maanantai 28. tammikuuta 2013

Mörköjen matkassa

Painajainen jatkui, onneksi kuitenkin eri tavalla kuin pelkäsin.
Torstaina kirjoitin edellisen huoahtamispostaukseni. Torstaipäivä kuluikin mukavissa merkeissä. Vili sai ensimakua raakaravinnosta, päivän mittaan söi yhden kananmahan, yhden pilkotun 70 g kanansiiven, naudan jauhelihaa pienen määrän sekä lisukkeeksi normiruokaansa eli kypsää jauhelihaa+perunaa+munaa. Ruokintamuutoksen evääksi sai yhden Inupekt Forte tabletin. Sitä oli tarkoitus antaa muutamana päivänä ruuansulatuksen tueksi.

Ja mitä toikaan perjantaiaamu tullessaan? Vili oksensi aamulla kaksi kertaa ihan pienen määrän epämääräistä liejua. Sen jälkeen poika vetäytyi kirjoituspöydän alle nukkumaan. Ulkona kävi vain pikapissalla, häntä roikuksissa ja heti takaisin kotiin, nukkumaan. Vain vettä käväisi juomassa. Näin sujui koko perjantai.

Entäs lauantai? Toiveikkaina odotimme Vilin olevan entisellään, mutta niin ei käynyt. Ainoa muutos oli, ettei enää mannut kirjoituspöydän alla, vaan keskellä lattiaa. Kuin raato. Ei edes vesi  maistunut. Muistelin ohjetta Mauri-sedältä ja Vili sai jauhelihalla höystettyä vettä ensin millin ruiskulla suuhun muutamia kertoja, myöhemmin joi itse koko vesikuppinsa tyhjäksi. Makoilu ja osallistumattomuus jatkui ja olimme aika maassa itsekin. Näitä oireita en enää yhdistänyt siihen possunlihavirukseen, joten se huoli oli poissa. Olimme kyllä ymmällä. Eläinlääkärille menoa pohdimme ja itse olin sitä mieltä, että maanantaina sitten, jos ei olotila muutu ja viikonloppuna päivystykseen, jos tila pahenee. Ruokaa veimme kuonon eteen, mutta se ei saanut mitään reaktiota aikaiseksi.


Muistelin, että letuista Vili tykkää. Ihan hurjan paljon. Tein nimittäin lokakuussa pitkänpitkästä aikaa lettuja itselleni ja Vili innostui niistä ihan mielettömästi. Vilille letut olivat uusi makuelämys, ei ollut aikaisemmin sellaisia saanut. Vaikka aina välillä on ollut epäilys vehnäallergiasta, niin päätimme silti antaa Vilin syödä lettuja niin paljon kuin haluaa, taka-ajatuksena, että sittenpähän selviää, onko aihetta vältellä vehnää. Silloin ei mitään selkeää oireilua tullut, mutta vehnän suhteen jäimme hieman epävarmoiksi, koska olimme typerinä koiranomistajina antaneet muutakin, joka ilmeisesti aiheutti harmia.

Nyt sitten päätin kokeilla letuilla, josko Vili palaa takaisin "elävien" kirjoihin. Heiluttelin letunpalaa lattialla uinuvan Vilin nenän edessä ja kas kummaa, Vili kiinnostui letuntuoksusta.
Kello 15.30 Vili pomppasi pystyyn, häntä komeasti taas selän päällä ja lähti etsimään ruokaa, matkalla keittiöön poimi kaikki lattialla olevat muruset suuhunsa ja sitten poika söi lettuja koko illan ja osittain seuraavanakin päivänä. Vili oli virkeä, mutta ei halunnut lenkkeillä sentään ostoskeskukseen asti. Saas nyt sitten nähdä, miten vehnä vaikuttaa, Vili kun nyt ei saa mitään purutikkuja enää eikä muutakaan epämääräistä.

Sunnuntaina Vili sai syödäkseen ihan normiruokaansa taas, kypsää lihaa perunan kera. Odotimme mielenkiinnolla Vilin vatsan toimivan, kun sellaista ei ollut tapahtunut kuin torstaina viimeksi. No, odotuksemme palkittiin runsain määrin, Vili on siis eilisestä lähtien tehnyt joka ulkoilulla sellaisen lehmänlantaläjän, että kotona on pitänyt pestä Vilin villahousut. Kyseessä ei siis ole ripuli, vaan koostumukseltaan lehmänläjää muistuttava aikaansaannos. Inupekt Fortea on nyt annettu päivittäin. Nyt sitten odotetaan, että tuo vatsantoiminta vakiintuu ennalleen eli Vilille tyypilliselle "prinssinakkitasolle".


Maanataita eletään nyt. Vili on nukkunut yönsä taas hyvin, ruokahalu hyvä, kävi jopa tsekkaamassa ostoskeskuksenkin. Luulisi jo, että letuista olisi tullut jokin reaktio, jos olisi vehnäallergiaa, mutta Vili ei rapsuttele ollenkaan eikä edes kiehnaa kuonoaan, korvat ovat puhtaat eivätkä silmät vuoda.

Mikä meni pieleen tuossa raakaruuan aloituksessa? Kannattaako enää edes jatkaa kokeilua? Pakkasessa odottavat kanansiivet, -mahat ja jauheliha, (ei kuitenkaan possua!).


torstai 24. tammikuuta 2013

Mörköjä


Näin on. Meillä kävi mörköjä, oikein pahoja mörköjä.

Aloitetaan nyt vaikka viime viikosta. Vili alkoi taas valvottamaan öisin, nukkui vähän jos ollenkaan, oli levoton, ei kuitenkaan ollut kovin ahdistunut tai näennäisesti kipeän oloinen. Arvuuttelin, oliko taas kyseessä närästys, ruoka ei oikein maistunut. Vili ei oksennellut kertaakaan ja kantoi ulkona häntäänsä komeasti selän päällä, joka on merkki kohtalaisen hyvästä voinnista. Reippaasti ulkoili pitkiä lenkkejä.
Ulos pyrki aamuöisin, vatsantuotos oli hieman löysempää kuin normaalisti, eli ei mitään ripulia vaan koostumus vain reilusti pehmeämpää. Mitään uutta ei ole ruuaksi saanut. Ei kutise, ei raavi, korvat puhtaat, selkä tuskin oireilee, koska hyppii vaivatta.
Parina aamuyönä tutkin taas kerran nettiä, että pitäisikö antaa sittenkin kokeeksi närästyslääkettä, en kuitenkaan päätynyt antamaan, muistissa se kauhea viimeinen kerta.Vilin vointi oli niin epäselvä, etten halunnut viedä lääkärillekään, mitään kovin selkeitä oireita ei ollut, paitsi tuo vähäinen nukkuminen, öinen häiriköinti ja huono ruokahalu. Mitä se ellikään olisi osannut päätellä Vilistä, tuskin mitään.

Sitten keksin kokeilla rahkaa, jota löytyi vielä joulun jäljiltä jääkaapista. Teelusikallinen suoraan suuhun, siitä lähti mielestäni vointi paranemaan. Rahkaa Vili sai aina silloin tällöin, miten minusta siltä tuntui, että "nysse tarvii sitä". Yöt rauhoittuivat reilusti, mutta ei kokonaan. Vili ei enää häiriköinyt eli ei herätellyt meitä, mutta käyttäytyi tosi oudosti ollakseen Vili, se viilipytty Tiibetistä. Kun yöllä nousin ylös, ponkaisi tuo koira kuin ammus sänkyyni, lensi kuin luoti. Kun palasin petiini, sama toistui eli Vili lähti kuin raketti pois, ei yhtään katsonut, mihin hyppää. Todella outoa käytöstä Vililtä, joka normaalisti torkkuu kuin tukki tai ainakin olevinaan. Vilillä on pari kertaa ollut noita kamalia hepulikohtauksia, jotka muistuttivat tätä sinkoilua. Ero on siinä, että tähän ei liittynyt kutinaa eikä raapimista ja että silloin ne kohtaukset olivat pitempikestoisia ja ne saatiin tainnutettua kortisonilla (onneksi!). Nyt tämä samankaltainen tilanne oli vain pari sinkoilua ja sitten kun taas jatkoin nukkumista, oli Vilikin ihan hiljaa ja paikallaan. En tajua, mikä Viliä on vaivannut jo monta päivää ja varsinkin yötä.


Eino Leinoa lainaten, se murhe, mi eilen mun murtaa oli, suli hymyks, kun tänään suurempi tuli...


Sitten tapahtui jotain aivan kauheaa.

Maanantaina isäntä toi kaupasta luomujauhelihaa Vilille. Illalla Vili mourusi ruokaa ja sanoin isännälle, että "anna sitä jauhelihaa jääkaapista, ties vaikka söisi, kun se on luomua". Kuinka ollakaan, Vili söi innokkaasti ja sai lisääkin kaksi kertaa, kun niin hyvin maistui. Aloin suunnitella raakaruuan lisäämistä Vilin ruokavalioon, josko se saisi Vilin pysymään terveempänä, olisi vatsahapoillekin terveellisempää, luonnollisempaa ruokaa.

Sitten se iski tajuntaan: Vili oli saanut nyt vahingossa raakaa possun jauhelihaa, se luomupakkaus kun sisälsi nautaa+possua! Olin täysin unohtanut hetkeksi sen, että koira ei Saksassa saa syödä possunlihaa raakana ollenkaan, ei missään tapauksessa! Ei myöskään luomua. Ei edes barffaava koira. Aujeszkyn tauti! Sen voi kissa tai koira saada raa'asta possunlihasta. Se on aina tappava tauti! Siat voivat sitä virusta kantaa sairastumatta itse siihen tautiin ja täten tauti voi levitä raakaa possunlihaa syövään koiraan. Koirasta se ei tartu enää eteenpäin millään tavalla, vaan koira kuolee.


Aujeszkyn tautiin sairastunut koira

Oireita ovat mieletön, yleensä toispuolinen kutina, oksentelu, syömättömyys, käyttäytymisen muutokset, tajunnan tason lasku, korkea kuume, halvaantumisoireet, koiran katse muuttuu ahdistuneeksi, pelokkaaksi, syke tihenee. Nämä oireet ilmestyvät 1-3 vrk aikana ja oireitten ilmestymisestä koira kuolee 48 tunnin kuluessa. Suositeltavaa on koiran armahtaminen lopettamalla heti, kun diagnoosi on selvinnyt. Tämä tauti on ilmoitusvelvollinen, Saksassa viimeinen virallinen tapaus sattui 2009, kun metsästyskoira söi villisian lihaa. Ilmoittaakohan jokainen koiranomistaja, vaikka koiransa kuoleekin tähän tautiin?

Suomessa tätä tautia ei ole tavattu.. "Aujezskyn tautia ei esiinny Suomessa. Suomi on virallisesti Aujeszkyn tartunnasta vapaa maa Euroopan yhteisöjen komission päätöksellä 94/961/ETY, vahvistettu viimeksi päätöksellä 2008/185/EY." Evira




Arvaatteko, kuinka järkyttynyt olin? Jokainen poikkeama Vilin käyttäytymisessä sai minut vajoamaan syvään kuiluun, itsesyytösten helvettiin. Olen maanantai-illasta lähtien elänyt kädet kyynärpäitä myöten ristissä, peläten pahinta, että olen tappamassa omaa koiraani. Laskenut päiviä. Nyt on kolmas päivä sen maanantain jälkeen, joten voinkohan jo hengittää rauhassa ja lähettää kiitoksia yläkertaan? Jossain luki nimittäin, että itämisaika voisi olla joskus harvoin jopa 5-9 päivää...

Vili makaa nyt tyytyväisenä lattialla, viime yö oli ensimmäinen viikkoon, että Vili nukkui koko yön aamuun asti. Kaipa voin jo huoahtaa helpotuksesta? Jotenkin tuntuu nyt siltä, että tuo painajainen on ohi.


se on talvi ny



perjantai 11. tammikuuta 2013

Sukututkimus

Mielenkiintoinen harrastus tai pelkkä juurten etsiminen. Tässä muutama linkki, joilla pääsee alkuun.
Aina välillä innostun sukututkimuksesta, sitten se taas jää taka-alalle ja putkahtaa aikanaan taas esiin. En ole syventänyt omia tutkimuksiani kovinkaan pitkälle, mielestäni olen saanut tarpeeksi tietoa jo ihan netin kautta. Vanhoja kirkonkirjojakin voi nykyään tutkiskella omatoimisesti, itse olen pyytänyt niitä silloin kauan sitten aloitellessani seurakunnilta.

Siperiaan karkoitetut suomalaiset
Amerikkaan lähteneet suomalaissiirtolaiset
Karjala-tietokannan henkilöhaku
Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys
Luetteloita ja hakemistoja paikkakunnittain
Sukuseurat-hakemisto


sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Ei ymmärrä, ei...

Koville otti vuodenvaihteesta selviytyminen. En ollenkaan ymmärtänyt, kuinka se otti voimille, vasta rauhan palattua huomasimme, kuinka hirveän väsyneitä me olemme. Kaikki kolme.
Vili otti univelkojaan takaisin ja samoin me. Vili on taas ihan entisensä, syö hyvin, nukkuu yöt, on iloinen ja reipas. Ei tietoakaan närästyksestä eikä mistään muistakaan vaivoista (kop-kop, toivottavasti kehu ei tuota harmia, kuten jo monasti). Kaikki oli "vain" tuon joulun jälkeisen viikon aiheuttamaa stressiä koiraressulla.
Ehkä ensi vuonna hakeudumme heti joulun jälkeen lomailemaan rauhallisempiin maisemiin. On nimittäin tarjolla tuolla rannikolla koiraperheille hotelleja alueilla (saarilla), joissa uudenvuoden paukuttelu on kokonaan kiellettyä. Pitää varmaan varata ajoissa. Täytyy miettiä...
Saksassakin on kaupunkeja, joissa yksityisihmisiltä on raketit yms. kiellettyjä. Tosin poliisin on mahdotonta vahtia kaikkia lakia rikkovia, mutta kai tuollainen kielto ainakin rajoittaa. Mielestäni kaikissa maailman suurkaupungeissa pitäisi olla kiellettyä ykstityishenkilöiltä ilotulitteiden hankinta. Esim. Australian useimmissa osavaltioissa on raketit lailla kielletty. Siellä niiden myynti ja ostaminen on laitonta. Sydneyn kaupunki uhraa vuosittain noin kuusi miljoonaa dollaria ilotulitteisiin ja siitä kyllä luulisi riittävän iloa ihan kaikille.

Eräs asia, jota en ymmärrä alkuunkaan, on se, että ihmiset eivät vahdi koiriaan uutena vuotena paremmin. Hämärtyykö ymmärrys ns. iloliemen liiallisesta litkimisestä? Valistusta on saatavilla ihan yllin kyllin ja jos ei ymmärrä asian tärkeyttä, niin luulisi ihmisten havahtuvan edes lukiessaan uutisia tuosta jokavuotisesta kadonneitten koirien suuresta määrästä aina vuodenvaihteen jälkeen.
Typerimmät koiranomistajat jopa ottavat koiransa mukaan "katsomaan" raketteja! Monen monta chihuahua- ym. pientä koiraa hävisi nytkin lumihankiin tai ketunruuaksi suomalaismetsiin. Isommilla koirilla ei ole sen helpompaa, vaeltavat talvipakkasessa nälkäisinä ja pelästyneinä päivätolkulla, osaa ei löydetä koskaan. Voi olla, että ketunruuaksi joutuminen olisi armollisempaa... Mieleeni on jäänyt se rottweileriuros, joka oli eräänä uutenavuotena perheineen mökillä Turun saaristossa ja  karkasi raketteja pelätessään meren jäälle. Löydettiin kevään tullen, ei ollut koirapoloisella mitään mahdollisuutta päästä omin avuin avannosta pois, pippeli oli pelastumisen esteenä. Voivoi. Villieläimille on uusivuosi ihan yhtä pelottavaa, mutta niiden selviytymiskyky on tietenkin hurjasti lemmikkejä parempi.




Yksi asia, jota Vili ei ymmärrä, on se, että ostoskeskus on sunnuntaisin ja pyhäpäivinä suljettu. Päättäväisesti poika suuntaa sinne, nostaa koipea edellisessä kulmassa, koska tietää, että ostoskeskuksessa on pissiminen kielletty. Sitten kuono toiveikkaana itseaukeavan lasioven eteen, sitten seuraa odotus, ihmettely ja pettymys. Ovi ei aukea, ei vaikka kuinka tassuilla yrittää työntää. Sen jälkeen Vili suuntaa toiselle ovelle (Vilihän ei luovuta helpolla) ja sama stoori toistuu.
No, huomenna sitten, Vili-kulta. Eilenkin Vili jaksoi maata pitkän tovin ostoskeskuksessa penkin alla ja seurata kenkäkaupan asiakkaita. Toisina päivinä suuntaa eri penkille, esim. tarkkailemaan pankin tai leipomon asiakasvirtaa. Usein myös kävelee vain ostoskeskuksen läpi jäämättä oleskelemaan. Huvinsa kullakin. Vililläkin.





PS. huomasin sanajärjestysten olevan taas päin prinkkalaa, mutta antaa olla, kukaan ei ole täydellinen, vaikkakin melkein!


tiistai 1. tammikuuta 2013

Hengissä selvitty

Uudenvuodenaatosta klo 14 lähtien jatkuva pauke. Tuntitolkulla. Tosin jouluaaton jälkeen vähitellen kaikki jo alkoi, mutta eilen ei ollut hetkenkään taukoa paukuttelussa, aivan tolkutonta meteliä. Pimeän tullen lenteli jo muutama rakettikin. Meillä on hyvin ääniä eristävät ikkunat ja niistä huolimatta alkoi tuo "tykkien" jylinä jo ahdistamaan. Parvekkeella meteli oli sitten jo aivan sietämättömän kovaäänistä. Ihan kauheaa.

Enää tuskin on montakaan suomalaista elossa, joka olisi omakohtaisesti kokenut rintamalla olon, sen kuolemanpelon ja aseiden paukkeen. Sellaisen kokeneelle tuo uudenvuoden pauke täytyy olla kauhea kokemus, joka tuo pintaan sen vanhan pelon. Tosin sodan jaloista maahanmuuttaneet kuulunevat osittain tähän ryhmään, luulisin, että sodan kokenut kokee sodan vuodenvaihteissa aina uudestaan ja uudestaan. Itselle tuli mieleen loppumaton sotadokumentti. Olin juuri muutama viikko sitten nähnyt televisiosta dokumentin  Stalingradin taistelusta, joka oli hirveän kauhean ahdistava ja se muistui mieleen, melkein itku pääsi tätä melskettä kuunnellessa ja mielessä mielikuvat siitä dokumentista.

Varsinainen hupi alkoi sitten vähän vaille puolenyön. Raketteja ja meteliä taivaan täydeltä, enemmän kuin koskaan olen missään nähnyt, kuullut tai kokenut. Ja olen sentään aika monta uutta vuotta vastaanottanut, mutta en ikinä miljoonakaupungissa. Aamukuuteen jaksoivat eräät vielä paukutella, joten Vili pääsi pissille vasta aamun valjetessa. Edellisestä olikin kulunut jo 20 tuntia. Nämä olivat ne faktat sylvesterin yöstä, me ja Vilin vointi oli sitten se toinen puoli.


äänet maksimiin = vastaa todellisuutta

Huoh.

Vilin kanssa valvottiin myös uudenvuodenaattoa edeltävä yö, ihan kokonaisuudessaan. Vili oli levoton ja vaelsi koko yön, sänkyyn ja pois ja sänkyyn ja pois. Olin itse aivan lohduton, kun en tiennyt, miten auttaa, koin olevani totaalisen epäkelpo emäntä lemmikilleni. Yö oli pitkä ja uuvuttava. Ei ollut apua perunapalleroistakaan, närästyslääkettä en uskaltanut antaa.
Siis joulusta lähtien on tätä uudenvuodenpauketta ollut. Ja vasta eilen minä onneton tajusin, että Vili voi huonosti sen takia. Kahteen kertaan joulun jälkeen Vilillä on ollut vatsa hiukan löysä, joka on epätavallista Vilille, tälle standardikakkijalle. Vili on huohottanut ja läähättänyt samalla tavalla kuin meidän muuttomatkamme aikana, Vili kun ei siedä automatkailua. Jotenkin ykskaks osasin laskea yhteen näitä asioita. Miksi sitä onkaan toisinaan niin hirveän typerä eikä osaa nähdä asioita oikealta kantilta? No, seuraavat päivät osoittavat sitten aikanaan, missä mennään.

Vili viisaana koiran ratkaisi sitten ongelman omaksi parhaakseen eli muutti omasta aloitteestaan kylpyhuoneeseen. Meillä ei ole ikkunaa siellä, kuten yleensä saksalaisissa kylpyhuoneissa on ja tässä tapauksessa se olikin erinomaisen hyvä asia. Pari kylpypyyhettä laitettiin lattialle ja siellä Vili asusteli tiiviisti pahimman yli. Vili on vieläkin aika otettu tästä kokemuksesta, väsynytkin, kun on niin paljon valvonut. Nytkin näytti taas menneen kylpyhuoneeseen makoilemaan, siellä on tilaakin paljon, ei ole neliöitä säästetty.




En tiedä nyt, oliko Vilillä ollenkaan närästystä vai pelkkä pelkotila vai stressin aiheuttamaa närästystä? Nyt paukuttelun loputtua ei nuoleskele suupieliä eikä huohota ja aamulla löysin pojan makaamasta kauniisti selällään koivet oikosenaan sieltä vessan lattialta.
Ensi vuonna kokeilen Vilille ehkä Serene-UM-kuuria, luin vasta nyt tästä aineesta Kelpien blogista.

Tämä on hirveän sekava sepustus, olen itsekin vielä väsynyt, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mieskin sanoi jopa, että tämä oli hänen elämänsä kauhein vuodenvaihde. Tuo koiran ahdistuksen seuraaminen on hirveän ahdistavaa, itse vielä kestäisikin kaiken paukuttelun, mutta paniikissa olevan koiran auttaminen on todella vaikeaa. Kunpa ilotulitteet yms. sallittaisiin vain järjestöille, yhdistyksille, kaupungeille ja muille organisaatioille eikä ollenkaan vähittäismyyntiä yksityisille ihmisille. Sattuisi vähemmän, jos ollenkaan onnettomuuksia ja vammoja.