikein pahaa teki palata tänne kerrostaloon vilkkaan risteyksen vierelle. Vili on niin aito ulkokoira, että mielellään soisin hänelle sellaiset olosuhteet, että meillä molemmilla, siis Vilillä ja minulla, olisi hyvä mieli.

Kuten lomalla on tapana, monet asiat tehdään toisin kuin normaalissa arjessa. Vilin ruokailu oli juuri sitä "toisin tekemistä". Mukaan otettiin kyllä pakastettua possun kieltä, sydäntä, kanan ja broilerin lihasuikaleita ja perunoita. Lomahuumassa Vili sitten sai Frolicia, nappulaa, ns. lihatikkua (joka tuskin on lihaa nähnytkään), Ziwipeak'ia, spagettia, leipää, kakkua, kermavaahtoa jne. Mukana reissussa oli purkillinen kortisonitabletteja, kaiken varalta. Onneksi ei tarvittu! Koko tammikuu on sujunut hienosti, ei ainuttakaan kortisonitablettia, vaikka ruokavalio on ollut aika riskaabelia.
Pakkasessa odottaa vielä lintuNEU, jota en ole vielä uskaltanut antaa, koska siitä edellisestä NEU-kokeilusta seurasi aikamoinen allerginen hepuli poloiselle pojalle. Olen vähentänyt perunan antamista Vilille, nykyään annan ainoastaan pienen nokareen joka aterialla (syö 4x päivässä), olen ollut huomaavinani, että korvat töhnäävät vähemmän, tai ehkä vain kuvittelen.

Ihmettelen edelleenkin kauhiast tuota Vilin kehitystä allergisuuden tai oikeammin kutiavaisuuden suhteen.

* Olisi mielenkiintoista kuulla edes joku teoria, miksi asiat ovat muuttuneet näin positiiviseen suuntaan. 

Jatkuvasti olen kuitenkin jännittynyt siitä, mitä tuleman pitää ja pelkään pahinta. Tosin välillä onnistun unohtamaan totaalisesti Vilin mahdollisen kutinan. Aivan ihanaa huomata unohtaneensa, useinhan unohtaminen on negatiivista, tässä tapauksessa se on lepoa sielulle.

Kipulääkettä (Rimadyl) Vili ei ole saanut enää moneen viikkoon. Minulla on ollut joka kuukaudelle lista pakastekaapin ovessa, johon olen merkannut kaikki ruuat ja lääkkeet ja huomiot. Tämä kuukausi on ollut merkkausten puolesta aika tyhjä, joten aion nyt olla ottamatta helmikuulle uutta listaa, katsotaan, pärjätäänkö ilman.

*******

Lopuksi pari ikävän harmaata videonpätkää, sää oli pilvinen ja kameran asetukset päin prinkkalaa, enkä osannut näitä videoita jälkeenpäin mitenkään korjata...

Vahtikoira Vili haukkuu outoja ääniä ( = pilkkiaukon poraamista) kesto 140 sek.

Pippo ulkoilee Vilin kanssa, kesto 35sek.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Lomaterveiset


Talviloma takana, kevät edessä!

Vietimme reilun viikon komeiden metsien uumenissa Etelä-Savossa, Huuhanaholla, Mikkelin seudulla. Meitä oli me kaksi ja Vili sekä kuopus puolisonsa kera sekä heidän snautserivanhuksensa Pippo. Automatka oli Vilille koettelemus. Lahteen saakka piti menomatkalla ajaa ja vasta silloin Vili rauhottui siedettävään olotilaan. Paluumatka oli samanmoinen eli ei taida meitin Vilistä ja autoista tulla ikinä sydänystäviä...
Maisemat lomametsässämme olivat huikeat. Ja se totaalinen hiljaisuus! Ei edes linnunlaulua, näimme kolme kertaa linnun lentävän ja nekin eri päivinä. Ei nähty kettua, ei sutta. Autotie oli tosin lähellä, mutta se tie oli autio ja rauhallinen. Järvi oli jäässä, puut komeita, eikä pakkasessakaan ollut valittamista. Alimmillaan se oli -6 ja enimmillään -27 astetta, vaan eipä paleltanut, toisin kuin täällä kotona rannikolla, jossa puhaltaa usein raaka merituuli.
Koirat olivat onnessaan siellä puhtaassa luonnossa, varsinkin Vili oli elementissään. Innokkaasti hän hoiti vahtikoiran tehtäväänsä ja kärsivällisesti jaksoi odottaa jotain tapahtuvaksi. Hiljaista oli, jää ja pakkanen sentään paukkuivat Vilin mieliksi. Ulkona Vili olisi viettänyt vuorokaudet ympäriinsä, tassuja ei paleltanut missään vaiheessa ja virtaa riitti tuossa pienessä koirasessa. Pidimme Viliä pitkän 15-metrisen narun päässä. Pelkäsimme sen juoksevan jäälle, putoavan pahimmassa tapauksessa avantoon tai että kettu nappaa tai jopa susilauma...

Kyllä oli ankeaa palata tänne kotiseudulle arjen keskelle, vaikka toki kotiinpaluu aina on mukavaa. Jäimme kaipaamaan sitä luonnon rauhaa ja jylhyyttä, puhtautta ja maaseudun verkkaista elämää, suomalaista lintukotoa...

Saarijärvi

Hiljainen on metsätie...






Tarkkana kuin porkkana...



*******
R.I.P.

Suru saapui lomamökkiimme. 
Koiravanhus Pippo, 15v 8kk joutui yllättäen lähtemään keskuudestamme.


Kaverukset Pippo & Vili


♥ Jätit tassunjälkiä sydämiimme


sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Sitä sun tätä

Kiirettä on pitänyt. Tietokone ja sen ongelmat työllistävät edelleenkin, mutta mitäpä niistä sen enempiä. Taitaa olla koneessa joku vakavampikin vaiva, mille ei paljon mitään voi ja joka johtaa jonain rahakkaana päivänä uuden koneen hankintaan.

*******

Betsi  Elämä koirille ry:n sivuilla
Betsin tassua paleltaa...

Muistattehan Sindi-hoitokoiran? Sindihän menehtyi marraskuussa vanhuuden vaivoihin ja nyt Sindin viitoittamalle tielle on löytynyt uusi tallaaja. Betsi tulee Pietarista Elämä koirille - järjestön kautta. Betsi (tämä nimi oli annettu jo Pietarissa) on perinteinen peruskoira, vajaa 2 vuotias. On viettänyt tähän astisen elämänsä sijoituskodeissa eli ei ole joutunut elämään lainkaan koiratarhalla, mutta varmaankin vaihtamaan kotia useamman kerran. Betsin tarina lyhykäisyydessään on seuraavanlainen: koko pentue löytyi pahvilaatikosta joltain öljyteollisuusalueelta, ressukat lienevät jo sangen varhain erotettu emostaan. Vilin ja Betsin ensitapaaminen järjestettiin ulos, jotta Betsi omaksuu uuden kotinsa omaksi ennen kuin vierailee muiden kodeissa. Molemmat koirat olivat varautuneita, mutta kiinnostuneita toisistaan.

*******

"Toimittaja Jenni Toivoniemi syö vain kasviksia ja kalaa, mutta haluaisi tarjota kissoilleen ja koirilleen niille lajityypillistä ruokaa, siis lihaa. Mieluiten mahdollisimman eettisesti, mutta myös ekologisesti tuotettua. Pitääkö hänen hankkia metsästyskortti, perustaa hiirifarmi vai löytyykö muita vaihtoehtoja?"

Koiranruokaa... eli mitä?
Mitä syöttäisin kissalleni ja koiralleni?

*******

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä Vilin kuulumiset. 

Vili voi oikeastaan ihan hyvin. Huolestumista on aiheuttanut se, että Vili syö huonosti aikaisempaan verrattuna. Niinhän sanotaan, että koira ei vaihtelua kaipaa, voi syödä ikänsä samaa ruokaa. Vili on siinä tapauksessa se kuuluisa poikkeus, joka vahvistaa säännön. Jo pennusta alkaen Vili on tarvinnut vaihtelua vai onko se nirsoilua? Eikö se ole sama asia? Nyt ei meinaa kana, kala, broileri, possunsuikale & k:nit maistua. Tölkkiruokaa ei suostu edes nuuskaisemaankaan. 
Korvia täytyy putsata joka viikko, se on harmillista, mutta sittenkin vähäistä verrattuna kaikkeen aikaisemmin kokemaamme. Pitäisi keksiä perunan tilalle jotain tai vähentää radikaalisti perunan määrää ruokavaliossa. Niin mielelläni lisäisin kuivamuonaa Vilin kuppiin, vaan en uskalla ja toisaalta pidän kuivamuonaa huonona ruokana, mutta se helppous houkuttaa...
Perinteisesti tammikuussa Vilillä on pohjavillan vaihtumisviikot, joten karvaa riittää! Kuinka se vaihtuukin juuri kylmimmän talven aikaan, johtuuko se lämpimästä sisäilmasta? No, uskomaton määrä sitä ainakin on, noinkin pienessä koirassa.
Vilillä on edelleen tallella leikkimieli, joka päivä tarjoaa lelujaan heitettäväksi ja siitä päätellen Vilillä ei ole mitään ongelmanpoikastakaan, vaikka syöminen nyt takkuaakin.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Ajantappoase

Jos mitkä, niin tietokoneen ongelmat vaativat aikaa. Niiden kanssa tuhertaessa saa aikansa kyllä kulumaan, miksei myös hermonsa. Varsinkin, kun ei ole paljon ymmärrystä koko asiasta.


Jo marraskuun lopulta lähtien olen painiskellut jonkun sortin tietokoneongelmien kanssa ja väliaikaisen elpymisen jälkeen tuli lopullinen romahdus nyt vuodenvaihteen jälkeen. Kiireessä lähdin hankkimaan isoa muistitikkua, jotta saisin omat tiedostot talteen, mutta se oli liian myöhäistä, kone ei antanut enää mahdollisuutta tallentaa mitään. Jokusen tiedoston olin aikaisemmin onneksi ehtinyt tallentaa Dropboxiin  (jota käytän kuvien jakamiseen ystävien kesken), mutta harmikseni sinne ei paljon mahtunut.

Lykkäsin koneeseen Windowsin asennuslevyn ja toivoin parasta. Ikinä ennen en ollut sellaista tehnyt, mutta kun kone jo oli ns.kuollut, niin ei paljon pahemmaksikaan voinut enää mennä. Homma sujui oikein hyvin, mutta sitten tuottikin ongelmia internetyhteyden aikaansaaminen. Kaikki kotikonstit otin käyttööni, mutta sitten oli pakko jo soitella apua ja onneksi selvisin eteenpäin pelkillä puhelinkonsultaatioilla. Kas kummaa, laatikon pohjalta löytyi kuin löytyikin CD, jota en tiennyt omistavanikaan, sen avulla sain ajurin asennettua ja sitten ilmestyi jo se kaivattu nettiyhteyskin.

Vaan eihän se nyt tietenkään vieläkään ollut niin kuin piti, kuinkas muuten. Grafiikkakortti aiheutti hankaluuksia ja sitten muutaman päivän ja ahkeran tiedonhaun päätteeksi sain sen päivitettyä niin, että nyt toimii kuin unelma.
Aika jännä tunne, kun oma tietokone on ihan kokonaan kuin uudesti syntynyt, neitseellisessä tilassa, tyhjä, mitään siellä ei ole, vaan kaikki ohjelmat piti ladata, päivityksiä Windowsiin tuli lähes 300, eri päivinä tosin, mm. virusohjelma, palomuuri, Messenger, Skype, Word, näppäimistön + printterin asetukset, add-onsit + laajennukset sekä kaikki osoitteet oli haettava uudestaan ja tallennettava.
Osan valokuvista sain takaisin siirtämällä niitä miehen koneelta, mutta kovin on tyhjää edelleenkin. Jotta tämä sama ei tule toistumaan, talletan kaikki omat jutut jatkossa ulkoiselle kovalevylle, suosittelen kaikkia tekemään niin. Kenen tahansa tietokone voi heittää henkensä milloin vain, jopa ilman ennakkovaroitusta.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Startti uuteen vuoteen

Vuosi 2012 on nyt sitten korkattu ja meillä kaikilla on lupa ja oikeus maistella sen anteja. Lunta ei ole uusi vuosikaan kyennyt vielä taikomaan, mutta eiköhän sitäkin vielä tänä talvena nähdä. Kiire tulee kylläkin, kohta alkaa kevättalvi. Päivät ovat jo pidentyneet molemmista päistä!

Uudenvuoden yöstä selvisimme jotenkuten. Viliä ei saanut lenkille enää klo 17 jälkeen, seuraava ulkoilu olikin sitten vasta aamulla klo 3. Sillä välin olimme täällä kotona  visusti suljettujen sälekaihtimien takana, ettei vaan ainoakaan ilotulite näy. Olisihan niitä ollut kiva katsella ikkunoista, nyt piti tyytyä television tarjontaan, onneksi Helsingin Senaatintorin ilotulitus oli kyllä ihan hyvä korvike.
Uudenvuodenpäivän aamulenkillä Vili marssi koko kaupunginosan kaikki tiet läpi rinta rottingilla, poika oli kuin miliisi tarkistuskierroksella, halusi nähdä kaikki öisen mekkalan jäljet. Vielä tänäänkin Vili oli vahtivuorossa ja epäileväinen, vähäisetkin äänet porraskäytävästä kommentoi pienellä murahduksella. Valpas vahti.

Vilin vointi oli viikko sitten hiukan kiikun kaakun. Oksenteli tiuhaan eikä ruoka oikein maistunut. Kauhistuen ajattelin taas närästysrumban alkavan. Pelontunne heräili tuolla jossain sielun uumenissa ja juuri silloin oli sovittu soittoaika Vilin lääkärille. Hän sanoi, että se on aina ongelma, kipulääkitys ja herkkä vatsa. Erittäin huono yhdistelmä. Sovittiin, että jatkossa Vilille täytyy löytyä kipulääkkeestä se pienin auttava annostus ja se on sitten minun tehtäväni selvittää, mikä se on.
Nyt Rimadyliä on mennyt 6 viikkoa aamuin illoin 10 mg ja tällä hetkellä saa vain yöksi 10 mg. Viikon päästä on tarkoitus lopettaa kokonaan ja toivoa, että pärjää ilman. Eläinlääkäri painotti sitä, että kipuilevan koiran kipua ei saa jättää hoitamatta, vaikka vatsa olisi herkkä, kivun lievitys on ensisijaisen tärkeää. Hän muistutti myös siitä, että vatsan saa parhaiten tutkittua gastroskopialla ja selkärangen magneettikuvauksella. Juuri nyt en pidä kumpaakaan ajankohtaisena enkä tarpeellisena, mutta ehkä joskus.

Vilin onneksi tuo oksenteluvaihe hävisi parissa päivässä ja nyt vointi on taas ihan hyvä. Salaa toivon, että perunan kuuluminen ruokavalioon hoitaisi Vilin vatsan terveeksi eikä jatkossa olisi enää ikinä mitään närästyksiä. Hiukan Vili rapsuttelee, mutta kai kunnon koiran kuuluukin rapsuttaa. Ainakin vähän. Ehkä perunan syytä, että Vilin korvia täytyy nykyään putsailla noin kahden viikon välein, kun aikaisemmin niitä ei tarvinnut puhdistaa juuri lainkaan. Putsaan niitä ruokaöljyyn kostutetulla vanupuikolla pyyhkien vain korvalehtiä, sen syvemmältä en koskaan kronki.

Vili on hyväntuulinen, iloinen, kantaa lelujaan joka päivä, joskin peuhaamiset ovat aina olleet vähäisiä. Tuo lelujen hakeminen on yksi varma mittapuu arvioimaan Vilin vointia. Jos leikki jää, on jotain huonosti.
Nyt ovat asiat kuitenkin hyvin, Vili, reipas koirapoikani.