tiistai 15. lokakuuta 2013

Viliiii...

Nyt kun jo mietitään uuden koiran hankintaa, palaan vielä meidän rakkaaseen Viliimme. Ei elämästä tule mitään, jos ei ole koiraa. Ilman talutushihnaa emme osaa kumpikaan lähteä kävelylle. Kunto tässä jo romahtaa, ihan totta. Ei ole ketään, jota lellitellä, ei ketään huollettavaa. Tyhjää on.

Toisaalta ajatus kulki myös sitä rataa, että ei enää otettaisi uutta koiraa. No, sehän tarkoittaisi vain sitä, että istahdetaan alas ja odotetaan, että kuolema meidät korjaa... Ei, ei se ole hyvä vaihtoehto, elämää on, kunnes ei enää ole eikä se ole ihmisen käsissä.




Kerroinkin jo aiemmin, että tilasin kuvakirjan Vilistä ja kahdesta edeltäjästään. Sillä halusin ilahduttaa paitsi itseäni, erityisesti kovia kokenutta miestäni. Vaan kuinkas kävikään. Pikaisesti hän selasi kirjan läpi eikä ole sen jälkeen siihen enää tarttunut. Olisihan minun pitänyt ymmärtää, että se kirja herätti liikaa tunteita.
Me olemme käyneet kumpikin suruamme läpi eri tavalla. Minulla on ne traagiset kokemukset Vilin viimeisistä hetkistä ja lähdöstä, miehelläni taas "vain" Vilin konkreettinen puuttuminen. Olen toki tyytyväinen, ettei hänen tarvinnut kokea samaa kuin minun (ja Vilin), mutta toisaalta juuri silloin olisin häntä kipeimmin tarvinnut.
Tuo kuvakirja on oikein onnistunut, laadukas ja kauniisti nidottu. Halusin siihen ehdottomasti punaisen taustan kuville, nyt jälkikäteen sitä vähän ihmettelen. Tuo punainen sävy on kuitenkin oikein nätti, nätimpi kuin tässä valokuvassa.




Vililtä jäi pakkaseen lähes pari kiloa pakastettua naudanlihaa, pakattuina 100 gramman osiin. Vaikka olenkin oikeastaan  kasvissyyöjä, niin olen silti käyttänyt niitä mm. omiin pastakastikkeisiini. Jostain syystä tuo ukkokulta, joka ei ole mikään vegetaristi, ei ole halunnut koskea niihin. No, jos nyt tulee uusi koira, niin onpahan ruokaa jo varastossa.




Vielä ollessamme Suomessa, valmistin Vilille vastaisuuden varalle valmiiksi kaulurin pyöreästä istuintyynystä. Prisman alennusmyynnissä niitä oli 1 euron hintaan ja tekaisin kokeeksi yhden. Vili kun ei sietänyt muovikauluria, vaan panikoitui siitä, niin tästä vaihtoehdosta tulikin ihan toimiva. Kokeilin sitä Vilille eikä yltänyt mistään itseään nuolemaan. Kaunishan tuo ei ole, mutta se ei ollut tarkoituskaan. Noiden nauhojen tarvetta en osaa sanoa, en raaskinut leikata niitä poiskaan, ties vaikka olisivat tarpeen. Lenksuihin on pujotettu kaulapanta.

Viliä on edelleenkin kova ikävä, se iskee aika ajoin, yllättäen. Nykyään kykenen silti jo menemään makuuhuoneeseen ajattelematta heti Viliä, siellähän se Vilin surkea loppu tapahtui. 
Tuosta makuuhuoneesta tuli minulle oikein iso ongelma, unen päästä sain kiinni vasta aamuöisin, Viliä surren. Sain omalääkäriltäni siihen apua Sedacur forte- pillerien muodossa, homeopaattisia tabletteja, joissa vaikuttavina aineina ovat humalankäpy-, valeriaana- eli rohtovirmajuuri- sekä sitruunamelissanlehtiuute. 

Nyt kykenen myös käsittelemään, joskin tärisevin käsin, Vilin uurnaa. Säilytän Vilin jäännöksiä edelleenkin kotona. Kun ensi kertaa tarkastelin Vilin tuhkaa, niin parkuhan siinä pääsi, mutta nyt pärjään paremmin. Ihmettelin suuresti sen tuhkan ulkonäköä, olinhan Suomessa asuessamme nähnyt aikaisemman koirani tuhkan ja se oli ihan oikeasti, sananmukaisesti tuhkaa, sellaista, jota puulämmityksestäkin tulee. Vilin tuhka sen sijaan näytti siltä, kuin siihen olisi lisätty haapahaketta, mörttiröpöä tms.
Nyt otin sen Vilin tuhkan tarkempaan tarkasteluun sekä googletin ja selvisi, että siinä on vain pussin pohjalla vähän varsinaista tuhkaa, kaikki muu on Viliä, luun palasia jne. Koin sen positiivisena, jotenkin enempi Vilin jäännöksinä, kuin jos se olisi ollut vain pussillinen harmaata tuhkaa. Laitan kuvan ainoastaan linkkinä, kaikki eivät varmaan halua nähdä sitä. Vilin tuhkaa


Kiitos, Vili, että olit olemassa.

Olen miettinyt sitäkin, että mistä sitä tietää, vaikka Vili olisi ollut koko ikänsä vieläkin sairaampi kuin mitä tiesimmekään. Vili ei koskaan uikuttanut eikä valittanut ääneen, ei ikinä. Ei edes viimeisinä elinpäivinään. Vilillä oli ilmeisen korkea kipukynnys eli sieti paljonkin kipua. Vili oli myös aika totinen ja vakava koira.
Vilistä jäi meille runsaasti ahdistavia muistoja, valitettavasti. Niin monet yöt valvoimme Vilin levottomuuden vuoksi, mutta yhtä usein tai useamminkin saimme nukkua aamuun. Vili heräili yleensä vasta aika myöhään, kiirettä pissille ei koskaan ollut. Lukemattomina päivinä olimme huolissamme Vilin voinnista, häntä roikkui alhaalla, kävely ei maittanut eikä ruokakaan. Silmistä paistoi paha olo. Sitten vointi taas koheni ja Vili näytti iloiselta ja jopa leikki.
Onnellisia olimme viimeisistä 2,5 vuodesta, se oli Vilin parasta aikaa pentuajan jälkeen. Kaikkein parasta Vilissä oli luonne, Vili oli pennusta lähtien ihanteelisesti käyttäytyvä, kiltti ja viisas. Usein totesimmekin, että "on se hyvä, että on edes yksi fiksu perheessä". 


Ensi kuussa Vili olisi täyttänyt 5 vuotta.
Ylihuomenna on kulunut 3 kk Vilin lähdöstä. 
Sinä päivänä menemme katsomaan uutta koiraa.
Elämä jatkuu.




sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Puikot heilumaan!

Talvi tulee takuuvarmasti ja vaikka en ole koiranvaatteiden suosija, 
niin on kuitenkin olemassa palelevaisia koiria, jotka ihan oikeasti tarvitsevat lämmintä ylle. 
Kolmisen vuotta sitten kirjoitin samasta aiheesta, Vili oli silloin vielä pikkuinen poika. 
Nyt on taas aika ottaa kutimet esille ja aloittaa nuttujen neulominen. 
Jos siis on tarve.


Blogikaverin koirablogista löytyy










Muita ohjeita:






perjantai 11. lokakuuta 2013

Kuolemanleireiltä pelastettuja

Tässä kiva videollinen Espanjan kuolemanleireiltä (Tötungsstation) 
pelastettuja koiria, jotka odottavat siirtoa Saksaan.
Näillä koirilla on asiat jo mallillaan, vaikka se oma ihminen vielä puuttuukin.
Balsamia sielulle, kaiken näkemäni surkeuden jälkeen.








keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Koiria, koiria, koiria...

Prosessin eteneminen on työlästä. Jos olisin vielä töitä tekeväinen, en ehtisi lukea nettiä niin paljon kuin nyt. Onneksi tuo ukkokulta hoitaa tuon keittiöpuolen huushollissamme melko suvereenisti, niin saan aikaa surffailuun. Näitä eläinsuojelun puitteissa katu- sekä muita kodittomia koiria välittäviä yhdistyksiä on vaikka kuinka paljon. Ihan hirveän paljon. Uskomattoman paljon.

Moniin kyselyihini ei vastata lainkaan, toisiin taas tulee vastaus jo heti seuraavana päivänä. Nuo, jotka eivät vastaa ollenkaan, lienevät "kuolleita" yhdistyksiä, joiden sivuja ei enää päivitetä koskaan tai harvoin. Uusien kotien löytyminen koirille on kyllä niin tärkeä tehtävä, että nettisivujen pitää olla ajantasalla ja kyselyihin on nopeasti vastattava, muutenhan koko homma ei toimi.

Asialliset yhdstykset vaativat koiraa haluavilta ihmisiltä tietolomakkeen täyttämistä omista olosuhteista, asunto, koirakokemus, koiran päivittäinen yksinolo, toivotut koiran ominaisuudet, koko jne. Sen jälkeen joku luotettava, paikkakunnalla asuva eläinsuojelutyötä tekevä henkilö tekee "tupatarkastuksen", että millainen koti olisi tarjolla ja koiran tultua taloon, tehdään vielä yksi tarkastus. Minun mielestäni ihan hyvä, että ei pelkästään luoteta ihmisten itse antamiin tietoihin, vaan niiden paikkansapitävyys tarkastetaan. Onhan kyseessä kovia kokeneiden koirien sijoitus.

Koirista maksetaan suojamaksu, sitten kun on koira valittu. Summa näyttää vaihtelevan 250-380 e, riippuen, onko koira kastroitu, rotukoira vai ei, vanha vai nuori, sairas vai terve tms. Eräät koirat ovat väliaikaisessa perhehoidossa Saksassa, toiset tulevat suoraan kotimaastaan.

Espanjan Ibizalla toimii ainoa löytämäni Barffaava löytökoirayhdistys.

Paikallisissa löytökoirakodeissa on yleensä useita samaa koiraa havittelevia, joten joutuu usein pettymään, kun koira menee jollekin muulle. Meillä ei esim. ole tarjota pihaa, joten se rajoittaa jonkin verran. Olemme päätyneet nyt erään Keski-Saksassa sijaitsevaan koiravälittäjään, joka tuo pienkoiria Unkarista ja kuulemma kuski ajaa myös halutun koiran meille tänne Hampuriin. Kunhan olemme läpäisseet lomakkeen täytön ja tupatarkastuksen, niin meille ehdotetaan koiria, jotka heidän mielestään vastaavat meidän toiveitamme. Niistä voimme sitten valita mieleisemme ja sen myös saamme. Suuri helpotus, ettei tarvitse olla jonossa ties kuinkamones ehdokas ja sitten pettyä. Me olemme saaneet jo muutamat "rukkaset"...

Koirien immuunisysteemin heikkoudesta mainitsevat kaikki, jotka työskentelevät katukoirien kanssa. Ala-arvoinen ravinto on se syyllinen ja nämä pelastetut koirat tarvitsevat ikänsä keskivertoa terveellisempää ruokaa kuin terveistä olosuhteista tulevat koirat.

Mitä enemmän selaan nettiä tämän teeman puitteissa, sitä enemmän löydän ihmetyksen aihetta. Se, että Unkari on koirien kohtelussa samaa luokkaa kuin nuo, jo surullisella tavalla tutuksi tulleet Espanja, Romania jne. Olen pitänyt unkarilaisia fiksuna kansana, ehkä koska ovat meidän veljeskansamme, tosin eihän tuo toinenkaan veljeskansa kovin korkeaa arvostusta nauti koiriensa kohtelun suhteen.
Lisäksi löytyi eläinsuojeluorganisaatioita, jotka "pelastavat" koiria ja samalla huijaavat ihmisiä. Ja niitä eläimiä myös.

Kuinka raadollista tämä kaikki onkaan! Osa ihmisistä uhrautuu pelastaakseen hädässä olevia koiria, joka tehtävänä on loputon, toiset käyttävät näitä onnettomia koirariepuja huijaukseen. Hyvissä olosuhteissa elävät koirat puolestaan saavat ihmiset pyörittämään suurta bisnestä siinä ohessa. Koiratarvikekaupat monine turhine tavaroineen ovat vain pieni osa sitä. 

Koirien ympärillä pyörii jättibisnes.
Huoh.



Romania


lauantai 5. lokakuuta 2013

Ehkä sittenkin...?

Kysymys on, että ehkä sittenkin meille tulee vielä joskus koira. Siis ehkä. Kysyin meitin isännältä eräänä päivänä, miten se olisi tuo koiranhankinta, hän vastasi, että ei enää ikinä. Meni viikko tai pari ja koiratarhalla oli kotia etsivä suloinen chihuahua-koira, käväisin kysymässä tietokoneensa äärellä istuvalta ukkokullalta, että miten olisi pieni chihuahua? Nyt olikin heti eri ääni kellossa ja siitä lähtien on hänkin aktiivisesti etsinyt koiraa. Tuo chihuahuakoira löysi uuden kodin tunnin sisällä, mutta valitettavasti muualta...

Aiheeseen sopien kävimme kahdella löytökoiratarhalla.

Ensimmäinen tarha oli pienehkö, vapaaehtoistyöllä eli ilman kaupungin rahoitusta toimeentuleva, Franziskus Tierheim, joka aktiivisesti toimii myös eläinten suojelemiseksi isommallakin saralla, eläinten kaltoinkohtelua yms. vastaan. Siellä on koirille ainoastaan 30, kissoille 50 ja pieneläimille 40 paikkaa. Tämä löytöeläinkoti sijaitsee Hagenbeckin eläintarhan kupeessa, tiedoksi teille Hampurissa vieraileville.
Lähdin käymään siellä yksikseni ja arvatenkin aloin heti parkumaan, kun perille pääsin. Siellä oli mm. tämä suloinen mäyräkoira, joka sai ihmiset liikkeelle. Siitä oli tullut kuulemma tuhansia kyselyjä, koira meni ns. kaupaksi kuin kuuma sämpylä, kuten täällä bruukataan sanoa. Se olikin kiva koira, rauhallinen ja itsevarma. Kodittomaksi se oli tullut isäntänsä kuoltua yllättäen.
Lisäksi siellä oli 8 koiraa, jotka olivat peräisin ns. Compulsive Hoarding-huushollista. Koiria siellä oli ollut peräti 60, pienikokoisia rotukoiria, jotka olivat lisääntyneet miten sattuu. Nämä koirat eivät tunteneet talutushihnoja eikä muita ihmisiä, olivat ulkoilleet ikänsä vain omalla pihalla, turkit hoitamatta, koirilla ikää pennusta 5 vuoteen. Näitä huostaanotettuja koiria oli nyt sijoitettu useille löytöeläintarhoille. Tähän koiratarhaan oli lisäksi tulossa seuraavana päivänä 8 koiraa Romaniasta.

Herr Lehmann
Se toinen tarha on edellistä suurempi, tällä hetkellä koiria 117, kissoja 407 ja lisäksi muita eläimiä 978 yksilöä! Se on kaupungin ylläpitämä tarha, hieno paikka todella. Siellä kävimme yhdessä eikä tällä kertaa tarvinnut edes kyyneliä vuodattaa. Niin nopeasti sitä karaistuu.
Tarha sijaitsee lähellä satama-aluetta. Tarhalla oli mm. myös pieni lampi, jossa koirat voivat lenkillänsä poiketa kahlaamaan tai leikkimään vesileikkejä. Koiria käyvät taluttamassa lukuisat vapaaehtoiset lenkittäjät.


Ulkotiloja

Sisätiloja


Erikokoiset ulkotarhat ovat hiekkapohjaisia, se oli minusta positiivinen asia. Hyvin keskenään toimeentulevat koirat olivat samalla ulkoilualueella pienissä porukoissa, Pienkoirien "menekki" on nopeatahtista, isoja koiria joutuvat pitämään huomattavasti kauemmin. Ns. suojamaksu koirista on sekarotuiset 160 € ja rotukoirat alkaen 230 €.


Täällä on sangen yleistä hankkia "käytetty" koira, lähes kaikki Vilin kanssa tapaamani koirat olivat jostain "pelastettuja", eläinlääkärimmekin koira oli tarhalta kotoisin. Julkkiksilla sama juttu.


Aina perjantaisin teeveessä.

On tullut kahlattua lukematon määrä kodittomien koirien nettisivuja. Ainakin Romaniasta, Bosniasta, Unkarista, Kreikasta, Espanjasta, Puolasta, Ukrainasta ja Italiasta etsivät kodittomat koirat uusia koteja, osa on on vielä kotimaissaan ja osa Saksassa hoitoperheissä. Kaikkien tarina on surkea. Suurin osa onneksi terveitä, mutta paljon myös sokeita, kuuroja, yksisilmäisiä, kolmijalkaisia jne. Olen yrittänyt lukea niitä sen enempää syventymättä sisältöihin.
Uskomatonta, että ympäri Eurooppaa on miljoonia koiria ym. eläimiä hylättyinä. Suuri osa näistä koirista on aluksi ollut lasten leikkikavereina pikkupentuina, jotka kasvettuaan heitetään kadulle ja hankitaan uusi lelu lapsille.

Huuhaailmoituksia

Sitten on tuo "apula"-alue. Selasin paikallisia pikkuilmoituksia netissä. Arviolta ainakin puolet niistä oli ilmoituksia erirotuisten koirien pennuista, ihan ilmaiseksi, jota en ollenkaan ymmärrä, usein huonolla saksankielellä kirjoitettuja ilmoituksia. Pentutehtailua? Kyllä. Samaa ilmoitusta jaettu koko maahan, mitenkähän se toimii se hyötypuoli, kun ilmaiseksi luvataan vai kalastellaanko näissä ilmoituksissa jotain muuta arvokasta? Tuossa esimerkissä oli yhtä rotua, mutta näitä samoja on useista roduista. Pennut 8-viikkoisia ja tulevat kuulemma kaikkien kanssa hyvin toimeen...

Sokerina pohjalla? Laboratoriokoirat!!! Ja minä olen elänyt vielä siinä illuusiossa, ettei koiria paljonkaan enää käytetä koe-eläiminä laboratorioissa. Kattia kanssa. Niitä luovutetaan aika ajoin laboratorioista adoptoitaviksi joka vuosi tuhansia koiria, pääasiassa puhdasrotuisia beaglejä, ei vain Saksassa, vaan ympäri Eurooppaa.
Näitä koebeaglejä on kaksi ryhmää, ne varsinaiset laboratoriokoekoirat ja ne "synnytyskoneina" toimivat laboratoriobeaglet. Kaikki koirat ovat luovuttaessa terveitä, iältään nuoria ja vanhempia, kuulemma koe-eläinkoirat ovat terveempiä kuin ne pentuja tuottavat nartut. Maailmanmenosta eivät ressukat tiedä mitään, ovat täysin kokemattomia kaiken suhteen, laboratoriossa syntyneet ja siellä eläneet. Niitä on kuulemma käytetty lähinnä mato- ja muiden loislääkkeiden kehittelyyn ja testaukseen.




Voi kuinka surkeaa oli lukea näitä(kin) nettisivuja. Niissä on kyllä ihan asiallista tietoa niistä koirista, ei mitään kauhukuvia laboratorioista tms. vaan neuvoja, miten tuollaisen koiran sopeutumisen tulee sujua, paljon neuvoja. Eräs nettisivu tässä.
englanninkielinen + englanninkielinen

Sopivan koiran löytyminen tuntuu olevan vaikeampaa kuin luulinkaan.